KUINKA KIINASSA ASUMINEN ON MUUTTANUT MINUA

Muutiin Pekingiin au pairiksi kuukautta ennen kuin täytin 19. Melkein viisi vuotta myöhemmin olen edelleen täällä, viimeiset vuodet minut on kylläkin löytänyt Macaun lämmöstä. Moni kauhisteli päätöstäni lähteä Kiinaan, onhan se niin kovin outo ja kaukainen paikka, ja saan edelleen paljon kysymyksiä siitä, kuinka paha kulttuurishokki minulla oli ja onko Kiinaan muka mahdollista oikeasti sopeutua länsimaalaisena.

En aio valehdella, Aasia ja varsinkin Kiina ei ole kaikille. Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät millään ole sopeutuneet – tai halunneet sopeutua – ja ovat vihanneet jokaista sekuntia Kiinassa. Itse olen täysin tämän vastakohta, kuten ehkä voi arvata. En siitä huolimatta ikinä kokenut minkäänlaista kulttuurishokkia, vaikka seitsemän kuukautta kahdessa paikallisessa perheessä asuinkin. Ainut murheenkryyni minulle oli ruokaan tottuminen, mutta olin erittäin nirso Pekingiin lähtiessä, joten se ei todellakaan ollut Kiinan syy. Nykyään rakastan kiinalaista ruokaa, eikä se todellakaan ole ainut minussa selvästi huomattava ero.

(Kiinalla tarkoitan tässä postauksessa yleisesti Suur-Kiinaa, johon kuuluvat Manner-Kiinan lisäksi Macau, Hong Kong ja Taiwan. Vaikka kaikki alueet eroavatkin toisistaan, on niillä paljon samoja perusteellisia kulttuurinpiirteitä.)

Ruoka ja juoma

Kiinalainen ruoka on nykyään minulle sitä normiruokaa. Kylmänä päivänä tekee mieli eniten hot potia tai wonton-keittoa, eikä minusta ole yhtään outoa syödä aamupalaksi riisiä tai nuudeleita. En kyllä vieläkään (enkä aiokaan) ole tottunut syömään Kiinan surullisen kuuluisia outouksia. Pitää kuitenkin mainita, että ”outoa” ruokaa syödään eniten Guangdongin provinssissa (Macaun vieressä), ei kaikkialla Kiinassa. Jopa Kiinassa on vitsi siitä, et guangdonglaiset syövät kaikkea nelijalkaista, paitsi pöytiä. Olen ollut seurassa, jossa syödään lehmän vatsalaukkua, hyydytettyä sian verta, kanan jalkoja ja jonkun eläimen sisäelimiä. Itse syön yleensä pesco-vegetarista ruokaa, joten näissä tilanteissa pitää vain yrittää olla ajattelematta mitä kaveri mussuttaa vieressä. On kuitenkin muistettava, että ei ole OK alkaa arvostella toisten ruokakulttuuria. Kohteliaasti kieltäytyminen riittää.

Länsimaalaisille hyvin outo kiinalainen tapa on juoda lämmintä vettä. Minulla meni aika kauan tottua tähän, mutta nykyään en yksinkertaisesti voi juoda kylmää vettä. Juomahanoissa on kylmän ja kiehuvan veden puolet ja ihmiset aina kaatavat pulloon ensin kylmää vettä ja täyttävät lopun kiehuvalla, jotta siitä tulee vähintäänkin huoneenlämpöistä. Kiehuvan veden juominen johtuu siitä, että a) tavallisesta hanasta ei voi juoda vettä ennen sen keittämistä (vesikannut voisi toki laittaa jääkaappiin viilentymään) ja b) Kiinassa on kaikenmaailman uskomuksia yin ja yang -voimien tasapainottamisesta ja kylmän veden juominen häiritsisee tätä.

Aikakäsitys ja suunnittelemattomuus

Me suomalaiset olemme hyvin täsmällistä ja suunnittelevaa kansaa. Kiinassa on turha olla kumpaakaan. Olen yleensä kaikkialla ajoissa, mutta täällä olen joutunut monen kantapään kautta oppimaan, että ei kannata olla edes ajallaan. 15-30 minuutin myöhästyminen on melkeinpä ajallaan olemista. On tavallista lähteä kotoa siihen aikaan kuin pitäisi olla jo tapaamispaikalla. Erityisesti macaulaiset ovat omaksuneet portugalilaisen hirstoriansa takia tällaisen suhteellisen aikakäsityksen, johon on vain pakko tottua.

On myös ihan turha suunnitella yhtään mitään etukäteen. Mitään ei koskaan suunnitella ja jos suunnitellaankin, muuttuvat suunnitelmat kuitenkin. Pekingissä lähdimme maaseudulle host äidin huikatessa: ”tulemme kotiin tänä iltana tai olemme täällä kolmisen yötä.” Yksi kaveri omassa host-perheessän pakkasi ohjeiden mukaisesti vuorimatkalle, mutta juuri ennen lähtöä sai kuulla heidän sittenkin lähtevän rannalle. Toinen taas oli jumissa perheen mummolassa päiväkaupalla ilman yhtään vaihtovaatteita extempore-matkan takia. Macaulaisten kavereiden kanssa matkustimme viime kesänä Thaimaaseen ja vasta alle kuukautta aiemmin edes päätimme, mihin kaupunkeihin aikoisimme mennä. Majoitukset varattiin ihan viime tipassa.

Maneerit ja muut tavat

Ulkomailla asuessa alkaa yleensä peilaamaan ympärillä olevien ihmisten toimintaa edes sitä tajuamatta. Yksi uusi tapani on suun peittäminen nauraessa. Tätä en ole koskaan nähnyt Aasian ulkopuolella, mutta täällä käytännössä kaikki tytöt/naiset tekevät niin. Tapa juontaa juurensa kai siitä, että entisaikaan ei saanut näyttää hampaita (Geishatkin maalasivat ne mustiksi), mutta jostain syystä se on jäänyt elämään.

Vilkuttaminen on yleistä Kiinassa ja vaikka tämä ei kuulostakaan mitenkään Suomesta poikkeavalta, meni minulla aikaa oppia vilkuttamaan ihmisille. Vilkuttaminen on tuttavallinen ja ystävällinen tapa sanoa moi, vaikka olisikin kuuloetäisyydellä. Toinen ehdottamasti minulle tarttunut käsitapa on ns. pudistella kättä kieltäytymisen merkiksi. Tätä voi käyttää puhuessaan painottaakseen jotain kielteistä tai jos vaikka kieltäytyy kuitista kaupassa tai ei halua lisää ruokaa.

Muita tapoja, jotka olen omaksunut Kiinassa ovat mm. sisäkenkien käyttäminen, kahdella kädellä asioiden vastaanottaminen (esim. lahjojen, tärkeiden papereiden ja joskus jopa vaihtorahan), taputtaminen iloisena (esim. kun ruoka vihdoin saapuu ravintolassa 😀 Taputtamisesta ei kyllä tule ääntä) ja osoittaminen koko kämmenellä etusormen sijasta.

Every man for themselves – tavallaan

Sanon usein, että Manner-Kiinassa pärjää vain jos osaa pelata mukana. Vaikka Kiina onkin kollektiivinen maa, olen huomannut, että siellä usein pitää puolustaa itseään tai jää jälkeen. Todella konkreettisena esimerkkinä, Pekingissä ei edes pääse sisään metroon tai bussiin, ellei tunge sisään kyynärpää-tekniikalla. Kiinassa ulkomaalaisena vetää puoleensa magneetin lailla vaikka mitä oudompia ihmisiä ja tilanteita. Hyvin nopeasti pitää oppia sanomaan ei ja pysymään kannassaan, oli sitten meneillään tinkimiskilpailu myyjän kanssa, riita taximatkan hinnasta tai vain joku epätoivottu ihminen tullut juttelemaan. Tämän sanottuani, haluan painottaa, että kiinalaiset ovat yleisesti todella ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä.

(Manner-)Kiina ei toimi kuten Suomi. Suhteilla pääsee vaikka poliisin kynsistä pois tai saa clubilla ilmaiset juomat – noh, ulkomaaliasena ne yleensä saa ilman suhteitakin. Kiinassa pitää osata pelata. Pitää tietää milloin käyttää hyväksi ulkomaalaisuuttaan ja milloin puhua mahdollisimman hyvää kiinaa. Pitää osata olla tarpeaksi röyhkeä saadakseen mitä haluaa, mutta myös olla oikeissa tilanteissa ihmisille todella mukava. Jotenkin ironista, että sääntöjen täyteisessä Kiinassa ei oikeasti seurata sääntöjä, vaan toimitaan omaa etua havitellen.

Chinglish (Canglish?)

Olen omaksunut englantiini piirteitä kanttonilaisten tavasta puhua. Seurassa seuran tavalla, eikös? Noh, tiettyyn pisteeseen asti ainakin. Macaulaiset hyvin usein sanovat jonkun väitteen ja lisäävät loppuun ”is it?” tehdäkseen siitä kysymyksen. Esimerkiksi ”we don’t have classes tomorrow, is it?”. Tätä teen itsekin hyvin usein. Tapa tulee suoraan kiinan kieliopista. Toinen suoraan kiinasta napattu juttu on käyttää ”can” ja ”cannot” ns. lauseina. Jos joku ehdottaa ”let’s go out tomorrow”, voi siihen vain vastata ”cannot”. Kieliopillisestihan tämä on erittäin väärin.

Mandariinissa ja kanttonissa on paljon tavallaan merkityksettömiä äännähdyksiä (kuulostaapas hassulta :D), joita paikalliset käyttävät myös englantia puhuessaan. ”Aiya” ja ”aiyo” ilmaisevat turhautumista tai jonkun mönkään menemistä, vähän kuin ”voi ei”. Huokailen ”aiya”:ta yksin ollessakin. Kanttonilaiset käyttävät paljon myös äännähdyksiä ”lah” ja ”loo”, jotka eivät tavallaan tarkoita yhtään mitään, mutta tavallaan voivat tarkoittaa mitä vain. Näitä käytän vain jos haluan sanoa jotain tarkoituksella kanttonilaisittain, muuten ne ulkomaalaisen sanomina kuulostavat hyvin teennäisiltä.

Yksi tapa puhua, jota en ole omaksunut, mutta halusin mainita, on kanttonilaisten tapa vaihtaa N:t L:ksi. Kyllä. Kanttoniksi tämä on normaalia, joten jotkut eivät ihan oikeasti tiedä näiden kirjainten eroa ja käyttävät niitä väärin englanniksikin. Yleensä kirjainten vaihtumisesta huolimatta tietää, mitä toinen sanoo, mutta joskus ei. Esimerkiksi ”night” vs ”light” ja ”no” vs ”low”, tai ”name” vs ”lame” saattavat aiheuttaa hämmennytsä. Nämä nyt tulivat ensimmäisenä mieleen, mutta vastaavia pareja on yllättävän paljon.

Perhe on pahin – vai onko?

Kuten mainittu, Kiina on kollektiivinen maa. Ihmiset yleensä asuvat kotona naimisiin menemiseen asti ja ovat muutenkin vanhemmilleen ns. lapsia hyvin pitkään, elleivät ikuisesti. Vanhemmat saattavat päättää opiskelupaikan tai kieltää parisuhteen. Suomalaisen on hyvin vaikea ymmärtää, miksi kukaan täysi-ikäinen antaisi vanhempiensa tehdä tärkeitä päätöksiä puolestaan, mutta Kiinassa se on hyvin normaalia. Vanhemmille ei sanota vastaan ja heitä halutaan miellyttää. He eivät kuitenkaan ole millään tavalla kaverillisia, kuten Suomessa usein. Exäni esim. sanoi, ettei ikinä voisi katsoa elokuvaa äitinsä kanssa. Toisaalta lapsena oleminen tarkoittaa myös sitä, että perhe saattaa tukea esim rahallisesti hyvin pitkään, toisin kuin Suomessa.

Kiinassa ollaan läheisiä perheenjäsenten kanssa ja esimerkiksi kaverini kotona Shenzhenissä asuu hänen mummonsa, äitinsä, tätinsä, setänsä, kaksi sisarusta ja yksi serkku (, jota kiinalaisittain kutsutaan myös sisarukseksi). Perhetuttuja on paljon ja tien toisella puolella asuu toisen puolen mummo ja pappa ja serkkujen perhe. Tylsiä hetkiä on harvoin. Perhekeskeisyyteen liittyy myös se, kuinka minut on hyväksytty mukaan perheeseen erilaisesta ihonväristä huolimatta. Kiinassa kaikki ovat sinulle setiä, tätiä, siskoja ja veljiä.

Huomaan ajattelevani paljon perhekeskeisemmin myös Suomessa. Minulle sukujoulu ja -illalliset tuntuvat itsestäänselvyyksiltä ja kun teinivuosista on jo jonkin verran aikaa, uskaltaisinko jopa sanoa, että arvostan vanhemiani enemmän. Tein työharjoitteluni viime vuonna Suomessa. Macaulaisille kavereille syyksi kelpasi heti, että äiti toivoi niin, suomalaisilla oli enemmän asenne ”mutta ei sun oo pakko tehä mitä se haluaa.”

---

Olen varmasti omaksunut vieläkin enemmän asioita Kiinasta kaikkien näiden vuosien aikana, mutta nämä tulivat ensimmäisenä mieleen. Mitä mietteitä postaus herätti? Voisitko ikinä kuvitella muuttavasi Kiinaan? Tai oletko asunut/asut parhaillaan jossain ei-länsimaalaisessa maassa? Kommentoi alle 🙂 Mulle saa aina myös laittaa viestiä Instagramissa @muumaamandariini tai @verawinter

Vera Winter