YLIOPISTOON ULKOMAILLE? MITEN OPINNOT RANSKASSA JA ALANKOMAISSA EROAVAT SUOMESTA?

Olen tätä kirjoittaessa yhtä lukukautta vaille valmis yhteiskuntatieteiden maisteri pariisilaisesta yliopistosta. Tuntuu aika hurjalta, mutta samaan aikaan tämä on ehkä paras hetki pysähtyä muistelemaan opiskeluvuosiani ulkomailla.

Tein kolmen vuoden kanditutkintoni Alankomaissa, Leidenin yliopistossa Haagissa. Sen jälkeen muutin Pariisiin tekemään maisteriopintojani Sciences Po -nimisessä yliopistossa. Maisteri kestää myös kolme vuotta, sillä siihen kuuluu yksi kokonainen “välivuosi” työharjoitteluille. Vaikka missasinkin kaikki Suomen approt, haalaribileet ja vujut (mitä ne ikinä tarkalleen ovatkaan?), en vaihtaisi opiskeluaikaani ulkomailla kyllä yhtään mihinkään.

Haut sekä Alankomaihin että Ranskan yliopistoihin pyörähtävät pian käyntiin, joten ajattelin, että nyt on täydellinen hetki jakaa sekä käytännön vinkkejä että omia kokemuksia siitä, millaista on opiskella näissä maissa, ja miten ne eroavat opiskelusta Suomessa.

Miksi juuri Alankomaat ja Ranska?

Ulkomaille opiskelemaan lähdettäessä kohdemaa on varmasti monelle ihan ykköskriteeri opiskelupaikkaa valittaessa. Minun kohdallani näin ei itseasiassa ollut, tosin eri syistä kummassakin kohdemaassa.

Alankomaat ei ollut mikään lapsuuden unelma tai tarkkaan mietitty valinta, vaan päädyin sinne aika monta sattumaa pitkin. Olin juuri valmistumassa lukiosta Tanskassa ja tiesin, että haluan jatkaa opintoja ulkomailla. Ajatus oli kuitenkin pitää ensin välivuosi, tehdä töitä ja reissata ennen kuin aloittaisin yliopistossa. Työpaikkakin oli jo valmiina: lastenohjaajan pesti TUI:n lasten kerhossa Kreikassa! Sitten tuli kevät 2020, eli korona, ja suunnitelmat menivät uusiksi. Toukokuussa 2020 minulla oli käytännössä kaksi vaihtoehtoa: 1. muuttaa takaisin Suomeen ja odotella, pääsisikö vuoden aikana vielä reissuun, tai 2. etsiä nopeasti opiskelupaikka ja unohtaa välivuosi ainakin toistaiseksi.

Päädyin jälkimmäiseen. Ongelmana tosin oli, että toukokuussa aika moni maa oli jo sulkenut yliopistohakunsa. Hollanti oli poikkeus, sillä moniin tutkintoihin pystyi hakemaan vielä kesäkuun puolella, ja samalla maan yliopistot pärjäsivät hyvin kansainvälisissä ranking-listauksissa. Niinpä hain Leidenin Yliopistoon ja päädyin opiskelemaan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi Haagiin, Alankomaiden kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin.

Ranskaan muutto oli Hollantiin verrattuna paljon harkitumpi päätös. Kandiaikana panostin opintoihini kovasti, sillä halusin hakea maisterinopintoihin ns. “huippuyliopistoihin” Euroopassa. Kohdemaalla ei ollut niinkään väliä, vaan tein valintani puhtaasi yliopisto edellä, ja omalle alalleni parhaat maisteriohjelmat löytyivät Lontoosta ja Pariisista. Brexitin myötä brittiyliopistojen lukukausimaksut pompsahtivat taivaisiin verrattuna Ranskaan, minkä lisäksi rakastan Pariisia kaupunkina, joten päätös tulla tänne ei lopulta ollut vaikea.

Näin jälkikäteen en kyllä vaihtaisi kumpaakaan kohdetta pois. Alankomaat ja Ranska ovat olleet todella erilaisia kokemuksia, mutta molemmat omalla tavallaan todella antoisia, vaikken Alankomaihin ihan ensimmäisenä olekaan takaisin muuttamassa (tästä lisää joskus myöhemmin).

Käytännön asiaa – mitä ottaa huomioon opiskelumaata valittaessa?

Minkälainen on hakuprosessi?

Alankomaalaisiin yliopistoihin hakeminen oli loppujen lopuksi aika suoraviivaista. Iso plussa oli se, että hakeminen onnistui vielä toukokuussa. Maassa on kuitenkin kahdenlaisia tutkintoja:

1. Avoimet ohjelmat
   Tällaisiin ohjelmiin (kuten omat kandiopintoni) pääsee käytännössä kuka tahansa, joka on suorittanut lukion ja osaa tarpeeksi hyvin englantia. Hollannissa jokaiselle lukiosta valmistuvalle taataan paikka korkeakoulussa, joten näissä ohjelmissa paikkoja on vapaana käytännössä kaikille lukion suorittaneille!
2. ”Numerus fixus” -ohjelmat
   Tietyt alat, kuten lääketiede, psykologia, laki ja tietotekniikka ovat “numerus fixus” -ohjelmia, mikä tarkoittaa, että paikkoja on rajoitettu määrä. Näihin sisältyy usein pääsykoe tai soveltuvuuskoe, tiukemmat valintakriteerit, ja huomattavasti aikaisemmat hakuajat.

Jos siis Hollanti opiskelumaana kiinnostaa, kannattaa tarkistaa ajoissa, onko oma ala numerus fixus vai ei. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, milloin hakeminen pitää aloittaa.

Ranskassa etenkin maisterihaut ovat tosi koulukohtaisia, ja yleisesti ottaen kilpailullisempia kuin Alankomaissa. Itse hain Sciences Po:hon jo edellisen vuoden syyskuussa, mutta haku oli auki aina helmikuulle asti.

Hakuprosessissa otettiin huomioon esimerkiksi:

• kanditutkinnon arvosanoja
• motivaatiokirjettä
• vapaa-ajan aktiviteetteja (järjestötoiminta, työkokemus, vapaaehtoistyö jne.)
• suosituskirjeitä kandivaiheen professoreilta.

Tunnelma oli hyvin eri kuin Alankomaissa, jossa käytännössä pääsin sisään, kunhan olin valmistunut lukiosta. Kanditutkintoihin haku Ranskassakin näyttää toimivan yhden portaalin kautta, kuten Suomessa ja Alankomaissa. Täältä löytää lisätietoa, mikäli kandiopinnot Ranskassa kiinnostavat.

Mitä opiskelu maksaa?

Alankomaissa opiskelu on eurooppalaisessa mittakaavassa suhteellisen edullista, erityisesti verrattuna Iso-Britanniaan tai Ranskan yksityisiin huippuyliopistoihin. Lukuvuosi maksoi noin 2 500 euroa, ja ensimmäisen vuoden opiskelijat saivat puolitetun maksun, eli ensimmäinen vuosi oli selvästi edullisempi. 

Alankomaiden hintataso on tosin melko korkea, eikä opiskelija-asuntoja todellakaan riitä kaikille kansainvälisille opiskelijoille, joten tämä on hyvä pitää mielessä (Vera teki Alankomaiden asunto-ongelmasta postauksen tänne blogiin, sekin kannattaa lukea ennen maahan muuttamista!). Moni kansainvälinen opiskelija päätyykin etsimään asunnon yksityisiltä vuokramarkkinoilta, joista hinnat eivät aina ole ihan opiskelijaystävällisiä. 

Isona erona Suomeen verrattuna on se, että sekä Alankomaissa että Ranskassa ehkäpä yleisin asumismuoto opitkelijoille on kimppakämpät. Haagissa jaoin aina asunnon joko kavereideni tai tuntemattomien kämppäkavereiden kanssa, mikä ei tunnu Suomessa olevan kovin yleistä. Yksiöt taas ovat Alankomaissa harvassa, ja tiedänkin ihan muutaman opiskelijan, jotka asuivat yksiössä kimppakämpän sijaan. Itselläni oli myös jokaisessa Hollannin kämpässä hiiriä (kyllä, ihan asunnon sisällä…), joten tähänkin kannattaa varautua jos on tottunut Suomen elintasoon.

Ranskassa lukukausimaksut taas riippuvat todella paljon siitä, missä opiskelet. Karkeasti jaoteltuna julkiset monialaiset yliopistot kuten Sorbonne ovat edullisia, ja lukukausimaksut ovat usein symbolisia tai todella pieniä, etenkin EU-opiskelijoille. Yliopistoiden lisäksi Ranskassa on ns. Grande école -oppilaitoksia, kuten oma kouluni Sciences Po ja tunnetut business-koulut HEC, ESSEC ja ESCP. Näissä kouluissa lukukausimaksut voivat olla moninkertaiset julkisiin verrattuna, ja esimerkiksi HEC:ssä hinnat hipovat paikoin jopa amerikkalaisten yliopistojen tasoa. Vastapainoksi nämä koulut ovat Ranskassa erittäin arvostettuja, eli ne avaavat ovia työelämässä, etenkin Ranskassa ja Keski-Euroopassa laajemminkin.

Hyvä puoli on se, että Ranskassa on stipendejä huomattavasti enemmän tarjolla kuin Alankomaissa. Tukea voi saada sekä lukukausimaksuihin että asumiseen, ja stipendejä myönnetään sekä valtion että koulujen toimesta.

Vuokrat yleisesti ottaen ovat Pariisissa samaa luokkaa kuin Haagissa, joskin täällä “yksiöt” ovat hieman yleisempiä opiskelijoidenkin keskuudessa Alankomaihin verrattuna. Monet näistä ovat tosin 10:n neliömetrin komeroita, joissa on usein jaetut vessat muiden samassa kerroksessa asuvien kanssa, joten ihan Suomen opiskelijakämppien tasoa ei Pariisissakaan (ainakaan omalla budjetillani) löydy. 

Omalla kohdallani kävi loppujen lopuksi hyvä tuuri, sillä vaikka lukukausimaksut Ranskassa olivat korkeammat, elinkustannukseni Pariisissa ovat olleet matalammat kuin Alankomaissa, kiitos Ranskan valtion stipendin, ja sen kautta saadun opiskelija-asunnon!

Millaista on arki opiskelijana ulkomailla?

Nyt kun käytännön asiat on saatu pois alta, päästään siihen, mitä moni oikeasti miettii:
minkälaista on ihan tavallinen arki ulkomailla opiskelevana? Kyllä, ulkomailla opiskellessa missasin Suomen haalarit, approt ja vujut, mutta toisaalta käteen on jäänyt älyttömän kansainvälinen kaveripiiri, avartunut maailmankuva ja paljon paljon muistoja eri maiden opiskelijakulttuureista.

Opinnot käytännössä

Arki ja opintojen kulku on varmasti hyvin ala- ja koulukohtaista, joten omat kokemukseni voivat erota kovasti kokemuksista esimerkiksi toisessa pariisilaisessa yliopistossa, tai eri kaupungissa Alankomaissa. Itse tein molemmat tutkintoni englanniksi, joten meininki molemmissa kouluissa oli huomattavasti kansainvälisempää, kuin jos olisin opiskellut paikallisessa kielellä. 

Alankomaissa opinnot olivat selkeästi jäsenneltyjä ja ehkä Suomen yliopistoihin verrattuna hieman “koulumaisempia”. Meillä oli jokaisella kurssilla sekä isoja, useamman sadan opiskelijan luentoja että pienryhmätunteja, joissa oli noin 10–15 opiskelijaa. Pienryhmissä käytiin läpi luentojen sisältöjä, keskusteltiin ja tehtiin tehtäviä. 

Suomeen verrattuna suuri ero mielestäni on siinä, että sekä Alankomaissa että Ranskassa tutkintoon kuului tietyt kurssit, jotka kuului suorittaa tietyssä järjestyksessä, joten omaan lukujärjestykseen ei sen kummemmin voinut vaikuttaa. Lukukaudessa oli yleensä kuusi tai seitsemän kurssia, joista jokaisesta useampi tentti sekä 2–3 esseetä tai esitelmää. Pienenä shokkina aluksi minulle tuli se, että ainakin omassa tutkinnossani oli muutama kurssi, jotka oli pakko päästä läpi ensimmäisen vuoden aikana, ja mikäli näin ei käynyt, ei opiskelija saanut jatkaa opintoja! Yliopistoon on siis helpompi päästä sisään esimerkiksi Suomeen verrattuna, mutta töitä piti tehdä sen eteen, että opinnot jatkuvat.

Ranskassa taas opintojen tahti kiristyi lisää. Sciences Po:ssa lukemista on paljon, ja tunneille on käytännössä pakko tulla valmistautuneena, koska iso osa opetuksesta on keskustelua. Meillä ei juuri ole isoja massaluentoja, vaan opetus tapahtuu pääasiassa noin 20 hengen ryhmissä.

Arviointi perustuu lähes aina useampaan suoritukseen: tenttiin, muutamaan esseeseen sekä suulliseen esitykseen tai väittelyyn. Minua yllätti se, miten paljon täällä panostetaan suullisiin tehtäviin, sillä joka kurssilla pitää tavalla tai toisella puhua, argumentoida ja osallistua, ja oppitunnit ovat usein enemmän ohjattuja keskusteluja kuin yksisuuntaista luennointia.

Tämän lisäksi läsnäolopakko on arkea, mikä voi suomalaisiin yliopistoihin tottuneelle tulla hieman yllätyksenä. Meillä maisterinopinnoissa saa olla pois kahdelta oppitunnilta jokaisella kurssilla ennen kuin suoritus hylätään, joten koulussa vietetään kyllä kaikki päivät. Koulupäivät voivat myös venyä pitkiksi, ja joskus voi tulla päiviä jolloin tunteja on aamukahdeksasta iltayhdeksään, toki välissä muutama hyppytunti.

Ranskalaisessa yliopistossa kaikki ei myöskään ole aina erityisen hyvin organisoitua. Välillä tenttien ajankohdista kerrotaan ihan viime tipassa, joten joustavuus ja pieni kaaoksen sieto ovat hyödyksi. Vastapainoksi työelämää korostetaan paljon – meillä on pakollinen työharjoittelu, ja koulu järjestää jatkuvasti uratapahtumia ja verkostoitumismahdollisuuksia. Välillä tuntuu, että koko systeemi on rakennettu enemmän urapolkuja kuin puhdasta akateemisuutta varten, ainakin Grande Ecoleissa, mikä on itselleni ollut ehkä suurin eroavaisuus Alankomaihin verrattuna, jossa yliopistosysteemi on perinteisemmin akateeminen.

Suomeen verrattuna ehkä suurin ero on se, että sekä Alankomaissa että Ranskassa yliopisto muistuttaa paikoin enemmän lukiota: läsnäolopakko, sitä myöten säännöllinen rytmi, tarkat aikataulut ja intensiiviset tenttijaksot tarkoittavat sitä, että mahdollisuuksia rakentaa oma opinto-ohjelma vapaasti on vähemmän kuin monessa suomalaisessa yliopistossa.

Opiskelijaelämä opintojen ulkopuolella

Alankomaissa monessa yliopistokaupungissa on pitkät opiskelijaperinteet. On opiskelijaseuroja, yhdistyksiä ja jopa amerikkalaistyyppisiä opiskelijaveljes- ja sisarkuntia. Niissä puhutaan kuitenkin usein pääasiassa hollantia, ja ne ovat vähän luonnostaan suuntautuneet enemmän paikallisille opiskelijoille. Oman kuulemani perusteella etenkin vanhoissa, perinteisissä opiskelijakaupungeissa kuten Leidenissä, Delftissä tai Groningenissa nämä seurat pitävät huolen siitä, ettei erilaisista tapahtumista ole pulaa, ja usein kansainvälisillä opiskelijoilla on myös omat seuransa ja tapahtumansa, jossa sekoitetaan hollantilaisia perinteitä kansainvälisellä twistillä. Tässä esimerkiksi Tilburgin Yliopiston kansainvälinen, mutta Alankomaiden opiskelijaperinteitä noudattava ”cantus” tapahtuma, johon pääsin ystäväni kutsusta mukaan:

Opiskelukaupunkini Haag ei kuitenkaan ollut klassinen opiskelijakaupunki samalla tavalla kuin Leiden tai Tilburg, ja sen huomasi opiskelijaelämässä. Erilaisia tapahtumia toki oli, mutta tunnelma ei ollut samanlainen “yliopistokupla” kuin joissakin muissa kaupungeissa. Silti meillä oli oma opiskelijayhteisö, jossa järjestettiin vuosikurssin kesken viikoittaisia “borrel” baari-iltoja, satunnaisia bileitä ja muita tapahtumia. Suurimman osan Hollantivuosistani vietin kuitenkin ystävieni kanssa, ja opiskelijatapahtumien sijaan vietimme paljon aikaa Amsterdamissa tai Rotterdamissa, yliopistokuplan ulkopuolella. Alankomaiden etu onkin se, että koko maan halki pääsee muutamassa tunnissa, joten elämä ei rajoitu ainoastaan omaan asuinkaupunkiin.

Ranskassa opiskelijaelämä riippuu todella paljon siitä, missä ja mitä opiskelee. Sciences Po:ssa opiskelijajärjestöjä ja kerhoja on lähes kaikkeen: politiikkaan, kulttuuriin, urheiluun, taiteeseen, ja jopa liftaamisesta kiinnostuneille on oma klubinsa (kyllä, oikeasti). Moni näistä on toki ranskaksi, mutta ulkomaalaisena opiskelijanakin löytää kyllä paikkansa. Koulumme sijaitsee myös aivan Pariisin keskustassa, joten minulla ei ollut samanlaista ”kampuskokemusta” kuin ehkä muissa, Pariisin ulkopuolella sijaitsevissa kouluissa voisi olla.

Pariisin etu on se, että kaupunki itsessään on ihan omanlaisensa opiskelijakokemus. Täällä on tapahtumia, museoita, kahviloita, baareja ja ylipäänsä näkemistä niin paljon, ettei varsinaisia opiskelijatapahtumia välttämättä edes tarvitse. Meidän 40-hengen vuosikurssi oli niin tiivis, että ensimmäisen viikon jälkeen vietimme ensimmäisen opiskeluvuoden käytännössä samalla porukalla, viettäen aikaa ympäri Pariisia, emmekä juuri osallistuneet ns. virallisiin opiskelijatapahtumiin. Elämä täällä opiskelijana ei siis juuri eroa työelämästä (nyt kun olen viettänyt viimeisen vuoden työharjoitteluissa) muuten kuin budjetin perusteella.

Entä Suomi – jäikö haalarit harmittamaan?

Lyhyt vastaus: ei.

Kyllä, olen missannut haalarit, sitsit, vujut, approt ja kaikki suomalaisen opiskelijakulttuurin klassikot. Vastineeksi olen saanut vaikka mitä muita kokemuksia, kaveripiirin joka on levittäytynyt useampaan maahan, kokemuksen siitä, millaista on rakentaa oma arki täysin uudessa ympäristössä, opinnot, jotka ovat avanneet ovia kansainvälisille uramahdollisuuksille (mikä oli alun perinkin suurin syy lähteä ulkomaille) – ja kaksi eri kotikaupunkia, joihin liittyy omat muistonsa ja tarinansa.

Ulkomailla opiskelu ei ole samanlainen valmis paketti kuin suomalainen opiskelijakupla. Välillä pitää selvitä byrokratian, asuntokriisien ja kielimuurin keskellä, ja opiskelijaelämä pitää ajoittain rakentaa tietynlaisen opiskelijakulttuurin ulkopuolelle. Mutta samaan aikaan se antaa ihan valtavasti itsevarmuutta, perspektiiviä ja sellaista arjen joustavuutta, josta on hyötyä myöhemmin elämässä.

Kenelle Alankomaat ja Ranska sopivat?

Tämä ei ole mikään virallinen opinto-opas, mutta omien kokemusteni pohjalta sanoisin, että kandi Alankomaissa ja maisteri Ranskassa toimivat kombona hyvin.

Alankomaat oli itselleni hyvä vaihtoehto kandivaiheeseen. Opinnot olivat melko laadukkaita, opiskelin englanniksi, ja lukukausimaksut olivat kuitenkin kohtuulliset ja järjestelmä selkeä. Suurin haastaja oli asumisen kalleus ja asuntopula, mutta muuten kokemus oli hyvä ponnahduslauta ulkomailla opiskeluun ja myöhempiin maisterinopintoihin.

Ranska taas tuntuu erityisen luontevalta maisterivaiheeseen, etenkin jos tähtäimessä ovat grande école -oppilaitokset, joissa panostetaan paljon työelämään, harjoitteluihin ja urapolkuihin. Täällä yhteys työelämään on tosi vahva, ja sen huomaa kyllä arjessa. Koulujen alumniverkostot ovat myös vahvoja, mikä auttaa kansainvälisen uran tavoittelussa kovasti. Itse olen viihtynyt paremmin Pariisissa, mutta olen tyytyväinen siitä, että sain opintojeni aikana kaksi erilaista kokemusta kahdesta eri maasta.

Joten, kannattaako opinnot suorittaa ulkomailla?

Jos mietit, kannattaako yliopistoon hakea ulkomaille, mun vastaus on: kyllä, jos ajatus yhtään kutkuttaa.

Se ei tarkoita, että suomalaisissa yliopistoissa olisi mitään vikaa – päinvastoin. Mutta ulkomailla opiskelu on kokemus, joka jättää jäljen lähes kaikkeen: siihen, miten näet maailman, millaiseksi oma arki muodostuu ja millaisia ovia uralle myöhemmin avautuu. Suomeen pääsee aina takaisin jos siltä tuntuu, ja mielestäni ulkomailla opiskelu on täydellinen tapa “testata” ulkomailla asumista. Se ei välttämättä sovi kaikille, mutta mistä sitä tietää kokeilematta?

Jos jokin Alankomaissa tai Ranskassa jäi mietityttämään, kysy ihmeessä kommenteissa!