En tiedä tarkkaan, mistä haave ulkomailla asumisesta sai alkunsa, mutta viimeistään yläkoulussa tiesin, että jonain päivänä haluan muuttaa pois Suomesta. Keski-Suomessa vietetyn nuoruuden jälkeen kaipasin uutta ympäristöä ja arkea toisenlaisessa kulttuurissa, eikä sillä ollut juuri väliä, mihin maahan päätyisin. Ensimmäinen pysähdykseni oli Tanska, jonne lähdin lukioon 17-vuotiaana. Siitä alkoi matka, joka on vienyt minut vuosien varrella Hollannin ja pikaisen Lontoon-visiitin kautta nykyiseen kotikaupunkiini Pariisiin.
Alun perin suunnitelmanani oli lähteä lukiossa vaihto-oppilaaksi, sillä en olisi siihen aikaan osannut kuvitellakaan muita vaihtoehtoja ulkomaille muuttamiseen. Lukioaikaan jokin kuitenkin alkoi tökkiä ajatuksessa, että lähtisin vuodeksi vaihtoon ja palaisin sitten takaisin Suomeen käymään kouluni loppuun. Siispä koin ahaa-elämyksen, kun tajusin, että lukionhan voisikin käydä kokonaan ulkomailla, eikä vaihto-oppilasvuosi ehkä ollutkaan ainut tapa päästä asumaan ulkomailla tuohon aikaan. Aluksi se oli lähinnä toiveajattelua, mutta päätin joka tapauksessa etsiä vaihtoehtoja, joilla saisin idean toteutettua. Vuonna 2017 vietinkin kuukausia etsien sopivaa koulua ulkomailta kriteereillä: 1) ei kallis, 2) turvallinen asuinmaa, 3) tarpeeksi lähellä Suomea, jotta vanhempani uskaltaisivat lähettää 16-vuotiaan tyttären sinne yksin. Kuulostaa ehkä mahdottomalta yhtälöltä (ja siltä se aluksi tuntuikin – esimerkiksi yhteen itävaltalaiseen kouluun päästäkseen olisi pitänyt olla jääkiekkoilija), mutta muutaman sattuman kautta löysin etsimäni: tanskalaiset sisäoppilaitokset tarjoavat lukio-opintoja englanniksi ilman kalliita lukukausimaksuja, eikä Pohjoismaasta toiseen muuttaminen ollut kovin monimutkaista. Sen kummempia miettimättä päätin hakea yhteen näistä kouluista, osaamatta sanaakaan tanskaa tai tuntematta ketään koko maasta, ja muutaman viikon kuluttua olin jo ottamassa koulupaikkaa vastaan.
Päätöstä lähteä yksin ulkomaille lukioikäisenä ei loppujen lopuksi tarvinnut paljoa miettiä. Ajattelin, että jos en nyt lähde, saatan jäädä Suomeen loppuelämäkseni – ja Suomeen voi aina palata takaisin, jos elämä muualla ei olisikaan yhtä ruusuista kuin olin kuvitellut. Jännityskin alkoi iskeä vasta siinä vaiheessa, kun olin jo saapunut uuteen maahan, jolloin oli jo liian myöhäistä perääntyä. Onneksi lähdin, sillä vielä seitsemän vuoden kuluttuakin ulkomailla asuminen tuntuu minulle oikealta vaihtoehdolta.
Päädyin siis 17 vuotta täytettyäni Tanskaan, 15 000 asukkaan pikkukylään, josta edes kaikki tanskalaiset eivät ole kuulleet. Ei ehkä hohdokkain paikka ulkomaille muuttoa haaveilevalle, mutta minulle tämä oli paras mahdollinen paikka ottaa ensimmäinen askel ulkomailla elämiseen. Sisäoppilaitoksessa asui noin 200 oppilasta eri puolilta Eurooppaa, ja näin jälkikäteen ajateltuna elimme kuin omassa pienessä kuplassa nuo kaksi vuotta – koko elämä kavereineen ja opintoineen tapahtui sadan metrin säteellä, kun kaikkien ystävien huoneet sijaitsivat samalla käytävällä ja koulun luokkahuoneisiin oli matkaa huimat kaksi minuuttia.
Tanskalaiset sisäoppilaitokset ovatkin ihan oma kokemuksensa. Niissä oppilaat elävät pohjoismaiseen tapaan erittäin vapaata elämää ilman kotiintuloaikoja tai erityisempää holhousta. Vaikka näistä ajoista on jo aikaa, en malta odottaa, että pääsen kertomaan teille enemmän tarinoita Tanskan ajoistani, niitä kyllä riittää!
Tanskassa asuminen oli ainutlaatuinen kokemus, ja se on ehdottomasti muovannut myöhempiä elämänvalintojani. Koska muutin pois Suomesta melko nuorena, oli minulle lukion loputtua täysin selvää, että ulkomaille on jäätävä. Siispä hieman sattumalta (= koronan takia suunniteltu välivuosi Kreikassa peruuntui, eikä muihin yliopistoihin ollut enää mahdollista hakea kesäkuussa) päädyin yliopistoon Haagiin, Hollantiin, jossa vietin kolme vuotta kanditutkinnon parissa. Hollannissa asumisesta jaan hieman samoja fiiliksiä kuin muutama muu tämän blogin kirjoittajista – vaikka nautin opiskeluvuosistani siellä, kolmen vuoden jälkeen tuntui siltä, että on korkea aika jatkaa matkaa ja vaihtaa asuinympäristöä.
Siispä kaksi vuotta sitten päädyin Pariisiin, jälleen kerran opintojen perässä, mutta tällä kertaa asuinpaikka oli tietoinen valinta ja ainakin toistaiseksi elämä täällä viehättää. Mielestäni Pariisi on aivan loistava asuinkaupunki, vaikka moni ei sitä ehkä uskoisi. Kaupunki on tarpeeksi suuri ja kansainvälinen, että täällä riittää nähtävää ja koettavaa, mutta kuitenkin tarpeeksi kompakti, että pyöräillen tai metrolla pääsee kaupungin jokaiseen nurkkaan parissakymmenessä minuutissa. Ranskalaisista stereotypioista huolimatta rakastan Pariisin sosiaalisuutta ja tietynlaista yhteisöllisyyttä (ainakin Hollantiin verrattuna). Täällä jokaisesta naapurustosta löytyy omat ravintolat ja baarit, joissa vietetään viikoittain aikaa ystävien tai työkavereiden kanssa työpäivien jälkeen, ja ruokaostokset tehdään pitkälti lähitoreilla ja leipomoissa. Väittäisinkin, että Pariisi on parhaimmillaan nimenomaan asuinkaupunkina eikä vierailukohteena – ainakin muutaman aikaisemman viikonloppureissuni perusteella. Tästä kuulette varmasti lisää myös myöhemmissä postauksissa.
Viihdyn siis hyvin Pariisissa, tosin tällä hetkellä yritän löytää tasapainoa corporate-elämän ja iänikuisen matkustushimon välillä. Siinä en ole tänä vuonna onnistunut erityisen hyvin, nimin minulla on ollut tänä vuonna kaksi lomaviikkoa ja nekin vietetty Suomessa tai Ranskassa. Ranskalainen työkulttuuri on (yllätys yllätys) erittäin ranskalaista, joten yritän saada kielitaitoa siihen pisteeseen, että valmistuttuani voisin saada vakituisen työn täältä. Toisaalta myös muut eurooppalaiset suurkaupungit viehättävät, joten vielä on vaikea sanoa, tuleeko Pariisista pitkäaikainen asuinpaikka vai vaihdanko jälleen tapani mukaan maata muutaman vuoden välein.
Täällä blogin puolella toivon pääseväni jakamaan ajatuksia ja kokemuksia niin ulkomailla opiskelusta ja työuran aloittamisesta, pariisilaisesta arjesta, kuin muistoista Tanskan ja Hollannin opiskeluajoilta. Sitä odotellessa!
Lopuksi vielä muutama fakta minusta:
Olen onnellisimmillani kun:
… extempore-suunnitelmat ystävien kanssa muuttavat päivän kulun
Salainen paheeni:
… suklaa sen kaikissa muodoissa, etenkin ranskalainen suklaamousse, jota tulee ”vahingossa” ostettua lähes päivittäin
Haluaisin osata:
… ranskaa niin hyvin, että voisin väitellä viranomaisten kanssa ranskaksi (ehdottomasti hyödyllinen taito, jos täällä haluaa saada mitään paperitöitä aikaiseksi)
Harrastaisin kaikkea tätä, jos vuorokaudessa olisi lisää tunteja:
… olisin oman elämäni Emily in Paris ja postailisin enemmän sosiaaliseen mediaan, opiskelisin lisää kieliä, lukisin kaikki vuosien aikana ostamani kirjat, jotka yhä odottavat vuoroaan kirjahyllyssäni, opettelisin surffaamaan (tosin tähän Pariisi ei ehkä ole paras sijainti) ja ylipäänsä liikkuisin enemmän
Parin viinilasillisen jälkeen kuuntelen Spotifysta:
… viinilasillisen kanssa tai ilman olen suuri elektronisen musiikin fani, mutta tämän lisäksi rakastan aika ajoin suomipoppia ja varsinkin suomalaisia kasarihittejä (etenkin ulkomailla – tämä on ehkä ainut kunnolla suomalainen asia osana arkeani)
En ole koskaan uskaltanut:
… lähteä pitkälle reppureissulle. Tämä on yksi suurista haaveistani, eikä ole oikeastaan uskaltamisesta kiinni, vaan olen tähän mennessä aina priorisoinut opintoja tai töitä niin, ettei minulla ole ollut montaa kuukautta vapaa-aikaa. Toivotaan, että tähänkin tulee joskus mahdollisuus!
Tulevaisuudessa haluaisin:
… löytää balanssin urahaaveiden ja matkustelun välillä, niin että voisin tehdä vähän kumpaakin
… osata ranskaa sujuvasti
… lähteä edellä mainitulle reppureissulle ympäri maailmaa – ykköskohteita olisivat etenkin Mongolia ja Madagaskar
Paljon oletkin jo ehtinyt kokemaan, kun olet ehtinyt asumaan Suomen lisäksi kolmessa muussa maassa. Toivottavasti haaveesi pidemmästä reppureissusta Madagaskarissa tai Mongoliassa – tai jopa kummassakin.