SARA REINIKAINEN-HO

Noin sata kilometriä päiväntasaajalta pohjoiseen sijaitsee pieni trooppinen saari aivan Malesian niemimaan kärjessä. Tämä vain neljänkymmenen kilometrin levyinen entinen Britannian siirtomaa on koti yli 5,7 miljoonalle ihmiselle, ja sille mahtuu vain yksi ainoa kaupunki: Singapore. 

Vasta vuonna 1965 itsenäistynyt pieni kaupunkivaltio on noussut maailman tietoisuuteen uskomattoman teknologisen, sosiaalisen ja ekonomisen kehityksensä myötä alle kuudessakymmenessä vuodessa, ja on monen expatin unelmien kohde. Itse en kuitenkaan päätynyt tänne mistään edellä mainituista syistä, vain kuten liian monissa elokuvissa ja romaaneissa kliseisesti käy, saavuin Singaporen rannoille rakkauden perässä.

Sara täällä, 26-vuotias tamperelaismimmi joka mitä oudoimpien vaiheiden kautta päätyi Singaporeen asumaan vajaat kaksi ja puoli vuotta sitten. Sitä ennen kerkesi tulla tutuksi niin Lontoo, Pariisi kuin Tallinnakin – joko yliopisto-opiskeluiden, lukion vaihtovuoden tai töiden kautta – mutta veri on vetänyt maailmalle aina lapsena Saksassa vietetyistä vuosista asti. Vaikka ikää ei ollut kuin kymmenen vuotta kun perheenä palasimme Suomeen, en koskaan enää tuntenut täysin kuuluvani joukkoon, ja palo ulkomaille muuttui pysyväksi.

Lukiossa päädyin vuodeksi vaihtoon Pariisin, ja erityisesti sen jälkeen oli selvää, että Suomeen en voisi jäädä. Lähdin siis Lontoon vilinään opiskelemaan politiikan kandidaatintutkintoa, ja mahdollisuuden tullen pakkasin laukut jälleen vaihtovuotta varten, tällä kertaa mihinpä muualle kuin Singaporeen. Kukapa olisi uskonut, että heti ensimmäisenä päivänä kampuksella vastaan kävelisi komea paikallinen luonnontieteiden opiskelija, joka itsevarmasti pyytäisi puhelinnumeroa tältä aivan ulapalla olevalta suomitytöltä. Mutta näin pääsi käymään, ja kahden vuoden etäsuhteen jälkeen vihdoin laskeuduin jälleen Singaporeen, tällä kertaa työviisumi taskussa ja monta kymmentä kiloa tavaraa laukuissa. 

Nyt yli kaksi vuotta myöhemmin täällä ollaan edelleen, mutta paljon on muuttunut. Menin naimisiin samaisen opiskelijapojan kanssa kohta vuosi sitten, meistä on tullut kahden rescuekissan ylpeät vanhemmat, ja kaiken kruunuksi ostimme tänä vuonna ensimmäisen oman asunnon Singaporen sydämestä! Aloitin myös median tutkimuksen maisteriopinnot etänä Lontooseen, ja niiden kanssa ollaan jo kohta puolessa välissä.

Tällä hetkellä elämä pyörii siis aika tiiviisti gradusta stressaamisen, asunnon remppainnostuksen, kissalasten ihailun ja yleisen koronan aiheuttaman mökkihöperyyden ympärillä. Lisäksi soppaan mahtuu uusien kasvisravintoloden bongailua, viikonloppujen pyöräretkiä, maailmanpolitiikasta kiihkoilua ja secondhand-shoppailua. Tervetuloa mukaan!

Olen onnellisimmillani kun:

…pääsen raikkaaseen ulkoilmaan anivarhain aamulla ja voin kulkea tyhjiä katuja ja kuunnella kuinka kaupunki herää uuteen päivään. 

Salainen paheeni:

…tosi-tv, tällä hetkellä eniten kriiseilyttää Kardashianit. Team Khloé!

Haluaisin osata:

…sujuvaa kiinaa. Oppitunnit on alkaneet, mutta vielä ollaan lapsenkengissään.

Harrastaisin kaikkea tätä, jos vuorokaudessa olisi lisää tunteja:

…kaikkea luovaa ja taiteellista! DIY-projektit, bujot, scrapbookit ja pastellityöt on kaikki vähälle huomiolle jääviä intohimoja.

Parin viinilasillisen jälkeen kuuntelen Spotifysta:

…2010-luvun Taylor Swiftiä nupit aivan kaakossa. A Swiftie forever!

En ole koskaan uskaltanut:

…katsoa kokonaista kauhuelokuvaa ja vähän epäilen, että en uskalla tulevaisuudessakaan.

Tulevaisuudessa haluaisin:

…tehdä jotain tosi inspiroivaa, omanlaista ja innostavaa osa-aika duunia.

…elää terveellisempää ja kemikaalitonta elämää!