KAUKOKAIPUUTA, KOHDERIIPPUVUUTTA JA KOTI-IKÄVÄÄ

Olen aina ollut seikkailija luonne joka janoaa uusia kokemuksia. Ruoho tuntuu olevan aina vihreämpää aidan toisella puolen ja aurinko kimaltaa kirkkaampana tunnelin päässä.

Kun olin lapsi, äitini kutsui minua kyläluudaksi sillä viiletin menemään tukka viuhuen kaverilta kaverille ja yökylästä yökylään. Parasta oli lähteä lappiin mökille, käydä Kalajoen hiekkasärkillä tai mennä Viroon risteilylle tai mikä parempaa – jonnekin kauemmaksi. Kun kuudennella luokalla pääsin ensimmäistä kertaa kaukomaille, Thaimaahan, olin myyty.

Kun taas sitten tein ensimmäisen ulkomaanmatkan aikuisena, tiesin että minun olisi nähtävä lisää. Lähdin heti lukion jälkeen vuodeksi Australiaan enkä sen jälkeen olen osannut olla paikoillani. Olen kuitenkin kunnianhimoinen ja tunnollinenkin, joten opiskeltava tietysti täytyi. Opiskelin, mitäs muutakaan kuin matkailualaa, Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa ja tein vaihto-opiskeluni ja työharjoittelun täällä Meksikossa. Sekaan mahtui paljon matkustelua ja Meksikon jälkeinen vuosi Suomessa oli kaoottinen myrsky pääni sisällä sillä en tuntenut enää oloani kotoisaksi Suomessa.

Pois oli päästävä, joten lähdin. Lähdin reppureissulle Aasiaan josta päädyin lopulta lentämään lähes suoraa Lissaboniin töihin. Portugalissa viihdyin yli kaksi vuotta ja tuohonkin aikaan sisältyi paljon matkustelua, kohderiippuvuutta, kaukokaipuuta ja koti-ikävää. Mistä kaikesta jäinkään paitsi nii Suomessa kuin Meksikossakin. Ja minne kaikkialle voisinkaan matkustaa tai muuttaa. Vaihtoehtojahan on loputtomiin.

Olen kirjoittanut paljon blogiin siitä kuinka paljon rakastan Meksikoa ja kuinka onnellinen täällä olen. Se on toki totta, Meksiko on mielestäni upea maa ja täällä sydämeni tanssii ihan omalla taajuudellaan. Välillä. On hetkiä jolloin pystyn pysähtyä ja nauttia. On myös hetkiä jolloin kaukokaipuu raastaa sydäntäni, koti-ikävä itkettää tai kohderippuuvuuden kaikki oireet nostavat päätään yhtäaikaa. Mielialaani vaikuttaa paljolti valo ja sää ja tarvitsen paljon aurinkoa ja lämpöä jotta pysyn järjissäni, joten Meksiko on siinäkin mielessä ideaali kohde minulle. Mikään ei kuitenkaan tunnu auttavan jatkuvaan kaukokaipuuseen.

KAUKOKAIPUU

Tiffany Watt Smith käsittelee kirjassaan The Book of Human Emotions erilaisia tuntemuksia, mukaan lukien kaukokaipuuta. Kaukokaipuu tarkoittaa hänen mukaansa piinaavaa jatkuvaa kaipuuta kohteeseen jossa emme ole koskaan olleet. Voit kokea koti-ikävää kohteeseen jossa et ole ollut tai tuntea suurta kutsua kaukomaille. Kaikokaipuusta puhutaan myös yhtenä ”wanderlustin” muotona. Wanderlustille ei ole suoraa käännöstä suomenkieleen, mutta sen olen selitetty tarkoittavan voimakasta halua tai tarvetta vaeltaa tai matkustaa ja tutkia maailmaa. Jotkut kääntävät wanderlustin kaukokaipuuksi. Kaukokaipuuta poteva voi unelmoida kaukaisesta paikasta, kuten Uudesta Seellannista tai Machu Picchusta niin suurella intensiteetillä että se tuntuu lähes koti-ikävältä.

Mikä on minun kaukokaipuuni? En oikeastaan edes tiedä tai osaa selittää sitä, mutta tunnen suurta pakottavaa kaipuuta jonnekin.  Ehkä yhdistelmä kaukokaipuuta ja kohderiippuvuutta? Hah. Soppa on valmis.

”Asemalta kaikuivat kuulutukset
Kutsuna jota pakoon ei pääse
Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina”
Egotrippi

KOHDERIIPPUVUUS

Kävelen pimeässä tunnelissa ja näen valon. Jatkan matkaani kohti valoa, mutta en koskaan näe mitä tunnelin toisessa päässä on. Törmäilen tunnelissa oleviin esteisiin ja harhailen eteenpäin taskulampun antaessa välillä valoa tielleni. Välillä kaadun, eksyn, etsin tietäni pimeässä. Lopulta nostan katseeni takaisin kohti valoa ja jatkan matkaani – pääsemättä ikinä perille.

Anna Papillon kirjoitti Muuttolintu – blogissaan kohderiippuvuudesta kattavasti ja tartuin heti tuttuihin oireisiin. Check, check, check…kyllä, olen kohderiippuvainen.

Kohderiippuvuus (eng. travel addiction) on psykologi Robert Holdenin kehittämä termi jonka mukaan onnellisuus on kohde jossain tulevaisuudessa. Hänen mukaansa ongelma on nimenomaan onnellisuuden jatkuvassa tavoittelussa. Olemme jatkuvalla matkalla ja tavoite on selviytyä päivästä, ei oikeastaan nauttia siitä. Elämme ainoastaan saavuttaakseemme tuon ihmeellisen onnentunteen, jota emme koskaan oikeasti saavuta. Hudsonin mukaan kohderiippuvuuteen kuuluu jatkuva sisäisen rauhan tavoittelu. Unelmien elämä on jossain tulevaisuudessa ja toivomme vihdoin saavuttavamme sen joku päivä.

”We suffer, literally, from the pursuit of happiness. We are always on the run, on the move, and on the go. Our goal is not to enjoy the day, it is to get through the day.” Robert Hudson

Kohderiippuvuuden tuntomerkkejä psykologi Robert Hudsonin mukaan:

• Mitä ikinä teetkään, mietit aina mitä tapahtuu seuraavaksi
• Et pysty pysähtymään, sillä sinusta tuntuu että sinun tulee aina olla jossain muualla
• Sinulla on aina kiire vaikka sille ei olisi tarvetta
• Lupaat aina että ensi vuonna olet vähemmän kiireinen
• Unelmien kotisi on aina seuraava koti jonka aiot hankkia
• Et pidä työstäsi, mutta se on tulevaisuutta ajatellen hyvä meriitti
• Et kykene sitoutumaan mihinkään täysin, sillä pelkäät että myöhemmin löydät jotain parempaa
• Toivot että seuraava suuri saavutuksesi tekee sinut vihdoin onnelliseksi
• Ajattelet aina että sinun tulisi olla pidemmällä elämässäsi kuin olet
• Sinulla on niin paljon ennusteita, arvioita, laskelmia ja tavoitteita elämästäsi ettet kykene nauttimaan elämästäsi
  

Huomaan itse allekirjoittavani lähes kaikki kohderiippuvuuden oireet ja katseeni on tulevaisuudessa lähes kokoajan. Ei sillä että minulla olisi mitään kymmenen vuoden suunnitelmaa kirjattuna tai muutenkaan selkeää tulevaisuuden kuvaa. Tällä hetkellä tunnen käveleväni yhä tunnelissa ja odottavani pääseväni  perille. Kaikki on väliaikaista.

Annan Muuttolintu -blogista voi lukea lisää kohderiippuvuudesta ja mm. siitä miten se näkyy esimerkiksi kohteiden ”keräämisenä” matkailijalle.

”Aina matkalla jonnekin, minne ikinä päätyykin

On puolitiessä jostain, tietää sen varsin hyvin itsekin”

Egotrippi

KOTI-IKÄVÄÄ, FOMOA JA IDENTITEETTIKRIISI

Kaukokaipuun ja kohderiippuvuuden lisäksi on soppaan tietysti lisättävä koti-ikävä ja fomo kaikesta siitä mistä jää paitsi. Fomo eli ”fear of missing out” kääntyy suomeksi siis paitsi jäämisen peloksi. Olen kokenut paitsi jäämisen pelkoa aina nuoruuden teini vuosista saakka. Jatkuva matkustelu ja ulkomailla asuminen ovat sekä pahentaneet että auttaneet asiassa. Nythän jään paitsi vaan enemmän, sekä Suomessa, Portugalissa että muualla maailmassa. Toisaalta taas olen oppinut ettei paitsi jääminen ole niin vakavaa eikä vaikuta esimerkiksi ihmissuhteisiin merkittävästi. Tärkeät ihmiset pysyvät elämässä silti.

Olen kuitenkin potenut nyt myös hieman koti-ikävää, ehkä yllätyksenä kuitenkin enemmän Portugaliin kuin Suomeen. Asuin Portugalissa yli kaksi vuotta ennen Meksikoon muuttoa ja vaikka Lissabonissa viihdyinkin, ei se koskaan tuntunut täysin minun paikaltani. Nyt kuitenkin ikävöin Atlantin tuulta ja jopa Lissabonin värikkäitä mäkisiä katuja. Portugalissa asuessani ikävöin jatkuvasti Meksikoon. Ikävöin tietysti myös Suomessa asuvia ystäviäni, kummilapsiani ja perhettäni. Ja kyllähän se Suomen kesä on ainut laatuaan.

Kaukokaipuuni ikävöi kuitenkin jotain kohdetta jossa onnellisuus kukoistaa meren rannalla, ilta-auringon säteiden loisteessa. Kohderiippuvuuteni tietysti antaa buustia tälle matkalle ja juoksenkin jo tunnelissa törmäillen esteisiin, yrittäessäni saavuttaa tuon yksisarvisten asuttaman kultareunaisen paratiisin.

Kaiken tämän seurauksena soppaan syntyy myös suuri identiteettikriisi. Jatkuvan kaukokaipuun ja kohderiippuvuuden vuoksi on hankalaa pysähtyä nauttimaan elämästä tai perustaa ja rakentaa elämää mihinkään tiettyyn kohteeseen. Uskon että tilannetta pahentaa tällä hetkellä neljäs K, eli mikäpä muukaan kuin korona, joka on vaikuttanut niin minun kuin kaikkien muidenkin elämään. Oleskelulupa Meksikossa tekee loppuaan elokuussa ja korona jyllää täällä todella pahasti, joten on minun aikani palata vuosien jälkeen Suomeen. Ainakin hetkeksi. Katsotaan, milloin tulee taas pakottava tarve pakata kamat kassiin ja etsiä lentoa kohti Mikä Mikä Maata. 

Tai sitten pysähtyä elämään.

-Johanna P. 

Tunnistatko itsessäsi myös kaukokaipuun tai kohderiippuvuuden oireita? Tunnetko koti-ikävää Suomeen tai ulkomaan kotiisi?  Kommentteja ja palautetta saa ehdottomasti laittaa alle tai Instagramissa @muumaamandariini tai  @johkujojo.