VIERASKYNÄ: BRASILIAN HYVÄT PUOLET

Moikka! Olen Tiina ja asun Brasiliassa mieheni Saulin ja kahden lapsemme kanssa Brasilian Belo Horizontessa. Päädyimme tänne elokuussa 2022 Saulin työkomennuksen johdosta.

Muuttaessa minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä tästä kaupungista tai Brasiliasta ylipäätään. Sauli ehti tehdä tänne pari työmatkaa ja sen pienen pintaraapaisun perusteella tehtiin elämää mullistava päätös: pakattiin omakotitalon tavarat varastoon ja laitettiin talo vuokralle. Lennettiin kielitaidottomina Brasiliaan vailla tukiverkostoja. Ei oikeasti tiedetty yhtään, mikä meitä täällä odottaa. Todettiin ainoastaan, ettei meiltä passeja viedä, voidaan tulla aina takasin jos siellä on hirveää. Mutta voi veljet, tää vuosi on ollut paras ikinä! Listasin alle asioita, joiden vuoksi ajattelen näin. Huomioithan, että oon kirjoittanut tämän listan omakohtaisesta näkökulmastani.

20230401_152013

Ilmasto. No onhan tää vaan mahtavaa, kun ei tarvi yleensä shortsia ja t-paitaa kummempaa. Kun kirjoitan tätä postausta, on huhtikuun puoliväli. Tänä aamuna jouduin laittamaan lapsille kouluun pitkät housut ekaa kertaa pitkään aikaan, koska asteita oli vain +18. Viimeksi näin oli ehkä marraskuussa. En tiedä, miten me ikinä voidaan sopeutua takaisin Oulun keleihin.

Ennakkoluulottomuus. Ollaan ulkomaalaisia, puhutaan outoa kieltä. Ihmiset on aidosti kiinnostuneita meistä. Ohikulkijat saattaa vaikkapa kauppahallissa kysellä, mistä ollaan ja miten ihmeessä ollaan päädytty tänne. Jotkut näkevät ”gringon”, eli ulkomaalaisen, mahdollisuutena englannin kielen harjoitteluun.

20230416_154142

Ystävällisyys. Oltiin sitten hississä, kaupassa, lenkkipolulla, leikkipuistossa – vastaantulija huomioidaan, vähintään hymyllä. Kun toinen kohdataan, toivotetaan aina ensin hyvää huomenta, päivää tai iltaa. Olennaista on myös aina kysyä toiselta, mitä kuuluu. 

Avuliaisuus ja toisten huomioiminen. Tämä on jatkoa edellisiin kohtiin. Missään muualla en ole kokenut vastaavaa. Missään muualla ei ole kaupan myyjä lähtenyt mun avuksi kantamaan lastenrattaita portaisiin, kun hissi on rikki. Missään muualla ei ole naapuri ilmestynyt pihalle ison jäätelöboksin kanssa jakamaan jätskejä kaikille pihalla oleville lapsille hellepäivänä, koska se nyt vaan on tapa. Missään muualla hedelmäkaupan myyjä ei ole kuorinut lapsille appelsiineja samalla kun teen itse ostoksia. Eikä missään muualla olla saatu kutsuja lähes tuntemattomien ihmisten juhliin. Lista on loputon. En tiiä johtuuko tämä siitä että ollaan ”gringoja”, mutta ihmisten ystävällisyys on välillä aivan ylitsepursuavaa.

20230513_113103

Lasten huomiointi. Lapset on täällä tervetulleita ihan mihin vaan. Ja lapset otetaan mukaan mihin vaan. Toki paikalliset ottaa aina lastenhoitajan mukaan, jotta vanhemmat voi keskittyä olennaiseen. 😀 Vaaleahipiäiset lapseni herättävät täällä hurjasti ihastusta ja on ihan tyypillistä, että jopa tuntemattomat tulevat heitä silittelemään ja kutittelemaan. Tämä ei Suomessa tulisi kuuloonkaan. Onneksi lapseni osaavat tehdä selväksi, jos he eivät tykkää saamastaan huomiosta. 😀

Luonto. Tää sisämaassa sijaitseva Minas Geraisin alue on aivan upea. Asutaan itse miljoonakaupungin laidalla. Toisesta ikkunasta näkyy sademetsä, toisesta jättimäisen kaupungin valot. Lyhyiden ajomatkojen päässä on kaupungin vilinän vastakohdaksi mahtavia retkikohteita, vesiputouksia, patikointi- ja maastopyöräilyreittejä. Rannikolle, kuten Rio de Janeiroon, pääsee lentäen tunnissa. Tutkittavaa tässä maassa olisi vaikka millä mitalla, mutta aika ei valitettavasti riitä kaikkeen. Pyritään kuitenkin käyttämään viikonloput ja vapaat reissaamiseen.

20230312_141344

Kulttuuri. Meidän asuinkaupungissa on tosi laaja tarjonta erilaisia kulttuuririentoja. Tykätään käydä konserteissa ja muissa tapahtumissa, mutta aina lasten ehdoilla. Lapset on näissä yleensä tyypilliseen tapaan hyvin huomioitu. Museoissa ja taidenäyttelyissä meitä kiehtoo paikallinen historia ja taide. 

Ruoka. Ruoka on monipuolista, tuoretta ja hyvää. Täällä syödään paljon punaista lihaa, mikä näkyy ravintoloiden tarjonnassa. Omia suosikkeja ovat feijão tropeiro (paikallinen pyttipannu pavuista, maniokkijauhoista, kananmunasta, vihanneksista ja joskus lihasta) sekä tilapia-kalasta tehdyt ruoat. Me syödään hedelmiä täällä paljon enemmän kuin Suomessa ollessa. Erityisesti maracuját (iso passionhedelmä) ja mangot kuuluu päivittäiseen ruokavalioon. 

20230513_153914

Juhlat. Brasilialaiset rakastaa juhlia ja niihin todella panostetaan. Puitteet, ruoka, koristeet, musiikki, ohjelma – kaikille täytyy olla jotakin. Juhlia voi järjestää aiheesta, mutta usein ilman syytäkin. Juhliminen on täällä varmaan yks elämän peruspilareista.

Tässä maassa on toki karukin puolensa ja paljon juttuja, joihin suomalaisena on ollut totuttelemista (näistä voisi tehdä oman postauksen). Mutta tähän paikkaan ei ole voinut olla ihastumattakaan. Siksi halusin listata teille asioita, joista täällä tykkään. Meidän elämää, arkea ja muita toilailuja voi seurata tilillä @kulttuurichoque

3 comments

  1. Finintirol

    Mahtavaa, upea kirjoitus! Luen tämän iltasella brasilialaiselle vaimolleni. Hän näkee, tai nykyisellään kuulee, koska asutaan Itävallan Tirolissa, liian paljon juuri negatiivisia asioita.

    Toki hän kaipaa juuri noita positiivisia, kuten sosiaalisemmat ihmiset, thteisöllisyys, iloisuus ja oman kielinen ympäristö.

    Yhdessä kaipaamme Brasilian tarjoamaa kesää, pohjoisessa jopa ikuista kesää. Todennäköisemmin ajauduttaisiin Santa Catarinaan pohjoisten alueiden sijaan. Siellä on muuten tirolilainen kaupuni Treze Tilias 😀

    Tuo lasten silittely oli yksi tapa, jota vaimoni joutui hillitsemään Suomessa. Täällä Tirolissa se on onneksi hieman hyväksyttävämpää kuin Suomessa.

    Kivaa, että viihdytte 😀!

    Vastaa

  2. Tiina

    Finintirol, kiitos kommentistasi! Ihanaa, lue ehdottomasi vaimollesi teksti. 🙂 Oon todella kiitollinen, että ollaan saatu tämä mahdollisuus ja että meidän lapset ovat päässeet osaksi tätä kulttuuria, jossa toinen huomioidaan aidon välittävästi ja lämmöllä.

    Vastaa

  3. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Belo Horizonte oli myös itselleni täysin tuntematon kaupunki, vaikka pariin kertaan olen Brasiliassa käynytkin, ja väkilukuakin näyttää olevan lähes 2,5 miljoonaa. Tykkään Brasiliasta paljon ja mielelläni matkustelisin siellä enemmänkin. Ihmisten ystävällisyys on tosiaan tullut huomattua ja Brasilian luonto tosiaan on todella upea.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *