你会说中文吗 – ONKO KIINAA MAHDOTONTA OPPIA?

Aloitin kiinan opiskelun melkein täsmälleen viisi vuotta sitten lähtiessäni Pekingiin au pairiksi. Tai siis, aloitin mandariinikiinan opiskelut tuolloin, olemassahan ei ole oikeasti kieltä nimeltään kiina. Kiinassa nimittäin puhutaan viimeisten tilastojen mukaan 302 kieltä ja siellä on 7 eri kieliryhmää. Mandariinikiina on maan yleiskieli ja sitä osaa suurin osa väestöstä.

Yleensä kiinan kielellä tarkoitetaankin mandariinia, niin myös minä tässä postauksessa. Mandariinin lisäksi suomalainen on saattanut kuulla kanttoninkiinaa, jota puhutaan Etelä-Kiinassa Guangdongin provinssissa, Macaussa ja Hong Kongissa. Nämä kaksi eri kiinan kieltä eroavat toisistaan niin paljon, etteivät niitä puhuvat voi keskustella keskenään.

Mandariinia pidetään yleensä yhtenä maailman vaikeimpina kielinä ja vaikka se ehdottomasti on eurooppalaiselle paljon vaikeampi kieli oppia kuin muut eurooppalaiset kielet, en sanoisi kiinan olevan super vaikeaa. Kyllä, on totta, että sen masterointiin menee paljon aikaa ja sen parissa saa välillä harmaita hiuksia pään täydeltä, mutta mielestäni kiinaa pystyy alkaa puhumaan auttavasti aika nopeasti. Ja bonuksena, kiinaa puhuessa (tai lukiessa!) tekee helposti vaikutuksen muihin 😀 Tässä postauksessa käyn läpi kiinan eri aspekteja ja omia kokemuksiani kielen kanssa.

Minä ja mandariini

Kuten sanottu, alkoivat kiinan opiskeluni parhaassa mahdollisessa paikassa, eli Kiinassa. Ennen Pekingiin muuttoa en osannut sanoa kuin ni hao (moi) ja xie xie (kiitos). Kiinassa kävin tunneilla kahdesti viikossa seitsemän kuukauden ajan. Ryhmäkoko vaihteli yhdestä kolmeen henkilöön, joten opettajalta sai paljon henkilökohtaista huomiota. Tuntien lisäksi tuli kiinaa käytettyä tietysti arjessa, sillä Pekingissäkään ei puhuta ihan hirveästi englantia. Host perheissäni en puhunut kiinaa. Ensimmäisessä perheessä olin vain kaksi kuukautta, jonka aikana taitoni olivat mitättömät, eikä minulla ollut mitään rohkeutta kokeilla puhumista. Opin kyllä ymmärtämään perusasioita. Toisessa perheessäni taas oli pääkielenä englanti, vaikka perhe olikin kiinalainen.

Pekingin jakson lopussa olin ”kolleegoistani” paras kiinassa, mutta en ikinä olisi pystynyt käymään pitkiä keskusteluita kiinaksi. Pärjäsin kuitenkin tarpeeksi hyvin mandariinilla, sillä reppureissasin Kiinassa kuukauden ajan suomalaisen kaverini kanssa ja näin ollen minä toimin kaikkien asioiden hoitajana. Pääsin riitelemään taxikuskien kanssa, kyselemään oliko milloin missäkin ruoassa lihaa (kaveri vegaani) ja tinkimään bissejen hinnoista.

Macauhun muutettuani laiskistuin täysin. Tai noh, voiko täyspäivästä yliopistossa opiskelua kutsua laiskuudeksi, mutta sanottakoon, että ei ollut yhtään motivaatiota opiskella mandariinia. Koulua kävin englanniksi, kaupungilla puhutaan kanttonia ja valinnaisena kielenä minulla oli japani. Neljään vuoteen en opiskellut mandariinia yhtään. Kävin kyllä Kiinan puolella usein ja matkustin yksin Taiwanissa kahdesti, mutta siinäpä minun mandariiniseikkailuni.

Nyt valmistumisen jälkeen päätin, että minä tosiaan haluan oppia mandariinia kunnolla. Kielitaitoni oli pysynyt yllä ympäristöni avulla, vaikka mandariinia harvoin Macaussa käytetäänkään. Verkkokurssin aloittaessa alkoivat monet palaset naksahdella paikoilleen ja yllättäen myös kirjoittamiseni ja lukemiseni paranivat. Kaipa neljän vuoden ajan merkkien jokapäiväinen näkeminen auttoi asiaan. Kehitys oli hurjaa ja syyskuun alussa menen ihan face-to-face kiinan kurssille täällä Macaussa. Alkuperäisenä tarkoituksena oli mennä Shenzheniin mandariinin intensiivikurssille tänä syksynä, mutta korona tuhosi nämä suunnitelmat.

Puhuminen – ne kuuluisat tonet

Kuinka moni on kuullut tarinoita siitä, että kiinaksi sanoo ihan eri sanan jos lausuu tonet (äänenkorkeudet) väärin? Kuinka äitiä voi kutsua hevoseksi ja pandaa rintakarvaksi. Kaipa niin, mutta itse en ole ikinä ollut osallisena väärinymmärryksessä epätarkan lausumisen takia. En siis murehtisi tästä seikasta hirveästi.

Tonet voivat silti tuottaa paljon päänvaivaa. Olen lukenut artikkelin, jossa sanottiin, että tonettoman kielen kanssa kasvaneet ihmiset eivät kuule toneja. Itse viidenkin vuoden jälkeen olen vielä aika kuuro niille ja välillä kuulostan Dorylta puhumassa valaille Nemoa etsimässä -leffassa 😀 Moni ulkkis turvautuu piirtämään ilmaan sormella toneja puhuessaan. Se auttaa myös itseään konkretisoimaan, miten sanat pitäisi lausua. Jokaiselle neljälle tonelle on oma merkkinsä, ā, á, ǎ ja à, jotka matkivat äänen korkeutta. Tonet ovat luonnollinen osa kiinaa ja vaikka se kuulostaa mahdottomalta, alkavat sanat yhdistyä niihin luonnostaan.

Toneja ei voi oppia kuin harjoittelemalla. Ja harjoittelemalla. Ja harjoittelemalla. Minulla meni pari kuukautta päästä puhumisen alkuun, mutta sen jälkeen ei ole ollut suurempia vaikeuksia. Lausuminen on suomalaiselle aika helppoa lukuunottamatta toisiaan muistuttavia suhuäänteitä. Kontekstista kuuntelija yleensä tietää mistä puhutaan ja kiinaa puhuvat ovat todella kannustavia ulkomaalaisille. Puhumista ei kannata siis turhaan jännittää.

Kielioppi – Easy, breezy, Chineasy

Vaikeaksi kieleksi tituleeratussa kiinassa on yllättäen todella yksinkertainen kielioppi. Ei taivutuksia, edes aikamuodoissa, ei artikkeleita, eikä sukupuolia sanoille. Sanajärjestys on suht. samanlainen kuin suomeksi (hän syö omenaa), eikä kiinassa ole monia pikkusanoja, jotka ilmaisevat sanojen suhteita toisiinsa (kuten. to, from, about, jne). Kiinassa sanoja vaan laitetaan putkeen. Esimerkiksi: sinä + mennä + perfektiä ilmaiseva sana + Kiina + kysymyssana = oletko sinä käynyt Kiinassa? Lauserakenteet tuntuvat välillä niin helpoilta, että niitä alkaa monimutkaistamaan itse lisäämällä mukaan turhia sanoja. Kiinassa on sanajärjestys, mutta suomen kielen tavoin menee viesti perille sanojen ollessa melkeinpä missä tahansa järjestyksessä.

Itse nautin erityisesti ranskan, venäjän ja japanin opiskeluiden jälkeen kiinan kieliopista todella paljon. Vaikka siinäkin toki on omat sääntönsä ja ulkoaopeteltavat rakenteet, ei kiinassa tarvitse opettaa kielikorvaa taivuttamaan verbejä tekijän tai aikamuodon mukaan vuosikaupalla, eivätkä vihkot ole täynnä taulukkoja selventämässä uusia sääntöjä ja niiden poikkeuksia ja poikkeuksien poikkeuksia. Kielen opiskelu tuntuu paljon palkitsevammalta, kun sitä oikeasti pystyy alkaa käyttämään nopeasti.

Lukeminen & kirjoittaminen – 中国人为什么不使用拉丁字母?

Kauhistuttaako pelkkä merkkien näkeminen niin paljon, ettet edes viitsi harkita kiinan opiskelua? Niin minuakin ennen. Kiinassa ei käytetä minkäänlaista aakkossysteemiä, toisin kuin esimerkiksi japanissa, koreassa ja thaissa. Turha sitä on kaunistella, jokainen merkki pitää opiskella erikseen. Ja merkkejä on ”pari”. Sanomalehteä voi kuulemma lukea 2500 merkin voimin. Itse arvioisin osaavani 350-600 merkkiä (hyvin vaikea laskea, alappas itse laskemaan kuinka monta sanaa osaat vaikka ruotsiksi :D).

Pekingissä sanoin opettajalleni, että haluan keskittyä vain puhumiseen. Hän varoitteli minua siitä, että moni kiinaa vuosia opiskellut katuu merkkien skippaamista. Juu, juu, ajattelin, ei se voi niin vakavaa olla. Nyt olen samaa mieltä. En onneksi skipannut merkkejä kokonaan, vaan pystyin lukemaan jonkun verran ja kirjoittamaan pinyinien (niistä lisää kohta) avulla kännykällä, mutta käsin en pystynyt kirjoittamaan mitään muistista ja mallistakin hyvin harakanvarpain. Nyt nettikurssini myötä päätin alkaa kirjoittamaan käsin ja kappas, se ei olekaan niin vaikeaa kuin olin ajatellut. Kunhan pääsee kärryille perusideasta ja kaikissa merkeissä toistuvista vedoista (jotka pitää muuten tehdä oikeassa järjestyksessä), ei kirjoittaminen olekaan mahdotonta. En edelleen osaa kovin montaa merkkiä ulkoa, mutta mallista pystyn kirjoittamaan varsin nopeasti. Merkkien kirjoittaminen on yllättävän terapeuttista.

On olemassa kaksi erilaista merkkijärjestelmää. Monimutkaisempi traditional-tyyli (käytetään Macaussa, Hong Kongissa ja Taiwanissa) ja simplified-tyyli (käytössä Manner-Kiinassa ja yleensä se, jota opetetaan muissa maissa). Simplified, eli yksinkertaistettu tyyli otettiin käyttöön, jotta kansalaiset oppisivat lukemaan helpommin. Merkit ovat joskus samanlaisia, mutta joskus eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Välillä en voi kuin tuijottaa traditional-merkkejä kauhun vallassa. Tässä esimerkkilause simplified-merkeillä: 机场离这里远吗 ja traditional-merkeillä: 機場離這裡遠嗎. Arvaa kaksi kertaa, kumpaa tyyliä opiskelen 😀

Mutta kuten mainittu aiemmin, on kolmaskin tapa kirjoittaa kiinaa, nimittäin systeemi nimeltään pinyin. Pinyin käytännössä tarkoittaa kiinan kirjoittamista latinalaisilla kirjaimilla, joiden päällä on tone-merkit. Tässä aiempi esimerkkilause pinyinillä: jī chǎng lí zhè lǐ yuǎn ma. Pinyin onkin syy, miksi kiinaa voi opiskella ilman merkkejä. Monissa oppikirjoissa on kirjoitettu merkkien päälle pinyinit. Paikallisten kanssa on kuitenkaan turha kommunikoida pinyineillä, sillä varsinkaan vanhemmilla ihmisillä ei ole hajuakaan niistä.

Kiinankielisiä onnistumisia

Kuten aiemmin kerroin, olen reppureissanut Kiinassa, käynyt Macaun lähikaupungeissa lukuisia kertoja (joskin 95% kerroista kiinaa sujuvasti puhuvan kaverin kanssa) ja soolomatkustanut Taiwanissa kahdesti. Kiinani ei todellakaan ole täydellistä, mutta pystyn hoitamaan kaikki perusasiat sillä. Olen myös aika nopea reagoimaan kiinaksi, esimerkiksi kerran ohikulkevat miehet naureskelivat toisilleen minun kustannuksella ”onko kylmä?” (shortsit 25 asteessa..?) ja vastasin vain kepeästi että ei ole kylmä. Miesten ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Otan myös asiakseni mulkaista jokaista, joka alkaa puhua minusta vieressäni.

Viime aikoina olen päässyt käyttämään kiinaa enemmänkin. Jostain syystä instagramissa olen alkanut saada jatkuvasti viestejä kiinalaisilta (huijareita mahdollisesti, yksi otti kahdesti puheeksi bitcoinit) ja vaikka yleensä jätänkin vastaamatta, olen pari kertaa halunnut käyttää tilanteen hyväksi ja harjoitella kiinaa 😀 Pääsin hyvin nopeasti esimerkiksi väittelemään Hong Kongin asemasta Kiinaan hahah. Olen myös pari kertaa käyttänyt Tandem language exchange -appia, mutta kiinan kanssa ongelma on, että siinä vaikein osa on kirjoittaminen. Muilla kielillä Tandem olisi hyvä aloittelijalle.

Sitten viimeisimpänä, olin ilmottautunut ensikuussa alkavalle kiinan kurssille ja lomakkeessa luki, että he saattavat soittaa puhelinhaastattelun. Noh, olin matkalla kauppaan kun kännykkä soi. Siinä minua sitten haastateltiin keskellä katua ja yritin mongertaa jotain ohikulkijoiden miettiessä, miksi tämä länkkäri puhuu huonoa mandariinia puhelimeen. Aika katastrofinen haastattelu, mutta en jäänyt tuppisuuksi, vaikka tilanne olikin aika yllättävä. Ja pääsin jatkotason kurssille, kuten halusinkin 😀 Tällaiset kielionnistumiset ovat aina niin palkitsevia. Kuka olisi voinut uskoa viisi vuotta sitten, tai edes pari kuukautta sitten, että kävisin keskustelun mandariiniksi puhelimessa!?

Mutta palaten otsikon kysymykseen, onko kiinaa mahdotonta oppia? Ei todellakaan. Kiina on hyvin erilainen kieli verrattuna länsimaisiin kieliin, mutta se mielestäni tekee siitä vielä mielenkiintoisempaa. Tykkään siitä, että kiinaa opiskellessa on selvästi neljä eri kategoriaa: puhuminen, kuuntelu, kielioppi ja merkit. Aina voi vaihtaa toiseen kategoriaan jos toisen opiskelu sillä hetkellä kyllästyttää. Oma tavoitteeni on oppia mandariinia sujuvasti. Joskus se tuntuu masentavan kaukaiselta pisteeltä, mutta maailma on täynnä kiinaa sujuvasti oppineita. Se on siis täysin tavoitettavissa oleva unelma.

Löytyykö täältä muita kielten opiskelijoita tai jopa kiinaa opiskelleita? Entäs kiinan kielestä kiinnostuneita? Miltä tämä maailman puhutuin kieli vaikuttaa? Kommentoi alle, tai laita viestiä instagramissa @muumaamandariini tai @verawinter 🙂

---

Vera Winter