Muistan selvästi sen päivän, jona jätin vaihto-opintohakemukseni ammattikorkeani hakemuslaatikkoon ja yritin vakuuttaa itselleni, ettei neljä kuukautta ulkomailla ole mitään muuta kuin silmänräpäys. Saisin siitä muiston itselleni, jota voin sitten vanhana kerrata. Voisin kertoa kaikille kuinka silloin lähdin, koin ja elin. Ja vaikka en pitäisi ulkomailla asumisesta, neljä kuukautta on pian ohi ja voin palata takaisin normaaliin elämääni kokemusta rikkaampana. Hyvin se menee.
Olin tiennyt haluavani ulkomaille opiskelemaan jo hyvin nuorena. Olisin lähtenyt jo lukiosta, mutta silloinen opinto-ohjaajani sanoi minun olevan liian ujo sellaiseen haasteeseen. Hän saattoi olla oikeassa, mutta en kokenut olevani yhtään vähemmän ujo 21-vuotiaana ammattikorkeaopiskelijana, kun tajusin mahdollisuuksieni vaihto-opiskeluun hupenevan valmistumisen lähestyessä. Hakemus piti saada kiireellä sisään. Vaihtoehtoinani olivat Pariisi, Frankfurt tai Leeds. Siinä hätäpäissäni merkkasin Leedsin ykkösvaihtoehdoksi vain sillä perusteella, että osaan englantia huomattavasti saksaa ja ranskaa paremmin.
Olin tuskaillut opintojeni kanssa koko ammattikorkean ajan, ja itseasiassa vaihtanut koulua kahdesti edeltävien parin vuoden aikana, koska mikään ei tuntunut oikealta. Koin jatkuvasti paineita ja stressiä opinnoistani, enkä osannut edes päättää mihin aihealueeseen haluisin erikoistua. Ajattelin, että vaihtoon lähteminen antaisi minulle tauon kaikesta suorittamisesta ja mahdollisuuden päättää mitä tahdon tehdä ja kuka tahdon olla.
Kun tiputin hakemuksen sisältävän kirjekuoren postilaatikkoon, koin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tehneeni jotain oikein. En ollut kertonut kenellekään haluavani vaihtoon, koska en tahtonut kenenkään puhuvan minulle järkeä tai kertovan minulle, etten pärjäisi ja että olen liian ujo. Hain vaihtoon itseni takia, koska tiesin sen olevan minulle oikea polku.
Yllättävän romanttinen Yorkshire
Siitä on nyt kymmenen vuotta, kun hakemukseni vaihto-oppilaaksi kopsahti hakemuslaatikon pohjaan. Hakemukseni hyväksyttiin ja lähdin vaihtoon syksyllä 2013. Neljän kuukauden kokemus vaihtui koko lukuvuoden mittaiseksi, sillä en halunnutkaan palata takaisin omaan arkeeni joulun jälkeen.
Tapasin vaihto-opiskelijavuoteni aikana upeita ihmisiä ympäri maailmaa, opin monista eri kulttuureista ja opin katsomaan maailmaa paljon avoimemmin. Leeds oli paras mahdollinen valinta minulle, sillä kaupunki on värikäs ja eloisa, täynnä kulttuuria ja historiaa. Yorkshiren maakunta on mielestäni yksi Englannin kauneimpia alueita ja maaseutu Leedsin ympärillä onkin suoraan kuin Downton Abbey-sarjasta. Asuin Leedsin keskustan lähellä, pienen smoothiebaarin yläpuolella. Sympaattinen huoneeni puulattioineen oli rakennuksen vintillä, joten minulla oli kattoikkunoita huoneen molemmin puolin, joista pääsi kiipeämään katolle ja katsomaan kaupunkia yläpuolelta. Elämäni oli kuin romanttisesta hömppäromaanista.
En tosin edes kuvitellut löytäväni romantiikkaa vaihto-opintojeni aikana, kunnes kevätlukukaudella päätin piipahtaa ystäväni syntymäpäiväjuhlissa ja törmäsin asunnon ovella englantilaiseen nuoreen mieheen, jota en ollut aiemmin tavannut. Ujoudestani ei ollut enää tietoakaan, kun tivasin hämmentyneeltä juipilta kuka hän on ja miksi hän hiippailee ystäväni juhlissa. Hän oli ystäväni kämppäkaverin veli, vain pikaisesti vierailemassa ja itseasiassa juuri lähdössä. Juttelimme ovensuussa koko illan ja aamuyön, kunnes ystäväni veti minut mukanaan taksiin.
Aloimme tapailla tuon illan jälkeen. Ajelimme pitkin Englantia miehen vanhemmilta lainatulla minillä, kävimme historiallisissa linnoissa ja puurtarhoissa, juttelimme ja nauroimme. Nykyään tuo nuori mies on aviomieheni.
Takaisin Brexit-Englantiin
Muutin takaisin Suomeen vaihto-opintojeni jälkeen, mikä tietenkin tarkoitti että suhde uuden poikaystäväni kanssa muuttui etäsuhteeksi. Kokemuksesta tiesin, että etäsuhde on huono ajatus, mutta olimme molemmat vakavissamme ja sitouduimme näkemään toisemme vähintään kahden kuukauden välein. Aikanaan hän muutti luokseni Helsinkiin muutamaksi kuukaudeksi, mutta sai sitten työtarjouksen Englannista, josta hän ei voinut kieltäytyä.
Tein opintoni loppuun Helsingissä ja varasin itselleni lennon Manchesteriin alkuvuodesta 2016. Tällä kertaa Englantiin muutto pelotti aivan uudella tavalla. Vaihto-oppilaana on automaattisesti osa yhteisöä ja yliopisto antaa turvaa ja apua, kun sitä tarvitaan, mutta nyt olin tulossa maahan ihan vain maahanmuuttajana. Epäonnekseni muutin Englantiin juuri Brexit-äänestystä ennen, kun maa oli aivan sekaisin. Tämä ei ollut se sama iloinen ja avoimen kansainvälinen Englanti, jossa olin opiskellut. Kansan turhautuminen ja tilanteen sekavuus toivat pintaan ihan uudenlaisia piirteitä, kun Brexitin kovaäänisimmät kannattajat yllyttivät vihaan ja syrjintään EU-kansalaisia kohtaan. Tilanne on toki laantunut viime vuosina, ja olen oppinut elämään Brexitin tuomien ennakkoluulojen kanssa, vaikka kulttuurishokki silloin olikin valtava.
Arkielämää Englannissa
“Manchester’s got everything except a beach.”- Ian Brown
Asuimme Manchesterissa usean vuoden ajan, koska kaupunki on persoonallinen ja täynnä elämää. Työpaikan löytäminen oli minulle haastavaa, sillä vaikka valmistuin ammattikorkeasta hyvin arvosanoin, se ei tarkoittanut yhtään mitään paikallisilla työmarkkinoilla, erityisesti Brexitin jälkeen. Usean kuukauden etsimisen jälkeen sain töitä visualistina vaateliikkeessä, mikä oli suorastaan ihme.
Työskentelin sittemmin muutaman vuoden sisustussuunnittelijana huonekaluliikkeessä. Työ oli mielenkiintoista, sillä englantilaisten käsitys tyylistä ja sisustuksesta on hyvin erilainen skandinaaviseen makuun tottuneelle. Kokolattiamattoja, kukka-tapetteja ja kirkkaan oransseja sohvia vihreillä hapsuilla. Suomalaiseen sisustustyyliin tottuneelle tämä kuulostaa varmasti kamalalta, mutta britit osaavat myös pitää hauskaa sisustuksen kanssa, eivätkä he todellakaan pelkää näyttää persoonallisuuttaan, mikä on todella virkistävää.
Asuimme korkeassa rakennuksessa kymmenennessä kerroksessa ja ikkunoistamme avautui näkymä jalkapallostadionille. Manchester on yleensä täynnä eloa ja tunnelmaa, mutta pandemian aikaisten lockdownien myötä tajusimme, että oma talo on meille se seuraava askel. Kesällä 2022 muutimme Manchesterista pohjoisempaan, lähemmäs Englannin järvialuetta ja ylänköjä, vastarakennettuun taloon, jota olemme remontoineet mieleisemmäksi siitä asti. Tälläkin hetkellä tätä kirjoitaessani kuulen porakoneen ääniä alakerrasta. En usko että saamme tästä ikinä valmista, sillä me molemmat rakastamme projekteja ja näin ollen keksimme jatkuvasti jotain fiksattavaa.
Pandemia vei minulta sisustustyöt alta, joten nykyään teen töitä digitaalisen markkinoinnin parissa. Työ ei ruoki luovuutta millään tavalla, joten vapaa-ajallani keskityn luoviin projekteihin entistä enemmän. Valokuvaus on suurin intohimoni ja toivon jonain päivänä tekeväni sitä myös työkseni. Viikonloppuisin pyrin käymään patikoimassa järvialueella tai ainakin vierailemassa jossakin lähialueen pikkukylässä tai kaupungissa. Minua vetävät puoleensa historialliset rakennukset ja runsaat englantilaiset puutarhat, sekä jylhät vuoristomaisemat. Pohjois-Englannissa kun on valtava määrä mielenkiintoisia kohteita, joista tahdon päästä kuuluttamaan kaikille! Englanti ei ole se aurinkoisin kohde, mutta melankolista kauneutta täällä riittää.
Olen onnellisimmillani kun:
Koen ihanaa rauhan tunnetta patikoidessa, kun olen esimerkiksi saavuttanut huipun ja voin hetkeksi istua ihailemaan maisemia. Siinä syvän hengitellessä ja eväitä syödessä on yleensä hyvä just siinä. Myös sunnuntaiaamut kotona saavat minut onnelliseksi, erityisesti jos voin viivytellä sängyssä kahvin kanssa, kissa vieressä kehräten.
Salainen paheeni:
Viivyttely ja asioiden puolitiehen jättäminen. Innostun herkästi, mutta valitettavasti jätän projektit ja harrastukset helposti kesken. Pätee myös esimerkiksi kotitöihin, mistä johtuu puolisoni lempinimi minulle, ”Half-a-job-Rantala”
Haluaisin osata:
Lista on loputon! Haluaisin osata laulaa tai edes ymmärtää musiikkia, haluaisin osata ajaa autoa itsevarmasti Englannissa, haluaisin osata enemmän kieliä..
Harrastaisin kaikkea tätä jos vuorokaudessa olisi lisää tunteja:
Enemmän liikuntaa ja taidetta! Lukisin myös enemmän.
Parin viinilasillisen jälkeen kuuntelen Spotifysta:
Joko Disney-lauluja tai 2000- ja 2010-luvun hittejä. Jotain seminoloa ja helposti mukana laulettavaa. TAI tilanne lähtee käsistä surullisten ja överidramaattisten balladien avulla.
En ole koskaan uskaltanut:
Jakaa tai näyttää sitä oikeaa Spotify-soittolistani kenellekään. Sitä jota oikeasti kuuntelen yksin kotona ollessani. Edes puolisoni ei ole sitä ikinä saanut vilkaista, koen sen vain aivan liian henkilökohtaiseksi!
En ole myöskään uskaltanut ajaa kilometriä pidempää matkaa Englannissa autolla.
Tulevaisuudessa haluaisin:
Kirjoittaa ja kuvittaa lastenkirjan, saada valokuviani näyttelyyn esille, matkustaa maailmaa, piirtää ja maalata enemmän, ryhtyä yrittäjäksi, omistaa kesämökin Suomesta..
Pohjois-Englannin pikkukylässä asuva matkailusta ja valokuvauksesta syttyvä vaeltaja. Aina jahtaamassa parasta näköalaa tai auringonlaskua, kahvi termarissa, kamera kourassa ja hiukset takussa.
Itseäni on jäänyt äärettömän paljon harmittamaan, että en aikoinaan pystynyt ottamaan omaa vaihtopaikkaani vastaan. Ja heh, otanpa käyttöön hieman soveltaen tuon lempinimen omalle puolisolleni 😀 Oletko muuten ajanut ikinä kolaria / ikinä kolaria Englannissa?