En ole koskaan oikein kokenut kuuluvani passimaahani Suomeen: olen kotoisin Pohjois-Lapista, jossa kuulee päivittäin vähintään paria saamen kieltä, suomea, venäjää ja norjaa ja jossa ihmisiä yhdistää luontokeskeinen elämäntapa.
Siispä koinkin pahimman kulttuurishokkini, kun muutin 19-vuotiaana Turkuun opiskelemaan. Mihin tahansa Euroopan maahan sopeutuu mielestäni paremmin kuin lappilaisena Varsinais-Suomen murreilotulitukseen, helmikuun kymmenen asteen lämpötiloihin ja hyvinpukeutuviin kauppislaisiin.
Vaikka asuinkin lapsena vuoden verran rajan toisella puolella Pohjois-Norjassa, lasken ensimmäiseksi ulkomaankomennuksekseni vaihtolukukauden Espanjassa 17-vuotiaana. Se ei mennyt putkeen, sillä lähdin muutaman kuukauden jälkeen maitojunalla kotiin. Luovuttaminen kaihersi mieltä siihen asti, kunnes lähdin maailmannälkäisenä muutamaa vuotta myöhemmin kesätöihin au pairiksi Sveitsiin, jonka hellekesä, au pair -yhteisö ja Alpit hurmasivat minut täysin. Kävin Suomessa viimeistelemässä kanditutkinnon viimeiset kurssit ja läksin Erasmus-vaihtoon keväällä 2016 Wieniin, johon ihastuin vielä Zürichiäkin syvemmin.
Wienin jälkeen veri veti täysillä maailmalle: välillä työharjoitteluun Norjaan tai reppureissulle Lattareihin, mutta enimmäkseen Keski-Eurooppaan. Olen opiskellut kaksi maisteritutkintoa ulkomailla: lakia Hollannissa ja kansainvälisiä suhteita Unkarissa. Vietin koko korona-ajan Saksan Leipzigissa ex-kumppanini luona, mutta sain unelmieni työpaikan väitöskirjatutkijana Wienissä syyskuusta 2021 lähtien. Minä ja Wien, yhdessä jälleen! Tällä kertaa ainakin muutamaksi vuodeksi.
Mettän pusikoissa vietetty lapsuuteni on aivopessyt minut niin, että työminäni on omistautunut ilmasto- ja ympäristöasioille, kun taas vapaa-ajalla liikun luonnossa juoksun, patikoinnin, kiipeilyn tai ihan vain lekottelun merkeissä. Reippailun vastapainoksi rakastan myös koluta nuhjuisia kuppiloita ja Wienin loputtomia puistoja ja kiertää kavereiden kanssa Itä-Eurooppaa kalja ja mättö -teemalla (erikoissuositus slovakialaisille uppopaistetuille herkkusienille ja unkarilaiselle Pécsi sör -oluelle!).
Tähänastisen elämäni vaikuttavin kokemus on ollut opiskella vuosina 2018-2020 Central European Universityssä, Budapestistä vastikään Wieniin muuttaneessa yliopistossa, jonka opiskelijat edustavat yli sataa kansalaisuutta. Tutustuin siellä opiskelukavereihin, joista on tullut minulle toinen perhe, ja panostimme kirjastossa istumisen sijaan kahviloissa ja baareissa notkumiseen ja Unkariin ja sen lähialueiden koluamiseen. CEU:ssa kohtasin myös ensimmäistä kertaa ihan kunnolla epädemokraattisen maan todellisuuden: kavereitani heitettiin vankilaan tekaistuilla syytteillä tai ei-valkoisiin ystäviin kohdistuneita väkivaltarikoksia ei tutkittu, ja koko yliopisto pakotettiin ulos maasta opintojeni puolivälissä. Tajusin, ettei riitä, että on tietoinen epäoikeudenmukaisuudesta, vaan sitä vastaan pitää jaksaa vääntää joka päivä.
En kuitenkaan vaivaa teitä lukijoita poliittisilla palopuheilla, vaan esittelen teille Itävallan ja muun Keski-Euroopan vähemmän tunnettuja puolia ja arkielämää: Wieniä turistilinnojen ulkopuolella, Tonavan rannan kuumaa kesää ja Alppien patikkapolkuja. Willkommen an Bord!
Olen onnellisimmillani kun: ihailen auringonlaskua vuoristomajan terassilla tai istun pilkillä Inarijärvellä.
Salainen paheeni: en jaksa laittaa ruokaa yksin ollessani, joten syön aamupalaa kolme kertaa päivässä.
Haluaisin osata: kiivetä multipitch-reittejä ja pitää suun kiinni, kun joku laukoo mielestäni typeriä mielipiteitä.
Harrastaisin kaikkea tätä jos vuorokaudessa olisi lisää tunteja: opettelisin enemmän kieliä, kirjoittelisin runoja ja katsoisin vihdoin Breaking Badin!
Parin viinilasillisen jälkeen kuuntelen Spotifysta: kammottavaa itävaltalaista after ski -jytää. Tähän pisteeseen päätymiseen tarvitaan kyllä enemmän kuin pari lasillista!
En ole koskaan uskaltanut: ajaa moottoripyörällä tai edes mopolla.
Tulevaisuudessa haluaisin: matkustaa Japaniin maata ja merta pitkin ja asua kesän vuorilla.
Onko sinulla jotain paikkaa, jonne haikailet aina vain takaisin?
PS. Vuosien 2015-2019 blogiani voi lukea täältä.
Lue lisää Sunnan postauksia täältä.
Sunna on kiertänyt asumassa seitsemässä Euroopan maassa ja asettunut Itävallan Wieniin. Sunna pakoilee oravanpyörää Alpeille, pyöräteille ja löysille maata pitkin -seikkailuille.
Jee, ihanaa että sun juttuja pääsee taas lukemaan!
Mahtavaa, että mukana on tuttuja lukijoita! Ihanaa, että pääsee taas kirjoittamaan 🙂 -Sunna
Jee, onpa aivan parasta, että sun juttuja pääsee taas lukemaan! Ja otetaanhan uusi yritys peruuntuneesta kiipeilyretkestäkin sitten, kunhan koronatilanne suo? Terveiset Brysselistä 🙂
Mahtavaa kuulla! Totta kai, täällä on jo köydet ja slingit iskuvalmiudessa 😀
Mitä opiskelit muuten Turussa ja millainen tuo kansainvälisen oikeuden maisteritutkinto Hollannin Tilburgissa oli? Kiinnostaa kovasti noi Alppien vähemmän ruuhkaiset patikkapolut! Viimeistään viime kesänä tuli kyllä ihastuttua toden teolla Alppeihin! Silloin tunnetuimmillakin poluilla oli varmasti keskimääräistä vähemmän ihmisiä.
Alpeilta tulee kyllä raporttia – viime kesänä siellä itse asiassa saattoi olla yhtä paljon porukkaa kuin ennenkin, kun paikalliset itse eivät päässeet muualle lomailemaan. Itävallassa pyöri viime kesänä esimerkiksi iso kampanja, jossa alppijärviä mainostettiin Karibian korvikkeena. Opiskelun Turussa valtio-oppia, ja Hollannin maisteri oli todella kova koulu! Suomessa pääsee opiskelijana todella paljon vähemmällä työllä ja tuskalla kuin siellä. Tulipahan tehtyä! 😀
[…] Sunnan alkuvuosi on mennyt pitkälti Saksan tiukassa lockdownissa lusiessa (ainakin on opittu kokkaamaan kaikkea seitanista uppomuniin) ja apurahapäätöksiä jännittäessä. […]