Oli vuosi 2012, ja olin ollut kuin tulisilla hiilillä jo monen viikon ajan. Tietty päivämäärä läheni vääjäämättä, nimittäin Australian pysyvän asumisluvan viimeinen maahantulopäivä. Se tarkoitti sitä, että muutto Australiaan ei onnistuisi sen jälkeen. Oli vain yksi ongelma: en ollut varma, halusinko lähteä.
Ura, ystävät ja koti: miksi silti mietin lähtöä?
Minulla oli rakastamani työpaikka graafisena suunnittelijana, ja asuin Helsingin keskustassa pienessä, mutta ihanassa 1900-luvun alun korkeahuoneisessa asunnossa. Perhe ja ystävät olivat lähellä, ja kaikki oli vain todella hyvin.
Mutta silti sisälläni oli pieni ääni, joka kysyi: Onko se nyt tässä? Jäänkö nyt todella vain Suomeen asumaan ja työelämään, tehden tätä samaa eläkeikään asti? Olenko nyt ”aikuinen”, ovatko seikkailut nyt tässä? Onko tämä sitä, mitä haluan? Jääkö elämäni parhaaksi vuodeksi todella vaihto-oppilasvuosi Australiassa?
Tunteeni olivat ristiriitaisia. Olin palannut Australiasta takaisin Suomeen suorittamaan maisterintutkintoni loppuun. Pienen kulttuurishokin ja alkuvaikeuksien jälkeen elämä Suomessa oli palautunut uomiinsa, ja valmistumisen jälkeen olin asettunut mukavuusalueelle, missä kaikki oli helppoa ja hyvin – mutta silti kaipasin jotain lisää.
Muutto Australiaan: miksi päätin lähteä Suomesta
Australiaan minua oli alun perin vetänyt aurinko, lämpö ja yhden kesän Saksassa asumisen jälkeen erityisesti se, että osasin puhua kieltä (toisin kuin saksaa). Australia oli vaikuttanut kaikin puolin eksoottiselta, muttei kulttuuriltaan liian erilaiselta Suomeen verrattuna. Maahan päästyäni ihastuin australialaisten avoimuuteen, huumorintajuun ja ystävällisyyteen sekä upeaan luontoon ja ympärivuotiseen ulkoilmaelämään, johon australialaiset innokkaasti minua perehdyttivät.
Vaikka nykyään pidän myös lumesta ja talvesta (ja muista vuodenajoista), Suomessa asuessani en ollut koskaan ollut suuri talvi-ihminen, vaan rakastin kesää ja aurinkoa yli kaiken. Helsingin talven pimeydessä, jäisessä loskassa ja tuulessa liukastellessani, paluu takaisin aurinkoon tuntui kieltämättä houkuttelevalta.
Australiaan paluun harkitseminen kuitenkin mietitytti ja suorastaan piinasi minua. Pelotti jättää oma perhe ja ystävät, työpaikka ja aloittaa taas alusta. Mitä jos en löytäisi töitä Australiasta, ja minun olisi palattava takaisin Suomeen, enkä pääsisi rakkaaseen työpaikkaani enää takaisin? Keksin vaikka mitä syitä, miksi minun ei kannattaisi lähteä takaisin Australiaan. Pelko tuntemattomasta oli tunne, jonka kanssa kamppailin päivittäin.
Eräänä iltana istuin työpäivän jälkeen sohvalle, ja tv:stä tuli dokumenttielokuva Maidentrip. Se kertoi 14-vuotiaasta australialaisesta tytöstä, joka purjehti yksin maailman ympäri. Elokuva puhutteli, ja päähenkilön rohkeus inspiroi minua. Ymmärsin, että oma pelkoni oli merkki siitä, mihin suuntaan minun piti mennä; muuten jäisin aina miettimään: entä jos?
Lopulta tein päätöksen. Tiesin, että jos en mene nyt, en enää ikinä voisi asua Australiassa hakematta uutta asumislupaa. Uusien lupien saaminen ei ole helppoa, vaan se voi olla vuosikausien prosessi. En ollut valmis heittämään omaani hukkaan.
Ensimmäisenä puhuin rakkaitteni kanssa. Helpotuksekseni he ymmärsivät tunteeni. Vaikka he tietenkin olisivat toivoneet minun jäävän Suomeen, he kuitenkin kannustivat siipien kokeiluun. Tästä rohkaistuneena irtisanouduin työstäni, lopetin vuokrasopimukseni ja pakkasin matkalaukkuni. Jätin hyvästit perheelle, ystäville ja työkavereille – ajatellen, että varmasti näkisin heidät jo muutaman kuukauden päästä. Olin nimittäin päättänyt, että jos en viihdy Australiassa, tulen takaisin kolmen kuukauden kuluttua.
Uusi elämä Australiassa: Helsingin syksystä Brisbanen kevääseen
Se, minne muuttaisin Australiassa, oli helppo valinta. Olin aiemmin asunut Australiassa monella eri paikkakunnalla ja eri osavaltioissakin. Mikään edellisistä kotikaupungeistani ei kuitenkaan ollut tuntunut kodilta. Päätin, että tällä kertaa aloitan uuden elämän Brisbanessa, jonka vehreisiin ja viihtyisiin, Queenslander-talojen reunustamiin katuihin olin ihastunut, ja jossa minulla oli myös ystäviä.
Niinpä eräänä aurinkoisena ja kuumana Australian kevätaamuna saavuin Brisbanen lentokentälle, jossa ystäväni odotti minua auton kanssa. Muutto Australiaan oli nyt käynyt aivan todeksi. Tunsin, kuinka onni ja ilo täyttivät koko sydämeni. Matkalla ”kotiin” fiilistelin Australian papukaijojen ääniä, kenguruita, joita bongasin tien sivussa, ja aurinkoa – sitä ihanaa, kreisiä, kuumaa, australialaista aurinkoa, joka tuntuu kuin nuotion liekeiltä kasvoilla.
Mitään kulttuurishokkia en tällä kertaa kokenut. Kaikki tuntui jännittävältä ja uudelta, mutta myös sopivan tutulta. Pian löysinkin uuden työpaikan graafikkona ja asunnon keskustan läheltä. Sain myös uusia ystäviä kämppäkavereideni ja Brisbanessa jo asuvien tuttujen kautta. Heidän kanssaan kolusimme kaikki mahdolliset kirppikset, tutustuimme kaupungin yöelämään ja kävimme monet syvälliset keskustelut töiden jälkeen olohuoneen sohvalla.
Aloin myös tehdä vapaaehtoistyötä useilla Australian festivaaleilla. Toimin mediatiimissä valokuvaajana, myin lippuja, tein koristeita, tanssin konttidiscossa ja paljon muuta hauskaa. Siitä voisinkin kertoa lisää myöhemmissä blogikirjoituksissa! 😉
Australiaan takaisin lähdöstä on nyt kolmetoista vuotta. Brisbanen jälkeen olen asunut myös Melbournessa, ja tällä hetkellä asun kävelymatkan päässä merestä Brisbanen eteläpuolella sijaitsevassa rannikkokaupungissa, joka on tunnettu aurinkorannoistaan ja pilvenpiirtäjistään.
Matkan varrella mukaan on tarttunut kansalaisuus, oma yritys, aviomies, oma koti sekä monia seikkailuja ja kokemuksia Australiassa ja ulkomailla perheen ja ystävien kanssa. Kertaakaan en ole katunut päätöstäni lähteä – vaikka aikaan on mahtunutkin kaikenlaista iloa ja surua.
Suomi sydämessä – miten ulkomailla asuminen vahvisti juuriani
Muutto Australiaan on vahvistanut suomalaisten juurieni ja suomalaisuuden arvostusta. Katson Suomea nyt ihan eri silmin kuin siellä asuessani. Perheen ja ystävien kaipuu on kova päivittäin, ja välillä mietimme aviomieheni kanssa, voisimmeko joskus muuttaa takaisin. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan ole ajankohtaista – eikä oikeastaan mahdollistakaan töiden ja oman kodin takia.
Ikävään auttavat FaceTime-puhelut, vuosittaiset lomamatkat Suomeen, sekä Australiaan nyt rantautuneet bath house-kylpylät, joissa on usein ”suomalainen” sauna (vaikka löylyä ei saakaan heittää, suomalaisen ärtymykseksi) ja kylmäallas. Siellä lauteilla istuessa ja kylmässä vedessä vilvoitellessa voi fiilistellä kotimaata, joka on nyt hyvinkin trendikäs täälläkin päin maailmaa.
Blogissa aion jakaa kokemuksiani Australian arjesta ja siitä, millaista täällä on elää ja tehdä töitä verrattuna Suomeen.
Pientä faktaa minusta:
Olen onnellisimmillani kun:
Vietän aikaa rakkaitteni kanssa. Kun matkustelen ja herään uudessa paikassa. Kun olen luonnossa tai eläinten kanssa. Kun teen luovaa työtä ja minulta katoaa ajantaju.
Salainen paheeni:
Rakastan lukemista, enkä tiedä mitään parempaa kuin käpertyä sohvalle hyvän fantasiakirjan ja teekupposen kera.
Haluaisin osata:
Kaikkea mitä jo osaan, mutta paremmin 😀
Harrastaisin kaikkea tätä, jos vuorokaudessa olisi lisää tunteja:
Laulamista ja tanssimista.
Parin viinilasillisen jälkeen kuuntelen Spotifysta:
Fiiliksestä riippuen todella erilaista musiikkia. Musiikkimakuni on laaja, saatan esimerkiksi kuunnella hyvää, tanssittavaa bassomusiikkia, tai jotakin vanhaa kuten Stevie Wonderia tai Ella Fitzgeraldia. Yleensä jotakin rytmistä, kaunista tai iloista!
En ole koskaan uskaltanut:
Hypätä benji-hyppyä.
Tulevaisuudessa haluaisin:
Viettää kesät ja joulut Suomessa ja talvet Australiassa.
Tartu hetkeen, niinhän se menee. Australia on varmasti upea paikka elää ja epäilemättä Brisbane on huippukaupunki. Itse tykkäsin siihen, kun siellä kävin.