JOULUNVIETTOA MAAILMALLA

Kahdelta edelliseltä vuodelta tuttu joulupostaus on taas täällä!

Viime jouluna käytiin läpi jouluperinteitä Yhdysvalloista, Espanjasta, Venäjältä, Itävallasta, Singaporesta, Hong Kongista ja Portugalista.

Kirjoittajatiimi on kuitenkin taas kerran kasvanut ja muuttunut, joten päätimme jälleen kerätä jouluperinteet yhteen uusista maista!

Tällä kertaa luvassa siis jouluperinteitä ja -omituisuuksia Alankomaista, Maltalta, Filippiineiltä sekä Italiasta.

Joulu Alankomaissa: Vrolijk Kerstfeest!

Perinteet: Alankomaissa joulupukkia tunnetumpi hahmo on Sinterklaas, joka saapuu apureineen Espanjasta höyrylaivalla marraskuun lopulla. Sinterklaasin saapumista juhlistetaan paraatein ympäri Alankomaita 5.12, ja jouluaaton sijasta lahjat jaetaan jo joulukuun alussa. Tämä on kuitenkin muuttumassa, sillä yhä useammat Alankomaalaiset ovat siirtyneet jakamaan lahjat joko jouluaattona tai joulupäivänä, mutta etenkin pienemmissä pitäjissä Sinterklaas perinne elää vahvana!

Juhlinta: Lahjat jaetaan tosiaan jo 5.12 ja perheen kanssa kokoonnutaan yhteen yleensä joko ensimmäisenä (25.12) tai toisena joulupäivänä (26.12). 

Fun fact: Alankomaissa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että työpaikka muistaa työntekijöitään lahjoin jouluna. Termi “Kerstpakket” viittaakin näihin yritysten jakamiin joululahjoihin, ja yleensä paketit sisältävät jouluherkkuja ja juomia, ja välillä mukaan saattaa eksyä myös ei-elintarvikkeita, kuten joulukoristeita! 

Joulu Maltalla: il-Milied it-tajjeb!

Perinteet: Malta on hyvin uskonnollinen maa joten yksi vahva jouluperinne on keskiyön messu, jonne ihmiset matkaavat joulu illallisen jälkeen. Myös koristeluissa julkisilla alueilla sekä ihmisten kodeissa näkyy uskonnollisuus, Jeesus lapsi seimessä löytyy lähes joka nurkalta. 

Juhlinta: Joulu illallinen ja keskiyön messu vietetään 24-25.12. ja yön aikana lahjat ilmestyvät odottamaan lapsia joulupäivän aamulla. 

Fun fact: Jouluruuassa on Maltalaisten perinneruokien eli jäniksen, pasteijoiden ja makean maustekakun lisäksi myös paljon Britti vaikutteita esimerkiksi erilaisten piirakoiden muodossa.

IMG_20211215_172636

Joulu Filippiineillä: Maayong Pasko!

Perinteet: Filippiineillä on paljon Amerikka vaikutteita ja näin ollen myös yksi joulun perinteistä on Amerikassakin tutut ovelta ovelle kiertävät joululauluja laulavat ryhmät. Perinteinen joulumessu Filippiineillä kestää jopa 9 päivää, alkaen 16.12. ja päättyen 24. päivä.

Juhlinta: Filippiiniläiset tunnetaan maailman pisimmän joulun viettämisestä. Filippiiniläinen joulun vietto alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä ja loppuu vasta tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen! Suurin juhlapäivä on kuitenkin 25.12.

Fun fact: Ruokakulttuuri täällä Filippiineillä ainakin näin Suomalaiselle on erittäin erikoinen, eikä joulupöytä tee tähän muutosta. Joulupöydän perinteet ovat mm. seuraavanlaiset: Sianliha on keskeisessä asemassa mukaan lukien ananaslasitettu kinkku ja täyspaahdettu possu nimeltä lechon, jotka tarjoillaan makean maksan ja mausteisten etikkakastikkeiden kanssa. Pinoy-spagetti on toinen pakollinen pääruoka, joka sisältää spagettinuudeleita makealla banaani-ketsuppikastikkeella, jossa mukana myös jauhelihaa, nakkeja sekä kinkkua.

JOULU SISILIASSA – BUON NATALE!

IMG_2033

Perinteet: joulukakut pandoro ja panettone tulevat ekana mieleen, kun puhutaan Italian joulusta! Kuten moneen juhlapyhään saapasmaassa, jouluunkin liittyy läheiset ja ruoka. Kylien ja kaupunkien pääkatuja koristavat jouluvalot ja lähes joka piazzalta löytyy jouluevankeliumista tuttu asetelma: seimi, aasit ja Jeesus lapsi vanhempineen. Tien varsille on ilmestynyt rekkoja, pieniä ape mopoja ja myyntipöytiä – kaikki täynnä joulutähtiä! Joulutähdet ovat joko maltillisen kokoisia, kuten Suomessa tai sitten pitkä oksaisia pensasta muistuttavia asetelmia, jolloin muovin sisällä komeilee ainakin kolme valtavaa punaista kukintoa!

Juhlinta: jouluruoka nautitaan rauhallisesti pitkän kaavan kautta joulupäivänä ja joulupukki tuo lahjat jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä. Olen päässyt puhumaan joulupukista suomalaisuuteni ansiosta muutamia kertoja, osa yhdistää pukin tulevan Suomesta, osa ihmettelee, että miten niin pukki on suomalainen, pukkihan asuu Lapissa. Oli puhe kielen murteista, säätiloista, juhlapäivistä tai perinneruoista – jokaisella maakunnalla on omat oikeat tapansa ja matka maan etelästä pohjoiseen on aika pitkä! Tämä pätee myös jouluun! Jouluruuista puhuttaessa olen kuullut mainittavan myös lasagnen ja pastaruokia, tietysti, olemmehan Italiassa.

Fun fact: joulukuusi koristellaan joulukuun 8. päivä.

IMG_2120

Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa kaikille lukijoillemme missä ikinä sitä vietätkään! 

Miten sinun asuinmaassasi vietetään joulua? Kommentoi alle tai laita meille viestiä Instagramissa @muumaamandariini.

One comment

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Näitä on hauska lukea, ja on kyllä mielenkiintoista, miten paljon jouluperinteet vaihtelevat ihan Euroopan maidenkin välillä. Filippiinien joulu kiinnostaisi, ja jos lechon on keskeisessä osassa, niin viihtyisin itse joulupöydässä hyvin – siihen tuli tykästyttyä. Mahtaaakohan joulun vietto Filippiineillä erota merkittävästi eri osissa maata, kun maa on niin laaja ja hajanainen?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *