Tämä blogipostaus on omistettu upealle koiralle Costa Rican Nosaran Playa Peladan rannalta. Rescue-pennulle, Zeukselle, joka jakoi vuoden verran laumamme kanssa elämää Playa Peladan rannalla ja valitsi meidät perheekseen. Hän opetti paljon läsnäolosta, rakkaudesta, ilosta ja elämän pienistä asioista.
Zeus ja Quincy
Saavuin joulukuussa 2024 Costa Rican Nosaraan 12-vuotiaan koirani Quincyn kanssa ja samassa kuussa syntyi Zeus. Hän tuli ensin rescuena vuokranantajamme tyttären pojalle, joka ei saanut pitää häntä asunnossaan. Sieltä hän muutti samaan pihapiiriin meidän kanssa vuokranantajan tyttärelle. Costa Ricassa usein koirat valitsevat omistajansa ja koska ne saavat kulkea vapaana, ne lyöttäytyvät jonkun ihmisen seuraan. Näin kävi meille ja Zeus alkoi seurata meitä aamusta iltaan ja viettää kanssamme aikaa. Hän ihaili 12-vuotiasta suomalaista Quincy-koiraani ja piti tästä huolta, samoin minusta. Rutiinimme oli aamukävely ja jooga rannalle, sitten töitä läppärillä kahvilassa, päivätorkut ja uinnille ja aurinkoa katsomaan rannalle. Ja tämä toistui joka päivä.
Zeus oli selkeästi sieluni koira ja hän syntyi samaan aikaan, kun läheiseni kuoli, joten ajattelin että ystäväni lähetti tämän koiran tuomaan lohtua arkeeni. Siinä missä Quincy on itsevarma, itsenäinen sekä toivoo paljon omaa tilaa ja aikaa, Zeus tykkäsi olla hyvin lähellä sekä antaa rakkautta ja seuraa. Koirat täydensivät toisiaan. Uskon, että Zeus jollain tavalla valmisteli minua myös tulevaan äitiyden tehtävään ja osoitti, että minusta on myös siihen, vaikkei se ei ole koskaan ollut minulle itsestään selvä polku. Raskausaika vieraassa maassa mieheni tehdessä paljon töitä päivisin oli täynnä yhteyttä ja iloa, kun Zeus piti minulle seuraa.
Joskus Zeus seurasi isolle tielle asti moottoripyöräämme niin että jouduin ottamaan 25kiloisen koiran syliin ja ajoimme pienellä moottoripyörällä kaikki: minä (+mahassa oleva vauva), mieheni, 9kg Quincy ja 25kg Zeus. Joskus hän seurasi minua pitkän matkan vapaaehtoistyöhön apinoiden luokse ja jouduin maksamaan hänelle yksityis tuktuk-kuskin takaisin asunnolle. Hän jahtasi rapuja innoissaan rannalla ja ui aina varmistamaan ettei minulla tai Quincyllä ollut hätää vedessä. Edellisessä postauksessa kerroin miten jouduin häntä puolustaessani sanaharkkoihin sekä luopumaan yhdestä asunnosta ja muuttamaan toiseen COSTA RICA EI OLE PELKKÄ PARATIISI JA SIKSI JUURI RAKASTAN SITÄ – Muu maa mandariini. Mutta niin tehdessäni tiesin, että tein oikein.
Koira, joka valitsi meidät
Kaikki huomasivat minun ja Zeuksen molemminpuoleisen kiintymyksen ja vuokranantaja halusi antaa koiran minulle, mutta hänen aikuinen tytär ei suostunut siihen. Käytännössä koira siis oli minun ja oli koko ajan kanssani, mutta viralliset paperit siitä puuttuivat. Halusin ottaa Zeuksen mukaan Suomen vierailulle, mutta vuokranantajan tytär ei suostunut tähän ajoissa. Minulle kuitenkin luvattiin viimeisenä iltana ennen Suomeen lähtöä, että kun palaamme Costa Ricaan niin paperit tehdään ja Zeus on minun myös paperilla. Ja voisi vihdoin matkustaa kanssani kuten Quincy!
Itkin koko matkan lähtiessä Nosarasta San Josen kentälle ja vielä Suomessakin, koska en tiedä ymmärsikö Zeus, että olen vielä palaamassa ja miksi jätin hänet hetkeksi. Se oli kauhea hetki nähdä, kun nousin autoon ja hän jäi ihmeissään perään ihmettelemään.
Lähdimme koska olimme tulossa näyttämään nicaragualaiselle aviomiehelleni Suomea ja synnyttämään tänne. Silti kuvittelin aina, kuinka pian palaan Zeuksen luo ja menemme käymään yhdessä myös Nicaraguassa. Costa Ricassa on tavallista, että expatit “ottavat koiran” ja hylkäävät sen sitten kadulle, kun lähtevät omaan kotimaahansa. Joskus he tulevat takaisin ja sillä välin koira on löytänyt väliaikaisen ruokkijan -joskus hän sitten palaa alkuperäisen luo. Minusta tämä oli aivan kamalaa, mutta Zeuksella oli virallinen koti, eikä päätös ollut minusta kiinni.
Intuitio
Suomessa Zeus oli päivittäin mielessäni, mutta eräänä päivänä tavallista enemmän ja katselin videoita hänestä. Samalla hetkellä Nosarassa asuvalta ystävältäni tuli viesti: “Onko Zeuksella ollut tietynlaiset valjaat?”. Aavistin jo pahimman ja kysyin mitä on tapahtunut. Zeuksen tuntomerkkeihin vastaava koira oli jäänyt auton alle ja kuollut. Sain kuvan kuolleesta koirasta. Valjaat olivat uudet enkä tunnistanut niitä, mutta koira näytti Zeukselta. Kuva oli kuitenkin kulmasta, josta en nähnyt yksityiskohtaisia tuntomerkkejä kuten valkoista merkkiä kaulassa ja koira oli vähän lytyssä, joten se näytti pienemmältä. En halunnut vielä pelätä pahinta, vaikka tiesin että Zeus vapaana ollessaan tykkäsi lähteä jahtaamaan kulkuneuvoja ja hän löytyi alueelta, jossa tiedän hänen liikkuneen. Siellä alueella ei ollut myöskään toista samannäköistä koiraa. Laitoimme ystävämme kanssa viralliselle omistajalle viestiä, mutta aikaeron takia en saanut samana päivänä vastausta. Yöllä unessa Zeus tuli hyvästelemään minut ja heräsin itkien. Silloin olin varma, että kuvan koira oli Zeus. Seuraavana aamuna sain vahvistuksen vuokranantajalta: kyllä, kuollut koira oli hän.
Zeus eli vuoden mittaisen elämän, joka oli täynnä rakkautta ja ihania yhteisiä hetkiä. Olin aina miettinyt, että en ota Quincyn jälkeen uutta koiraa, ellei joku koira selkeästi tule elämääni ja valitse minua. Ja ajattelin, että tuo koira oli Zeus ja meillä olisi vielä monta yhteistä vuotta edessä, sen jälkeenkin kuin Quincystä aika jättää. Nyt toivon, että hän ymmärtää jossain paremmassa paikassa, miksi jouduin jättämään hänet vähäksi aikaa ja että hänen kuolema ei ollut kivulias ja hidas. Vaikea ymmärtää, miksi niin upealle ja iloiselle koiralle tuli näin kamala lähtö niin pian.
Koiran arki Costa Ricassa
Costa Ricassa rakastetaan eläimiä ja pidetään luonnosta hyvää huolta, mutta liikenne on arvaamatonta ja koituu usein monen koiran kohtaloksi, siinä missä sähköjohdot apinoiden ja laiskiaisten. Liikenne on riski, koska koirat liikkuvat vapaana, autoilijat eivät aina väistä, pimeällä näkyvyys on huono ja nopeus maantiellä korkea.
Costa Ricassa myös kuolema on erilailla arjessa läsnä ja huomasin jo siellä ollessani, että paikalliset suhtautuvat erilailla eläinten kuolemaan kuin itse suhtaudun, luonnollisena osana elämän kiertokulkua, eikä koirien kuolemaa surettu paljon tai näkyvästi ulospäin.
Kyseessä on varmasti kulttuurinen ero, mutta myös persoonallisuusero. Minulle eläimet ovat olleet lapsesta asti poikkeuksellisen rakkaita ja otan tärkeiden eläinten kuolemat hyvin raskaasti.
Skandinaviassa ja Yhdysvalloissa eläinten sureminen perheenjäseninä ja jopa sen ympärille rakennettu kaupallisuus on yleisempää, kuin Latinalaisen Amerikan maissa.
Vaikka Costa Rica on katolinen maa, arjessa elää myös paljon kansanuskomuksia, luontohenkisyyttä ja “energia-ajattelua” sekä ajatus, että eläimet ovat opettamassa meitä. Tiedän, että Zeus oli opettamassa minua ja saimme antaa toisillemme vuoden aikana paljon ja läsnäollen nautimme joka hetkestä. Olen siitä kiitollinen. Se ei poista sitä kipua, mitä käyn nyt läpi. Zeus liittyi minulle vahvasti asuinpaikkaan ja identiteettiin ja mietin jopa voinko Väli-Amerikkaan palatessa olla pidempää aikaa juuri samassa paikassa, jossa olimme Zeuksen kanssa, koska hän ei ole enää siellä jakamassa arkea kanssani.
Väli-Amerikan uskomuksissa ihmisten ja eläinten henget ilmestyvät meille myös toisissa muodoissa, kuten sudenkorentoina ja perhosina. Se on kaunis ajatus. Zeus ilmestyi minulle ensin vahvasti ajatuksiin ennen kuolinilmoituksen saamista ja sen jälkeen unessa, joten se toi uskoa siihen että hänellä on hyvä olo jossakin ja hän tarkkailee minua tuoden lohtua.
Nosara Animal Care
Zeus oli tämän rescue-järjestön kautta Home – Nosara Animal Care. Jos Sinulla on Nosaraan asiaa niin järjestö tarjoaa erilaisia tapahtumia, kuten koirajoogaa, sinne voi mennä vapaaehtoiseksi tai adoptoida kodittoman koiran. Minulla on kaikin puolin hyvä kokemus tämän järjestön toiminnasta ja eläinlääkäripalveluista, kuten Safari Vetistä, Nosarassa. Selvitin myös Costa Ricalaisen koiran vaatimia papereita ja hintoja koirien Suomeen tuonnille Zeuksen kohdalla, joten jos asia mietityttää niin minuun voi olla yhteydessä.
Kiitos Zeus, sieluni koira. Odotan, että joskus vielä juokset minua vastaan kun on sen aika <3
Jasmi
Olipa surullinen tarina, ja tuntuu kurjalta, ettet saanut viedä Zeuta mukaasi. Onneksi muistelet lämmöllä ainaa, jonka sait viettää Zeuksen kanssa.
No niinpä ja kauniisti sanottu! Onneksi muistot säilyvät ikuisesti <3