Kun lapset on lähtökohtaisesti kaksikielisiä, ja niiden kahden kielen lisäksi joita heille puhutaan on vielä perheessä kolmaskin kieli, niin on kyllä välillä käynyt mielessä, että mitäköhän tästä tulee. Tähän mennessä ollaan kuitenkin onnistuttu ihan kiitettävästi!
Mitä Kieliä ja Miksi Ihmeessä
Kotikielet ei ole valikoitunut meille mitenkään sattumalta, vaan kyseessä on meidän aikuisten äidinkielet sekä meidän yhteinen kieli – eli suomi, mandariinikiina, sekä englanti. Siltikin kommunikaatio-ongelmat on välillä suorastaan taattuja, koska me puolisoni kanssa ei osata kunnolla toistemme kieliä, ja englantia taasen emme puhu suoraan lapsille lainkaan. Näin ollen joukossa on aina joku, joka ei ainakaan ihan täysin ymmärrä mitä sanotaan. Joskus tästä seuraa ihan hauskojakin sattumuksia, mutta usein myös aika paljon turhautumista ja joskus jopa riitojakin.
Kyseessä ei ole siis ihan ongelmaton järjestely. Meille oli kuitenkin alusta asti selvää, että halutaan ainakin yrittää puhua lapsille omia äidinkieliä. Itselleni se oli tärkeää, koska ulkomailla asuessa olin törmännyt niin moneen puoliksi suomalaiseen, jotka puhuivat suomea auttavasti tai eivät ollenkaan, ja heille tämä oli aina suuri harmin paikka. Moni heistä sanoi, että side Suomeen oli jäänyt aika ohueksi juurikin kielitaidottomuuden takia, sillä ihmissuhteita sukulaisiin ja muihin tuttuihin ei muodostunut kovin luontevasti ilman yhteistä, sujuvaa kieltä. Lisäksi heistä monesta tuntui jotenkin hieman juurettomalta, kun puolet identiteetistä oli lähinnä nimellistä ja pohjautui muumeihin, marimekkoon, ja Suomessa vietettyihin lapsuuden kesiin. Aikuisiällä suurin osa heistä ei tuntunut enää käyvän Suomessa, sillä heistä tuntui, että he olivat maassa lähinnä turisteja, eivätkä oikeastaan päässeet kulttuuriin ja elämänmenoon kovin hyvin sisälle ilman kieleitaitoa. Niinpä olin jo aikaa sitten päättänyt, että vaikka suomi ei ole missään nimessä kovin globaali kieli, haluat kuitenkin omien lasteni oppivan sitä, ja siten potentiaalisesti säilyttävän suhteensa toiseen kotimaahansa.
Puolisoni syy lapsille kiinan puhumiseen taas oli ehkä hieman pragmaattisempi. Mandariinikiina on kuitenkin yksi maailman puhutuimmista kielistä, ja sen osaamisesta voi elämässä epäilemättä olla hyötyä. Lisäksi kiina on yksi niistä kielistä, jotka ehdottomasti kannattaa opetella lapsuudessa, sillä sanojen oikeanlainen ääntäminen on niin tarkkaa ja tärkeää, että helpommalla pääsee, kun lausunta tulee selkärangasta. Toki mieheni myös tahtoi omalta osaltaa ylläpitää seuraavan sukupolven kiinankielentaitoa, Singapore kun alkaa olla niin englannistunut että moni nuori ei enää puhu ns. omaa äidinkieltään, vain pelkästään englantia. Miehen kiinankielentaito on kuitenkin varsin hyvällä tasolla, kiitos iäkkäämpien vanhempien joiden englanti on ollut sen verran huonompaa, että kotikielenä on ollut kiina.
Englanti taasen roikkuu pakosta mukana, sillä se on mieheni ja minun yhteinen kieli. Valitettavasti parisuhteen hoito on heikoilla kantimilla kielellä, jota toinen osaa vain auttavasti, joten emme ole pystyneet tätä kolmatta kieltä eliminoimaan vielä yhtälöstä.
Kielisekoilua Käytännössä
Toki ennen kuin lähdettiin koittamaan monikielisyyttä, tein jonkin verrankin tutkimusta aiheesta internetin syvyyksissä. Kuten varmasti kuka tahansa aiheeseen hieman perehtynyt tietää, monikielisissä perheissä peräänkuulutetaan erityisesti johdonmukaisuutta. Saman henkilön pitäisi siis aina puhua samaa kieltä, vaikka lapsi vastaisikin jollain muulla kielellä. Näin mekin olemme asiaa siis lähestyneet, joten minä puhun lapsille vain suomea ja mieheni vain kiinaa. Sama toki pätee muihinkin ihmisiin lähipiirissä.
Englantia emme puhu lapsille lainkaan, sillä haluamme priorisoida näitä vaikeampia kieliä ensin. Kuitenkin lapset kuulevat päivittäin varsin paljonkin englantia mieheni ja minun välisissä keskusteluissa. Vaikka kieltä ei suoraan puhutakaan lapsille, on ollut aika jännä huomata, miten sitä voi passiivisestikin oppia – nyt jo meidän reilu 2v liittyy mukaan keskusteluun, jota olemme mieheni kanssa käyneet englanniksi. Esimerkiksi kun minä vaikka miehelleni sanon, että voisitko käyttää tytön vessassa ja sitten laittaa yövaatteet päälle, seuraavaksi taapero juokseekin jo poispäin meistä ja huutaa suomeksi mennessään ”en halua vessaan!” (taaperoihanuus tässä myös hyvin esillä, heh). ’
Hän siis on vaan ihan kontekstin perusteella päätellyt, mitä jotkut sanat englanniksi tarkoittavat, ja tämä sanavarasto tuntuu päivä päivältä laajenevan. Ei meillä alunperinkään ollut mitään huolta lasten englannin oppimisesta, onhan meistä moni oppinut varsin sujuvaa englantia ihan vaan koulustakin, mutta vaikuttaa siltä, että näiden kohdalla ei tarvitse odottaa edes sinne asti. Harmi vaan, että minun ja puolison keskinäinen salakieli on jäänyt aika lailla haaveeksi. Kun meillä ei oikein ole hyvää käsitystä siitä, kuinka paljon englantia lapsi ymmärtää, ei arkaluonteisia asioita (kuten välipalaherkkuja tai ulkoilua, hah) uskalla oikein enää englanniksi keskustella. Onneksi sentään voi vielä tavata, tai käyttää sivistyssanastoa. Vielä kun löytyisi kiertoilmaisu välipalapatukalle!
Samaten hän saattaa kääntää isänsä sanomisia minulle ja päinvastoin. Tästä on ajoittain ollut ihan hyötyäkin, jos jostain sanasta en ole saanut suomeksi selvää, niin asia on sitten selvinnyt kiinaksi. Kielen vaihtaminen tuntuu olevan hänelle jo varsin luontaista, ja usein pyydänkin häntä vaikkapa kysymään isältään jotain, jolloin hän sujuvasti kääntää kysymyksen kiinaksi ja vastauksen vielä jälleen minulle suomeksi. Samaten hän siis selkeästi ymmärtää, että me vanhemmat ei puhuta toistemme kieliä.
Elämää Helpottavia Vinkkejä
Ehkä hieman keulin menemään, jos tässä lähden kauheasti jakamaan elämänkokemusta monikielisenä perheenä, kun esikoinen on tosiaan vasta reilut kaksi vuotta vanha. Kuitenkin tässäkin ajassa on kertynyt jo jotain oppeja.
1.Puolison Kielen (edes alkeellinen) Ymmärtäminen
Meidän elämää on helpottanut suuresti se, että mieheni kanssa ymmärretään edes jonkin verran toistemme kieliä. Itse kävin Singaporessa jo aikaa sitten kiinankielen tunneilla, ja mieheni samaten teki suomenkielen kursseja netissä. Nyt olemme molemmat ottaneet tavoitteeksi tehdä Duolingossa ainakin yhden mini-oppitunnin päivässä, ja se vahvistaakin mukavasti sanavarastoa. Helpottaa kyllä kummasti, kun ymmärtää, mitä toinen lapselta pyytää ja voi reagoida tilanteeseen asianmukaisesti. Toki pidemmät keskustelut menee molemmilta ohitse, mutta sellaiset sanat kuten ”vessa,” ”ruoka,” ja ”suihku” on kyllä visusti hallussa. Arvioisin, että meillä on molemmilla noin 50-100 sanan sanavarasto tällä hetkellä, sekä jonkinlainen käsitys kieliopista. Toki tämä ei riitä kielen tuottamiseen, mutta ymmärtämiseen varsin hyvin!
2. Sama Media Molemmilla Kielilla
Lisäksi lapsen kielentuotantoa on auttanut paljon se, että mediaa tulee molemmilla kielillä. En siis puhu lastenohjelmista (ollaan ruuduton perhe), vaan lähinnä kirjoista ja musiikista, joita yritetään aika lailla tasaisesti kuluttaa sekä suomeksi että kiinaksi. Simppelien lastenkirjojen kohdalla olemme tehneet myös niin, että olemme opettaneet toiselle puolisolle erikielisen kirjan juonen. Siten molemmat meistä on voineet ”lukea” samaa kirjaa lapselle, ja samalla on karttunut sekä oma että lapsen sanavarasto. Yleisestikin jos olen selittänyt lapselle jotain tärkeää suomeksi, olen pyytänyt miestäni selittämään saman asian heti perään kiinaksi. Tämä on selkeästi auttanut lasta myös sanavarastojen ylläpitämisessä molemmilla kielillä.
3. Ulkopuolinen Tuki
Tulevaisuudessa toki riskinä on, että kiina erityisesti jää taka-alalle kun ympäristö tällä hetkellä on suomeksi. Puolisoni myös kokee, että hänellä ei itsekseen ole valmiuksia opettaa kaikkia kielen hienouksia lapsille, vaan tarvitsisi siihen ulkopuolista tukea. Olemmekin etsineet erityiseti tulevaisuuden varalle kiinankielistä tukiopetusta, yhteisöjä, ja ihan kouluopetustakin, ja joitain vaihtoehtoja onkin jo löytynyt. Kielten opiskelun jättäminen vain kodin varaan on muutenkin tuntunut varsin raskaalta vaihtoehdolta, joten ehdottomasti etsimme asiaan ulkopuolista tukea. Suomen kamaralla Helsingissä on mm. kiinaa opettava koulu Meilahdessa. Erityisesti lasten kasvaessa uskon, että ulkopuolinen tuki kielien opskelussa auttaa suuresti.
Tämän hetkinen tilanne meidän kielikylpyperheessä on siis tämä! Asiaan tulee varmasti päivitystä kun aikaa kuluu, ja sillä välin jos kieliaiheet kiinnostaa enemmänkin, voi käydä kurkkaamassa Mintun postauksen venäjän oppimisesta täältä tai Johannan postauksen portugalin oppimisesta täältä. Myös Vera on kirjoittanut kiinan opiskelusta, ja sen postauksen löytää täältä. Meitä voi lisäksi seurata instagramissa @muumaamandariini ja minua henkilökohtaisesti @sarafromfinland.
Kohta kolmenkympin kulmia kolkutteleva Suomimimmi, joka päädyttyään naimisiin Singaporelaisen miehen kanssa asusti vuosia tropiikissa, ja palasi viime vuonna Eurooppaan. Perheeseen kuuluu puolison lisäksi kaksi pientä tyttöä ja kaksi kissaa. Perhearkea ja uuden kotimaan etsintää voi seurata lähemmin instassa @muumaamandariini tai @sarafromfinland
Ihan upeaa, että vaalit suomenkieltä! Tuntuu, että se vähenee täällä Suomessakin koko ajan. Kiinan opettaminen on pragmaattisesti varmasti järkevää. Merkkien opettamisen voisin kuvitella olevan hankalaa?
Meillä myös aika samanlaiset toimintatavat ollut, mutta kielinä suomi, ranska ja englanti. Molemmat puhuttu lapselle omia äidinkieliä pelkästään, paitsi sillon kun hän on vaatinut mua puhumaan hänelle satunnaisesti ranskaa. Suomen kielen oppi tosi hienosti, ja päiväkodissakin ihmeteltiin ikään nähden laajaa sanavarastoa ja puhumista. Ranskaa ymmärsi alusta asti hyvin, mutta meinasi vastata takaisin miehelle ennemmin suomeksi. Mies kuitenkin pyysi useimmiten lasta vastaamaan ranskaksi, vaikka olisi ymmärtänyt. Lapsi keksi myös pienenä omia sanoja, jotka olivat osittain sekoituksia molemmista kielistä, ja jonkin verran sanoja, joiden logiikkaa emme keksineet.
Nykyään melkein 5-vuotiaana puhuu hienosti molempia kieliä, ja ymmärtää huomaamattaan englantia. Luemme edelleen iltasadut molemmilla kielillä, ja nyt lapsi on alkanut lukemaan myös itse satunnaisesti sanoja ja lauseita. Tämä tuleekin sitten olemaan mielenkiintoista, miten opettaa lukemaan ja kirjoittamaan molemmilla kielillä. Suomen kielessä kun lausutaan kaikki kirjaimet, ja ranskan kielessä jätetään etenkin sanojen viimeisiä kirjaimia lausumatta, ja sitten tietyt kirjainyhdistelmät lausutaan hyvin eri tavalla kuin kirjoitetaan. Mutta eiköhän sekin ala ajan myötä sujumaan.
Meillä myös mietinnässä, olisiko ulkopuolinen opettaja jossain vaiheessa tarpeellinen, mutta mietitään sitä sitten vähän vanhempana.