Keski-Euroopan kuuluisista joulutoreista on kuullut moni, mutta mistä niissä on oikein kyse? Tässäpä Wienin joulutoriopas!
Olen viettänyt joulutoreilla Wienissä ja muualla Keski-Euroopassa viimeisen 10 vuoden varmaan enemmän tunteja kuin ahkerin torikävijäprosentti – olin nimittäin kolme sesonkia töissä Leipzigin joulutorilla. Yliannostuksesta toivuttuani aloin koluamaan Wienin toreja ihan vain asiakkaana. Esittelen tässä postauksessa Keski-Euroopan joulutorikulttuuria keskittyen Wieniin. Mille toreille suunnata Tonavan metropolissa? Mitä syötävää ja juotavaa kannattaa maistella ja mitä tekemistä ja nähtävää torit tarjoavat?
Joulutoriperinne on rantautunut viime vuosina Suomeenkin, mutta kätevin torivisiitti ulkomaille suuntautunee Tallinnaan. Euroopan kuuluisimmat torit löytyvät Keski-Euroopasta, ja suosituimpia ovat esimerkiksi Kölnin, Dresdenin, Wienin ja Prahan torit. Jokaisella vähänkään isommalla keskieurooppalaisella kaupungilla taitaa olla omansa. Matkailijat tulevat toreille varta vasten tekemään ostoksia ja aistimaan adventtitunnelmaa, kun taas paikalliset poikkeavat toreille lähinnä juomaan ja syömään.
Toreilla myydään yleensä perinteisiä ja muitakin käsitöitä, etenkin koruja, asusteita ja joulukoristeita – kaikenlaista lahjatavaraa. Ruoka- ja juomatarjonta vaihtelee alueen mukaan, mutta ainakin jonkinlaista glühweinia eli hehkuviiniä sekä punssia saa takuulla. Torilla piipahtaminen onkin kätevä tapa tutustua paikalliseen joulunajan ruoka- ja juomakulttuuriin. Leipzigin torilla napsittiin paahdettuja pähkinöitä ja hehkuviiniä, kun taas Sveitsissä maistuu raclette.
Saksankielisissä maissa torivisiittiin tulee valmistautua paitsi lämpimällä vaatetuksella (tämän pohjoisen lapset kyllä osaavat), mutta myös käteisellä. Korttimaksu on osalle torimyyjistä täysin no-no, ja osa suostuu siihen hampaita kiristellen.
Torit aukeavat hieman maasta tai alueesta riippuen marraskuun loppupuolella ja päättyvät yleensä 23. joulukuuta. Joissain maissa hurlumhei jatkuu jopa uuteenvuoteen asti – Saksassa ja Itävallassa tosin ei, koska eihän pyhänä nyt käydä töissä. Tai edes ulkona hörppimässä juomia!
Wienin parhaat joulutorit
Wienissä ja muualla Itävallassa joulutoreja kutsutaan oikeastaan nimellä Christkindlmarkt eli joululapsentori. On hieman kiistanalaista, viittaako Christkind Jeesus-lapseen vai muuhun enkelityyppiseen joulun lapseen. Eroavasta nimestä huolimatta Itävallan joulutorien meininki on samanlainen kuin naapurimaa-Saksassa, jossa hulina kulkee nimellä Weihnachtsmarkt eli joulutori.
Toreja löytyy ympäri Wieniä kymmeniä, ja omat suosikit löytää parhaiten käymällä kaikki läpi. Mutta jos sellaiseen turneeseen ei ole aikaa, tässäpä vähän esittelyjä avuksi valinnanvaikeuteen:
Kuuluisin, muttei paras: Rathaus
Raatihuoneen tori vetää magneetin lailla porukkaa jopa naapurimaista. Kuvankauniin, komeasti valaistun raatihuoneen eteen kasvaa marraskuussa valtava torikojujen ja jouluvalojen viidakko, jonka sydämenä sykkii valtava joulukuusi ja luistinrata. Rathausin tori on tupaten täynnä, meluisa ja hektinen, mutta jos haluaa maistiaisen Wienin joulusta turboahdettuna, sinne siis!
Perinteiset ja tunnelmalliset: Spittelberg ja Altes AKH
Sekä Wienin yliopiston kampuksen sisäpihaan (Altes AKH) rakennettu Weihnachtsdorf että Spittelberggassen läheisyyteen kuvankauniille kujille levittäytyvä joulutori tarjoilevat kenties Wienin herkullisimpia ja perinteisimpiä toritunnelmia. Punssit ja glühweinit on tehty maistuvista ainesosista, ja kojut tarjoilevat niin klassisia jouluherkkuja (kuten raclette-leipiä ja käsespätzle-juustopastaa) että onnistuneita uutuuksia (Lolan banaanipunssi!). Kumpikin on viikonloppuisin tukalan täynnä, mutta parhaimmillaan arki-iltapäivinä ja -iltaisin. Näihin kannattaa suunnata hyvässä seurassa kokeilemaan paikallisia herkkuja ja ihan vaan fiilistelemään ilman sen kummempaa tunnelmaa tai pingotusta.
Vanhan ajan tunnelmaa: Altwiener Christkindlmarkt
Joka haluaa poiketa nopeasti jollekin keskustan lukuisista toreista, nostan yhden ylitse muiden: Altwiener Christkindlmarkt Freyung-kadulla. Prameat palatsit ja patsaat ympäröivät toria, jossa ei ole yhtä muovinen rahastuksen maku kuin esimerkiksi kivenheiton päässä sijaitsevalla Am Hof -torilla tai Stephansdom-kirkon juurella. Erityissuositus ukrainalaiselle kirsikkahehkuviinille ja puhallinkonserteille, joita tori tarjoilee usein! Oi kuusipuu eli O Tannenbaum kajahtaa komeasti Wienin iltaan.
Kulttuuria ja nykyaikaa: Museumsquartier
Wienin epävirallinen olohuone eli Museumsquartier (museokortteli) muuntautuu luonnollisesti adventtiaikaan tietysti joulutoriksi. Täällä ei tosin kaupitella krääsää tai laidunna lampaita lasten siliteltäväksi, vaan Museumsquartier luottaa elektronisen musiikin ja oikeasti maistuvan glühweinin yhdistelmään. Mikäli Last Christmas ja muut juustoiset joululaulut sekä äklömakeat juomat alkavat tulla jo korvista ulos, Museumsquartierista löytää vähäeleisemmän, mutta silti talvisen hengailupaikan.
Wienin erikoisuuksia
Omalaatuiset torit eivät Museumsquartieriin lopu. Westbahnhofin Ikean katolle rakennetaan joka joulu oma tori, josta saa Ikean glögiä, pipareita ja näkymän Wienin kattojen ylle. Oma erikoisuutensa on myös Remisen eli Wienin julkisen liikenteen museon pihan adventtitori, joka on auki vain viikonloppuisin. Sunnuntaisin torilta lähtee jouluratikka, jonka kyydissä saattaa päästä vaikka koristelemaan pipareita.
Joulutunnelmaan päästäkseen ei tarvitse edes mennä millekään viralliselle torille. Glühwein- ja kastanjakojuja on joulunalusaikaan kaupunki täynnä! Erityissuositus kojuille, jotka keräävät hehkuviinintissuttelusta varoja hyväntekeväisyyteen, esimerkiksi Ute Bockin pakolaisapukoju Yppenplatzilla.
Wienin torien herkut: maista näitä
Joka seudulla on omat talviset syötävät ja juotavat, ja torilla nälkäisenä vaeltaessa runsaudenpaljous (ja saksan loputtomat konsonantit) saattaa aiheuttaa päänvaivaa. Tässäpä parit perinteisimmät ja maistuvimmat elämykset!
Syötävää
Käsespätzle: Alppi-versio amerikan mallin juustomakaronista – tuoretta munapastaa voimakkaiden vuorijuustojen ja yleensä paahdetun sipulin kanssa. Ei takuulla jätä nälkäiseksi!
Lángos: Unkarilainen uppopaistettu leipänen, jonka päälle voi valita haluamansa täytteet. Klassikko hapankerma-juusto toimii aina.
Krapfen: Itävaltalainen munkki, jota myydään myös karnevaaliaikaan. Yleensä aprikoositäytteinen.
Paahdetut kastanjat: Suomalaisille elokuvista tuttu herkku on Keski-Euroopassa syksyn ja talven katuruokaa. Kastanjat maistuvat makean pähkinän ja perunan yhdistelmältä.
Raclettebrot: Sulaa juustoa yleensä ruisleivän päällä. Nam!
Juotavaa
Glühwein: Klassikosta lähtee! Hehkuviini eli glühwein tehdään yleensä (halvasta) punaviinistä, jouluisista mausteista ja sokerista. Toisinaan näkee myös valkoviiniin tehtyä glühweinia.
Punsch: Eli punssi on yleensä mehu- ja viinipohjainen juoma, johon lisätään likööriä tai rommia. Wienin toreilta löytyy tuhannen sorttia, ei kun kokeilemaan vaan, mikä maistuu. Oma lempparini on omenapunssi, joka toimii alkoholittomana melkein vielä paremmin.
Kinderpunsch/autofahrerpunsch: Alkoholiton versio.
Glühmost: Most on hedelmistä tehtyä viiniä, ja glühmost mausteilla ja sokerilla höystettyä sellaista.
Joulutorille töihin?
Toreille palkataan paljon sesonkityöläisiä, ja se on esimerkiksi opiskelijoille oiva homma joululoman ajaksi tai viikonlopuiksi. Kuten mainitsin postauksen alussa, olin kolme peräkkäistä sesonkia Leipzigin suomalaisella torilla lähinnä rahanlaskijana ja toimiston yleisnais-Jantusena vuosina 2017–2019. Ensimmäisen kauden vietin lahjakaupan kassalla,ja kävin tekemässä vuoroja myös glögi- ja ruokakojulla, kun tarve oli.
Joulutoriduuni oli mahtava tapa tutustua paikallisiin opiskelijoihin ja treenata saksaa, sillä itäsaksalaiset asiakkaat eivät puhuneet ollenkaan englantia. Saksantaitojen ei tarvitse olla glöginmyyntiä varten kummoiset: kuinka monta mukia, mitä sorttia ja paljonko pantti on? Tekniikan ei myöskään tarvitse olla myyntihommia varten hallussa, sillä iso osa kojuista käyttää pelkkää käteistä.
Torityö oli fyysisesti rankkaa monella tavalla: tuli kanniskeltua ja rakennettua kaikenlaista, päivät saattoivat kestää kellon ympäri ja pikkupakkasessa seisoskellessa tuli turkasen kylmä. Tuntipalkkakin oli aika huono, mutta pitkien päivien ansiosta sukanvarteen sai mukavasti opiskelukassaa kesää kohti. Suosittelisin kokemusta vain, jos työehdot ovat lainmukaiset (kaikilla ei ole) ja asenne sellainen, että pienemmät tai isommatkaan sekoilut eivät hetkauta. Torilta riittäisi hervottomia tarinoita (esimerkiksi juoppo-pukin toilailuista ja niiden seurauksena murtuneesta polvilumpiostani), mutta taidan säästää ne toiseen kertaan. Nautin toreista huomattavasti enemmän nyt satunnaisena asiakkaana kuin ylityöllistettynä tonttuna!
Mistä löytyy sinusta Euroopan tunnelmallisimmat joulutorit?
Meidän kaikkien kuulumisia voi seurata Instagramissa @muumaamandariini.
Sunna on kiertänyt asumassa seitsemässä Euroopan maassa ja asettunut Itävallan Wieniin. Sunna pakoilee oravanpyörää Alpeille, pyöräteille ja löysille maata pitkin -seikkailuille.
Nuo Wienin joulutorit kuulostavat kyllä oikein kivoilta. Eniten olin kyllä itse miettinyt Belgiaa, mutta saa nähdä, minne tässä lopulta on aikaa lähteä. Wien alkoi nyt kiinnostamaan, mutta samoin myös Saksa on alkanut kiinnostamaan. Saa nähdä toteutuuko noista nyt joku, kun Suomen ulkopuolella Tallinna on toistaiseksi ainoa paikka, jossa olen joulutorilla käynyt.
Saksan tai Wienin kanssa tuskin menee vikaan, mutta toisaalta olen kuullut myös Belgiasta hyvää, erityisesti Antwerpenistä. Wienin ja Saksan kaupunkien isoin ero on se, että monessa saksalaiskaupungissa on yksi tai muutama iso tori, kun taas Wienissä kymmeniä pienempiä. Toivottavasti pääsette hienoon reissuun!
Kuulostivat oikein mukavilta nuo Wienin joulutorit. Wien on meille tuttu useidenkin käyntien perusteella, ja erityisesti yhden lähes kolmen viikon kodinvaihdon takia, eli tunnemme katunäkymiä, linnat, puistot, konserttisalit, mutta emme näitä joulutoreja. Ehkäpä joskus. Saksassa olemme vierailleet muutamalla meitä sykähdyttäneellä joulutorilla, eli näistä mieluisimmat. meille olivat Celle, Hampuri, Stuttgart ja Rothenburg ob der Tauber, joka on joulukaupunki kaikkina vuodenaikoina. Aila
Toivottavasti joskus tosiaan, kaupunki muuttuu aivan erilaiseksi ja kolho keskusta herää kerrankin eloon joulunalusaikana. Kiitos Saksan vinkeistä, enpä ole käynyt noista missään näissä merkeissä mutta ehdottomasti pitäisi. Asuin entisessä Itä-Saksassa, niin lähinnä tuli koluttia Leipzig työn puolesta, Dresden ja Berliini. Hyvää joulunodotusta!