ERIKOISIA ASUINMUOTOJA BANGKOKISSA

Bangkok, hallittu vai hallitsematon sekasorto? Kaupunki, jossa kontrastit ovat valtavat ja paikallisten asuinolot kaukana siitä, mihin olemme tottuneet Suomessa.

Bangkokissa ei voi olla törmäämättä moniin outoihin asioihin, jotka länsimaalaisen silmissä voivat näyttää todella erikoisilta. Yhdessä edellisistä postauksistani kerroin näistä henkien taloista, jotka ovat näitä pieniä ja suuria alttareita siellä sun täällä ruokineen ja juomineen. Sähköjohto viritelmät ovat myös yksi hämmästyksen kohde, nehän ovat yhdessä isossa solmussa ja toisinaan roikkuvat melkein kadulla. Useasti olen miettinyt, kuka niitä pystyy edes korjaamaan?

Tässä postauksessa haluan tuoda esille erikoisia asuinmuotoja, jotka ovat minua hämmästyttäneet jo heti alusta alkaen, kun muutin tänne. Maailmalla olen toki törmännyt kaikenlaisiin asuinratkaisuihin, aina Afrikan hökkelikylistä Intian slummeihin, mutta kun asuu itse täällä länsimaalaisena melko hulppeasti, niin ei voi olla seurailematta paikallisten asuinoloja.

Paikallisten asuntoja erään kadun varrella, sekä katukeittiöitä. Melko hurjalta näyttää se, että parvekkeista moni on kaiteeton ja sähkölangat ovat käsin kosketeltavissa.

Thait asuvat pitkälti kerrostaloissa, mutta pientaloja löytyy myös. Tässä alhaalla kuvassa on erikoinen asuinmuoto sillan alla. Talon pystyttämiseen on käytetty peltiä ja puita.

Kaupungit valtavat kontrastit tekevät myös sen, että toisinaan unohtaa vallan asuvansa suuressa metropolissa. Tien toisella puolella saattaa olla hulppea pilvenpiirtäjä, mutta sen takana melkoisia hökkeleitä. Toisten kerrostalojen kunto on myös sitä luokkaa, että voiko niissä oikeasti joku asua?

Astioiden tiskaaminen onnistuu myös parvekkeella.
Tämän talon edessä saattaa näkyä toisinaan ankkoja ja iltaisin elämäntyyli vaikuttaa rennolta, paikalliset istuvat ulkosalla juomassa olutta.
Korkeita pilvenpiirtäjiä myös kaupungissa riittää, mutta ei taida suurimmalla osalla olla varaa niihin.

Bangkokissa on myös slummialueita. Alla olevassa kuvassa rautatien varrella hökkeleitä, jotka ovat toisten koteja. Rikkaiden ja köyhien kuilu kasvaa koko ajan ja eikä sitä voi olla täällä asuessaan huomaamatta.

Oli asuinmuoto mikä tahansa, on elämäntyyli silti suurimmaksi osaksi leppoisaa tai ainakin siltä se näyttää. Vaikka asunnot eivät välttämättä meidän länsimaalaisten kriteereitä täytäkään, niin ainakaan täällä ei tarvitse palella.

Slummiasutus Bangkokissa.
Minun taloni lähellä olevaa paikallisten asutusta.

Oletko sinä kiinnittänyt huomiota toisten asuinmuotoihin? Onko tullut vastaan erikoisia ratkaisuja? Kommentoi alle, mitä ajatuksia postaus herätti. Kommentoinnin lisäksi viestiä voit tietysti laittaa facebookissa ja instagramissa @muumandariini tai minulle @jennsuzanne

-Jenna H.

One comment

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tuo on itse asiassa yksi ihmetyksen aihe matkoilla. Erot ihmisten asuinoloissa ovat valtavat. Parhaimmillaan luksusalueen ja slummin ero voi olla muutama sataa metriä. Paikallisiin hökkelikyliin on päästy vastuullisen tuntuisesti tutustumaan niin Rio de Janeirossa kuin Kapkaupungissakin: https://www.matkallamissamilloinkin.com/santa-marta-favelan-kapeilla-kujilla-rio-de-janeirossa/ ja https://www.matkallamissamilloinkin.com/langa-township-kapkaupungin-ulkopuolella/
    Ja muutoinkin tuo on kyllä aihe, jota tulee aina ihmeteltyä…

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *