UUDEN KOTIMAAN ETSINTÄ: VUODENAIKOJEN VAIHTELUA JA LUONNONLÄHEISYYTTÄ

Vietin tänä vuonna ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kevään sekä kesän Suomessa, ja se muistutti minua siitä, miksi Suomi on monelle se paikka, johon palataan pitkiltäkin seikkailuilta aina uudelleen.

Tämä aika Suomessa on ollut ihana ja korjaava kokemus, ja tärkeä sellainen. En tiedä, onko kyseessä klisee ”on mentävä kauas, jotta voi nähdä lähelle” vai kenties yksinkertaisesti kasvu ihmisenä… tai ehkä jopa molempia, kun olen saanut itseni kiinni innostuneena ja kiitollisena asioista, joita joskus Suomessa ja suomalaisissa olen enemmän tai vähemmän halveksinut. Onhan näiden ulkomailla vietettyjen vuosien aikana paranneltu monia haavoja, joten ehkä ne negatiiviset piikit Suomessa ovatkin olleet negatiivisia piikkejä itsessäni. Oli miten oli, on kuitenkin ihanaa tuntea näin suurta rakkautta omaa synnyinmaata kohtaan. Syksy tekee kuitenkin tuloaan ja lehdet alkavat pudota, mikä tarkoittaa sitä, että puolisoni alkaa vaistomaisesti lipua kohti etelää paeten kylmyyttä ja pimeyttä eli on aika nostaa kytkintä. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet täynnä aurinkoa, lämpöä ja kiireisiä kaupunkeja. Kuluneet vuodet Välimerellä ja Kaakkois-Aasiassa ovat muovanneet minua monella tapaa. Kuitenkin, nauttiessani kuumasta ilmastosta ja jatkuvasta vilinästä ympärilläni, huomaan nyt ainakin toistaiseksi kaipaavani jotain muuta.

IMG_7819

Suomi muistuttaa luonnon merkityksestä

Olen lapsesta asti rakastanut luontoa, ja edelleen se on yksi merkittävä tekijä oman tasapainoni ylläpitämisessä. Suomen hiljaisuus ja luonto ovat tuntuneet lähes terapeuttisilta. Metsälenkit ja järven rannalla istuminen ovat olleet yksinkertaisia, mutta voimaannuttavia hetkiä kuluneessa kesässä. Aika Suomessa on myös muistuttanut vuodenajoista. Huhtikuun lopussa saapuessani pääsin näkemään, kuinka kevät sai luonnon heräämään eloon, sen jälkeen kesän loiston ja nyt tuloaan tekevän tunnelmallisen syksyn. Vuodenajat ovat niin paljon enemmän kuin vain luonnon muutosta. Ne ovat syklisesti meille ihmisille merkillisiä ajanjaksoja ja myös tapa rytmittää vuoden kulkua. Olen huomannut, että kun aikaa viettää maassa, jossa on ikuinen ”kesä” (tiettyyn aikaan sataa vain hieman enemmän), tuntuu kuin aika pyörisi paikallaan – viikonpäivät kulkevat, mutta kuukaudet eivät, kunnes yhtäkkiä onkin joulu ja uusivuosi.

Vaikka Suomen hintataso on monessa asiassa korkeampi kuin mitä olen viime vuosina tottunut maksamaan, arvostan silti sitä tasapainoa, jonka elämä täällä tarjoaa. Silti tiedän, että seuraavassa kohteessa haluan löytää paikan, jossa on mahdollista nauttia luonnon rauhasta ilman, että jokainen kauppareissu ylittää budjetin.

Mitä seuraavaksi?

Olisi aika löytää uusi kotimaa – mutta millainen sen tulisi olla? Yksi asia on selvä: kaipaan vuodenaikojen vaihtelua. Suomen pitkät, kylmät talvet eivät ole täysin minun makuuni, mutta en myöskään halua palata takaisin trooppiseen kuumuuteen, jossa tuntuu, ettei vuodenaikojen vaihtelusta ole tietoakaan. Uusi kotipaikka saisi olla rauhallisempi kuin hektiset Kaakkois-Aasian suurkaupungit, mutta en ole valmis luopumaan täysin seikkailusta ja uusista kokemuksista. Ideaali olisi paikka, jossa luonto on lähellä ja tarjolla on mahdollisuuksia aktiiviseen elämäntapaan – ehkä vaellusta, pyöräilyä tai vain mahdollisuuksia rentoutua ja nauttia luonnon helmassa. Viime vuosina on tullut selväksi, että hintataso vaikuttaa elämänlaatuun merkittävästi. Vaikka olen nauttinut elämästä Välimerellä ja Kaakkois-Aasiassa, osittain juuri niiden edullisten elinkustannusten takia, nyt kaipaan paikkaa, joka tarjoaa Suomea matalamman hintatason, mutta luonnonläheisyyttä ja rauhallisuutta. Unelmieni kohteessa voisi elää mukavasti ilman jatkuvaa stressiä korkeista kuluista ja kuitenkin nauttia laadukkaasta elämästä.

IMG_7673

Tasapainon löytäminen

Olen aina ollut seikkailija sielultani – pidän uusista paikoista, uusista ärsykkeistä ja erilaisista kulttuureista. Kuitenkin huomaan nyt kaipaavani myös seesteisyyttä ja pysyvyyttä. Viimeisen vuoden jatkuva liikkeessä oleminen on ollut jännittävää, mutta sisimmässäni tuntuu, että seuraava askel voisi olla asettua hieman aloilleni. Mutta missä? Pohjois-Eurooppa houkuttelee ilmastonsa ja luonnonläheisyytensä vuoksi, mutta halvemmat hinnat ajavat etsimään vaihtoehtoja Itä-Euroopan puolelta tai kenties jopa Keski-Euroopasta. Unkarin, Slovenian tai Kroatian kaltaiset maat saattavat tarjota juuri oikeanlaista yhdistelmää seikkailua ja rauhaa – vuoristoja, järviä ja viehättäviä pikkukaupunkeja, joissa voi elää edullisesti, mutta nauttia silti monipuolisesta elämästä.

Pohdinnassa on ollut mm. Keski- tai Pohjois-Italia, Puola, Kroatia, Pohjois-Makedonia ja Albania.

IMG_5938

Mistä tulee uusi kotini?

Tämä kysymys jää vielä avoimeksi. Suunnitelmat ovat edelleen vaiheessa, ja jotenkin jopa luotan siihen, että seuraava kotimaa tulee eteen kyllä tavalla tai toisella, kun hetki on oikea. Mutta universumille heittämäni toivomus olisi, että seuraava koti tulee olemaan paikka, jossa voi löytää rauhan ja tasapainon, mutta silti jatkaa seikkailua. Paikka, jossa voi vaeltaa metsissä, kokea vuodenaikojen vaihtelun ja samalla elää mukavasti ilman liiallista taloudellista stressiä.

Jännityksellä jäämme odottamaan, minne tie seuraavaksi vie…

One comment

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Näinhän se on, vuodenajat ovat Suomessa parasta. Itsekään en varsinaisesti pidä talvesta, mutta sekin kelpaisi hyvin, jos kesto olisi lyhyempi. Itse pidän myös syksystä tavattoman paljon, mielestäni luonto on silloin kenties kauneimmillaan.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *