Kun istahdin lentokoneeseen Suomesta Maltalle pelkän menolipun kanssa marraskuussa 2020, helpotuksen kyynel vierähti poskelle ja vatsan pohjassa tuntui ihana jännityksen tunne. Nyt melkein 2,5 vuotta myöhemmin katsoo peilistä hyvin erilainen nainen kun tänne saapuessa. Jatkuvasta suorittamisesta on siirrytty ihanaan joutilaisuuteen, takakireästä pessimististä on kuoriutunut aurinkoinen optimisti ja stressaavasta yliajattelijasta on tullut elämään luottava nautiskelija. Todettakoon siis, että maisemanvaihdos teki enemmän kuin hyvää!
Sankari on ihminen, joka kuuntelee vakavasti omia sisäisiä haaveitaan.
Hän kuuntelee niitä niin vakavasti, että alkaa liikkua niiden suuntaan
-Tommy Hellsten
2014 olin työharjoittelussa Walesissa muutaman kuukauden, joka avasi silmiä täysin uudella tavalla. Silloin haave ulkomaille muutosta istuutui mielen sopukoihin ja jäi sinne vuosiksi kytemään. Elämä tapahtui ja pitkään tuntui, että aina oli jotain joka piti kiinni Suomessa; parisuhde, oma yritys, omistusasunto, koira, ystävät, perhe.. tekosyitä löytyi.
Lopulta olin aika syvällä oravanpyörässä ja todella uupunut. Kroppa ja mieli alkoi heitellä isosti kapuloita rattaisiin kunnes tajusin, että nyt jos koskaan olisi korkea aika tehdä päätös, joka palvelisi omaa kokonaisvaltaista hyvinvointia parhaiten. Niinpä luovuin monesta, tietämättä kuitenkaan kuinka paljon vielä tulenkaan sen ansiosta saamaan.
Olen Uudeltamaalta kotoisin ja muutaman päivän kuluttua astumassa kuuluisaan 27 vuoden rokki-ikään! Opiskeltua on tullut lähihoitajan, meikkaaja-maskeeraajan sekä parturi-kampaajan tutkinto + monia muita pienempiä koulutuksia liittyen kauneudenhoitoalaan. Pyörittelin omaa kauneudenhoitoalan yritystä viimeiset vuodet ennen ulkomaille muuttoa. Tällä hetkellä työskentelen pankkialalla, mutta tavoitteena on siirtyä takaisin yrittäjyyden pariin vielä tulevaisuudessa. Kuitenkin tällä kertaa paikkariippumattomasti, jotta pääsisi vapaasti asustelemaan minne päin maailmaa milloinkin mieli tekee.
Olen onnellisimmillani kun:
…näen mitä vain eläimiä, etenkin eläinvauvoja.
Salainen paheeni:
…ranskalaiset ja dippi sekä turhamaiset reality- sarjat.
Haluaisin osata:
…Italian ja Espanjan kieltä.
Harrastaisin kaikkea tätä jos vuorokaudessa olisi lisää tunteja:
…kirjoittaisin kirjan jos toisenkin ja tekisin vapaaehtoistyötä eläinten parissa.
Parin viinilasillisen jälkeen kuuntelen Spotifysta:
…1990-2010- luvun throwback hittejä
En ole koskaan uskaltanut:
…ajaa sähköpotkulaudalla tai autolla Maltalla, kävelykin on välillä tarpeeksi jännittävää tämän hetkisen liikenteen keskellä.
Tulevaisuudessa haluaisin:
…muuttaa asumaan pakettiautoon ja ajella ympäri maailmaa.
Välimeren rauhalliseen elämäntyyliin rakastunut haaveilija, joka nauttii arjesta kaikilla aisteilla. Haistellen suolaista meri-ilmastoa, tunnustellen auringon poltetta iholla, katsellen värikkäitä auringonlaskuja, kuunnellen meren kohinaa sekä maistellen raikkaita viinejä.
Maisemanvaihdos teki toden totta selvästi hyvää! Ja heh, ulkomaille muutto itselläkin on vielä joskus haaveena, mutta noita tekosyitä kyllä löytyy. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olisi muuten ihan hauskaa nähdä joku miespuolinen mandariini…
Toivottavasti elämä jossain kohtaa veisi sinutkin ulkomaille 🙂
Miespuolinen mandariini toden totta olisi varmasti tervetullut!
[…] https://muumaamandariini.com/janina-jarvinen/ […]