Suomessa kasvaneena olen tottunut kotiruokaan: säännöllisiin ruokakauppakäynteihin, perheillallisiin, ja koululounaisiin. Ulkona syöminen oli harvinaista herkkua, lähinnä lomareissujen hommaa. Jopa opiskelijana Englannissa laitoin kotona ruokaa suurimman osan ajasta, jos ei muuten niin vähintään eineksistä. Vaan ei Singaporessa, sillä tämä on maa, jossa kukaan ei kokkaa.
Ulkona syömisen kulttuuri
Okei, ehkä vähän liioittelin: kyllä täälläkin joku aina välillä kokkaa. Mutta jos Suomessa keskivertoperhe syö ulkona tai hakee noutoruokaa maksimissaan kerran, kaksi viikossa, niin täällä nämä numerot ovat päälaellaan – kotona laitetaan ruokaa pari kertaa viikossa, muutoin syödään muualla.
Toki tämä ei tarkoita sitä, että kaikki käyttäisivät hirveästi rahaa ruokaan. Täällä ruokakulttuuriin kuuluu kiinteästi paikalliset ruokakojut, jotka erikoistuvat tiettyyn annokseen, kokkaustyyliin, tai tietyn maan tai alueen ruokaan. Näitä kojuja löytyy niille tarkoitetuilta katetuilta ulkoilma-alueilta melkein joka paikasta, sitä suuremmissa määrin mitä isompia määriä ihmisiä alueella sattuu asumaan. Paikallisittain näitä kutsutaan nimellä hawker tai kopitiam, edellä mainittu ollen suurempi. Annokset maksavat keskiverroin ehkä noin 5-6 Singaporen dollaria, eli noin 3-4 euroa.
Näiden ruokakojujen olemassaolo mahdollistaa siis sen, että kotona ei tarvitse laittaa ruokaa. Aina se ei edes kannata, sillä ruoka-aineet saattavat olla kaupassa sen verran kalliita, että kotona kokkailu ei edes säästä rahaa. Toki etuna kotiruoassa on terveellisyys, sillä kojujen ruoka-aineet eivät aina ole priimaa ja ruoka saattaa olla hyvin öljyistä – tämä ei kuitenkaan ole kovin suuri prioriteetti monelle.
Nuorten laantunut kokkausinto – ja taito
Vanhempi sukupolvi on vielä osittain tottunut laittamaan ruokaa, mutta samaa ei voi sanoa nuoremmasta. Pitkät työpäivät, edullinen ja kaikkialla tarjolla oleva ruoka ulkona, ja kotona häärivät taloudenhoitajat, joiden töihin kuuluu usein myös ruoanlaitto, ovat tehokkaasti vähentäneet nuoremman sukupolven kokkaustaitoja. Miksipä sitä käyttäisikään vähäistä vapaa-aikaansa kymmenen tunnin työpäivän päälle keittiössä seisoskeluun, kun varsin vähällä vaivalla voi syödä muutakin?
Tämän lisäksi ahtaat keittiöt, kuuma ilmasto ja pienissä asunnoissa asuvat suuret perheet ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet monen haluttomuuteen oppia ruoanlaiton jaloa taitoa. Täällä myös asutaan yleensä kotona aina naimisiinmenoon asti, jolloin monen taloudellinen tilanne on niin vakaa, että opiskelijabudjetti ei aja nuoria keittiöön (kuten kävi allekirjoittaneelle). Niinpä ruoanlaitosta on tullut harvojen harrastus. Kotona tehdyistä annoksista laitetaan kuvia sosiaaliseen mediaan, niin harvinaista herkkua ne ovat. Jos sattuu olemaan leipomataitoinen, voi paakelseja myydä Instagramissa kovaan hintaan, oli leipurilla kredibiliteettiä tai ei.
Itsekin olen monen monta kertaa saanut osakseni kysymyksen siitä, osaanko laittaa ruokaa. Aluksi koko ihmetys tuntui oudolta. En osannut oikein vastata tähän mitään, koska en nyt pitänyt itseäni minään Gordon Ramsayna, mutta osasin kyllä pastaa keittää. Tästä viisastuneena nyt tiedän, että moni ei osaa edes keittää sitä pastaa, tai edes valmistaa riisiä riisinkeittimellä, minkä luulisi olevan melkeinpä itsestäänselvyys valtaväestöltään kiinalaisessa maassa. Omalle puolisolle olen nyt opettanut pastankeiton, ja jopa pakettinuudeleiden salaisuudet. Munakokkelia hän oli jo vuosia sitten oppinut valmistamaan YouTuben avulla, ja kokkausvideoista innostuneena on nyt opetellut lohimedaljonkien ja pihvien paistamista aika ajoin.
Viikon ruokapäiväkirja Singaporessa
Meidänkin talous on hitaasti mutta varmasti luisunut ulkona syömisen kannalle, ainakin suurelta osin, niin kiinni tämä tapa on paikallisessa kulttuurissa. Sosiaaliset suhteet ja kanssakäymiset rakentuvat usein ulkona syömisen varaan, ja kahviloiden sijaan kavereita tavataan usein ravintoloissa. Perhettäkään ei monesti mennä tapaamaan kenenkään kotiin, vaan mieluummin läheiseen hawkeriin. Niinpä täällä on varsin vaikeaa elää aina kotona kokkaillen.
Joinain viikkoina tulee toki laitettua kotona enemmänkin ruokaa, mutta silti sanoisin, että keskimäärin kotiruokaa syön ihan maksimissaan 30% ajasta – usein vähemmänkin. Seuraavaksi vuorossa yhden viikon katsaus meidän ruokapolitiikkaan.
Lauantai:
Lounas – Kaya Toast annos: paahtoleipää kookosmarmeladin ja voin kera, dipattuna puoliksi keitettyihin kananmuniin ja soijakastikkeeseen. Kuulostaa oudolta, mutta hyvin yleinen aamupäivän ruoka tai aamupala täälläpäin! Mukana tulee yleensä maitotee tai kahvi.
Päivällinen – Kimchi Jiggae ja Ruusu-Sitruunamehu: Korealaista fermentoitua sipuli- ja kaalikeittoa riisin kera. Erittäin hyvää sekä ilman lihaa että sen kanssa! Mukana usein myös kananmuna.
Sunnuntai:
Lounas – Maggi Goreng, Prata ja Milo: Maggi Goreng on paikallisista intialaiskojuista saatava vähän tulinen nuudeliannos, yleensä lampaanlihalla, mutta sen voi myös pyytää jättämään pois. Rinnalle otettiin samasta kojusta prataa sekä paikallista suklaamaitoa, Miloa.
Päivällinen – Kasvis Kolomee: Kolomee on Malesiasta peräisin oleva nuudeliannos, johon kuuluu nuudelien lisäksi vähän kaikennäköistä kasvista ja lihaa tai tofua, sekä sivussa kasvis- tai lihaliemi.
Maanantai:
Lounas – Karrinuudeleita tofulla: Tulisella karrikeitolla höystetty nuudeliannos, jossa useimmiten on kanaa mutta sen voi myös pyytää vain tofulla. Perinteisesti tämän annoksen nuudelit ei ole valkoisia riisinuudeleita, vaan keltaisia kanamunan kanssa tehtyjä paksumpia vehnänuudeleita. Vierellä kylmä maitotee.
Päivällinen – Stuff’d Burrito: Burrito paikallisesta pikaruokaketjusta
Tiistai:
Lounas – Avokadopastaa kotona: Kun laitan kotona ruokaa, tykkään laittaa jotain simppeliä jotta kuumassa keittiössä ei tarvitse seistä kauaa. Pasta on usein helppo vaihtoehto!
Päivällinen – Munakoiso-Basilika kastiketta jauhelihalla: hyvin yleinen thaimaalainen annos, jonka sain tilattua feikkijauhelihalla. Vierellä valkoista riisiä.
Keskiviikko:
Lounas – Paistettua riisiä oliivilla: Myös thaimaalainen annos, joka usein tulee kanan kera mutta pyydän jättämään lihan pois. Samankaltaisia paistettuja riisiannoksia saa myös ananaksen kanssa, merenelävien kanssa, jne. Vierellä jälleen kylmä maitotee.
Päivällinen – Soba-kulho lohen kanssa: Soba-nuudelit ovat japanialaisia tattarinuudeleita, jotka tarjoillaan usein kylmänä. Niitä pidetään täällä varsin terveellisenä vaihtoehtona, ja annokset tulevat usein kasvisten, kananmunan ja jonkin proteiinin kylkiäisinä.
Torstai:
Lounas – Jälleen Kaya Toast annos. Nam!
Päivällinen – Paellaa Espanjalaisessa ravintolassa. Välillä käydään ihan ravintolassa syämässä, ja silloin valitaan usein eurooppalaista ruokaa!
Perjantai:
Lounas – Prataa ja Karria. Jos nälkä ei ole kova, niin tuore prata intialaiskojuista on todella hyvää. Sitä dipataan joko kala-, kana- tai kasviskarrikastikkeeseen. Prataan voi ottaa myös täytteeksi kananmunaa, herkkusieniä, lihaa, tai melkein mitä vaan muutakin! Kyytipoikana aina kylmä maitotee.
Päivällinen – Udon-nuudeliannos ja dumplingseja. Toinen kerta tällä viikolla, kun laitoin ruokaa kotona. Udon-nuudeleita tulee helppouden takia laitettua usein, ja kasvisdumplingsit oli pakasteesta otettuja ja pannulla paistettuja.
Tällä kyseisellä viikolla tulikin ostettua ruokaa ulkona jopa enemmän kuin yleensä! Vaihtelu johtuu yleensä omista ja puolison kiireistä, jääkaapin tilasta, ja joskus ihan stressitasoista. Yrityksenä on kuitenkin ollut syödä kotona enemmän kuin mitä nyt, erityisesti iltaisin. Tähän listaan en laittanut mukaan aamupaloja ollenkaan, koska sitä syödään vaihtelevasti: joskus paahtoleipää, muroja tai jugurttia kotona, mutta usein ei ollenkaan.
Valtion johtamat terveysprojektit
Viime aikoina valtio on aloittanut jos jonkinmoisia projekteja kansanterveyden parantamiseksi – ja monet niistä liittyvät väestön ruokailutottumuksiin. Metroasemille on ilmestynyt julisteita lautasmallista, josta muun muassa paikallinen puolisoni ei ollut koskaan kuullutkaan ennen kuin konsepti tuli meidän kesken aikanaan puheeksi. Monet ruokakojut ja lounasravintolat mainostavat vähäkalorisia annoksiaan valtion saneeraaman pyramidilogon vieressä, joka tarkoittaa annoksen olevan tavallista terveellisempi vaihtoehto.
Viimeisimpänä lanseerattu kampanja luokittelee kaikki juomat kategoriaan A, B, C, tai D, niin kaupoissa, juomakojuissa kuin tölkkiautomaateissakin – kategoriaan A kuuluvat ainoastaan vesi, makeuttamaton tee, rasvaton maito, ja makeuttamattomat kasvimaidot. Lisäksi D-kategorian juomia ei saa mainostaa kuluttajille enää missään. Tähän kategoriaan kuuluvat kaikki juomat, joissa on 10g sokeria ja/tai 2.8g rasvaa 100ml kohti. Vertailukohteena mm. suurimmassa osassa täysmehuja on juuri tämä 10g/100ml sokeria, ja vaikkapa kokiksessa sokeria on 10.6g 100ml kohti.
Nähtäväksi jää, johtaako tämä valtionjohtoinen terveysinnostus kotona kokkaamisen lisääntymiseen, tai vaikuttaako ruoan hintoja nostanut viimeaikainen inflaatio asiaan. Kuitenkin tällä hetkellä voi varsin suurella luottamuksella sanoa, että jos inhokki-kotityösi on ruoanlaitto, Singapore saattaisi olla sinulle ihan unelmamaa asua!
Jos ruoka-aiheiset postaukset on mieleesi, niin tästä pääset lukemaan Johannan postauksen Meksikoilaisesta ruoka- ja juomakulttuurista, ja tästä blogin kirjoittajien yhteisartikkelin makumatkasta maailman ympäri! Meitä kaikkia pääset seuraamaan lähemmin instassa @muumaamandariini, ja mua henkilökohtaisesti @sarafromfinland.
Kahdenkympin paremmalla puolella oleva Suomimimmi, joka päädyttyään naimisiin Singaporelaisen miehen kanssa asustaa nykyään tropiikissa! Perheeseen kuuluu lisäksi kaksi kissalasta, ja viime vuonna jengiin liittynyt tyttövauva Eliana. Lapsi (ja kissa) -arkea päiväntasaajalla voi seurata lähemmin instassa @muumaamandariini tai @sarafromfinland
Ruoka on yksi kiinnostavimmista syistä, miksi Singapore itseäni erityisesti kiinnostaa! En edelleenkään ole käynyt maassa, vain lentokentällä, mutta sielläkin on verrattain mainio tarjonta. Todella mainiolta vaikuttaa tuo viikon ruokapäiväkirja, nam!