KAHDEKSAN ASIAA, JOITA KAIPAAN SUOMESTA

PUHTAUS

Suomen puhtautta ja ilmastoa ei voita kyllä yksikään maa, jossa olen ollut. Bangkokin ilmansaasteet olivat todella pahat alkuvuodesta kun muutin tänne, rakennusten ympärillä oli ”sumuista”. Tietysti se oli saastetta.

Ymmärsin myös vähitellen, miksi ihmiset käyttävät liikkuessaan maskeja, siinä vaiheessa korona ei vielä ollut pelissä mukana. Maskien kanssa on vain yksinkertaisesti helpompi hengittää, varsinkin jos kuljet kovassa liikenteessä tai hyppäät mopon kyytiin, niin ei tarvitse pakokaasuja hengitellä. Tällä hetkellä tilanne on silti parempi, mitä alkuvuodesta ja sadekauden ansioista ilma myös puhdistuu paremmin. Alemmissa kuvissa vertailu taulukko Bangkokin ja Helsingin osalta, luvut ovat alkuvuodesta, tällä hetkellä Bangkokin ilmanlaatu on puolet parempi, olisikohan koronalla myös vaikutusta asiaan?

Sitä puhtautta ja raikasta ilmaa siis kaipaan Suomesta, sitä että voit oikeasti hengittää ilman maskia. Kaikkialla on pääsääntöisesti puhdasta, roskat osataan laittaa roskiksiin ja kierrättää. Luulen, että se on täällä melko alkutekijöissä.

RUOKA

Kyllä! Kun lähden käymään Suomessa ja palaan takaisin, voi olla varma, että ruumaan menevässä laukussa on elintarvikkeita yli kymmenen kiloa. 😀 Vaikka Thaimaassa on hyvää ruokaa, niin kyllä jossain kohtaa kaipaa jotain tuttuja makuja kotimaastaan. Ruisleipä ja hernekeitto olisi jopa luksusta.

VÄLIMATKAT JA LIIKKUMINEN

Suomessa tietysti välimatkat ovat yleensä lyhyet. Täällä voi kestää liikkuminen kaupungin toiselta puolelta toisella jopa reilun tunnin tai kauemmin. Ruuhkat ovat ne, joita ei voi välttää asuessaan miljoonakaupungissa. Mitä liikkumiseen tulee, niin pyöräily on se, jota kaipaan. Liikuin Suomessa pyörällä lähes kaikki välimatkat ja varmasti useampi muukin suomalainen. Täällä liikutaan suurimmaksi osaksi mopolla tai autolla. Olen muutaman paikallisen aina silloin tällöin nähnyt ajavan polkupyörällä, mutta pääasiassa autotiellä, koska kävelytiet ovat melko huonot tai jos niitä edes on.

Bang Kachaossa pyöräilemässä Bangkokissa.

VALOISAT KESÄYÖT

Yksi parhaista asioista Suomen kesässä, eli yötön yö tai keskiyön aurinko. Ainoastaan Suomessa asunut tai kesäaikaan vieraillut voi sen ymmärtää.

”Mu Pori o kaunis”

YSTÄVÄT JA PERHE

Tottakai yksi tärkeimmistä asioista. Ikävä on. Koronan takia harmittaa, kun matkustaminen on kaiken kukkuraksi jäissä. Tarkoitukseni oli lentää kesällä Suomeen, mutta jäi lentämättä.

SUOMEN LUONTO

Uniikki 🙂 Jotain mitä ei voi korvata. Puhtaus ja luonto kulkee Suomessa käsi kädessä. Kaipaan sitä, että voin mennä lenkille lähimetsään tai pyöräillä raikkaassa ilmassa vaikka meren rannalle. Thaimaan luonto on kyllä myös todella kaunis, mutta se, että asun Bangkokissa ei näytä siitä parhaita puoliaan. Tässä odottelenkin, että pääsen reissun päälle saareen muutaman kuukauden päästä. 😀

HANAVESI

Asia, jota arvostaa kun on hetken aikaa asunut maassa, jossa joudut sen veden rahtaamaan kaupasta, kaivosta tai vesiautomaatista kotiisi. Kaikkeen tottuu, enkä siitä valita. Mutta täytyy sanoa, että on yksi maailman parhaimpia keksintöjä 🙂

Mä haen veteni yleensä vesiautomaateista.

ASIOIDEN TOIMIVUUS JA TÄSMÄLLISYYS

Asiat on melko hyvin toimineet, mutta täsmällisyys ei välttämättä ole Suomen tasoa, eihän se ole monessa muussakaan maassa, että yksin en voi siitä syyttää Thaimaata. Mutta jos sovit vaikka asuntonäytön kello kahdeksi, se voi olla lähempänä kolmea ja aina taksit eivät myöskään löydä perille. Navigaattori on monelle tuntematon juttu täällä.

Missä päin maailmaa sinä asut ja onko asioita, joita kaipaat Suomesta? Kerro ihmeessä lisää ja jätä kommenttia alle @muumandariini tai @jennsuzanne

2 comments

  1. Marika / Matkalla Missä Milloinkin

    Näistä mainitsemistasi asioista minä iloitsen jatkuvasti täällä Suomessa. Iloitsen pyöräreissuista lähikauppaan ja ulkoiluhetkistä metsässä, kun voi hengittää raitista ulkoilmaa. Ulkomaanmatkojen myötä sitä arvostaa, kun hanasta tulee hyvää vettä.

    Vastaa

  2. MITÄ KAIPAAN SUOMESTA? - Muu maa mandariini

    […] myös, mitä asioita Suomesta Jenna H. on listannut […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *