Lähdin viime kesänä ensimmäistä kertaa omatoimiselle telttailuretkelle, mukanani erämaataituri, puolisoni Reed.
Ajatus nukkumisesta teltassa, keskellä ei mitään pelotti. Tv:ssä uutisointiin juuri etsintäkuulutetusta poikakaksikosta, jotka olivat surmanneet road tripillä olevia ihmisiä Kanadan syrjäseuduilla. Toinen mikä puistatti, oli kuulemani kauhutarinat läheisestä kyynelten valtatiestä, jossa on kadonnut mystisesti monia kymmeniä naisia jo usean vuoden ajan.
Valmistauduin tulevaan koitokseen katsomalla myös tositapahtumiin perustavan elokuvan Backcountry, jossa karhu raateli elävältä toisen telttailemassa olevasta pariskunnasta. En suosittele elokuvaa katsottavaksi ennen telttaretkeä!
Lähtöpäivänä nämä mielikuvat mielessäni odotin työpäiväni jälkeen Reediä, joka kurvasi erämaavarusteista täyteen pakatun autonsa kanssa työpaikkani pihaan. Jo pienestä pitäen retkeillyt Reed selosti jokaisen tavaran olevan hyödyllinen. Metsässä kannattaa olla aina varautunut.
Kanadalaiset ovat suurta retkeilykansaa. Kanadassa 65 prosenttia kotitalouksista (14,1 miljoonaa), löytyy ainakin yksi innokas retkeilijä.
Telttailu koetaan hyväksi tavaksi rentoutua, paeta stressiä ja puhdistaa mieltä.
Leirintätapoina johtaa edelleen perinteikäs telttamajoitus, vaikka Kanadassa matkailuautojen käyttö lisääntyy joka vuosi. Kanadalaisen välihuomautus tähän: Albertassa melkein kaikilla on matkailuauto, kun taas British Columbiassa telttoja näkyy joka paikassa.
Kun Suomessa lähdetään mökille, Calgaryssa otetaan auto tai asuntovaunu alle ja ajetaan vuorille. Arbertasta ja British Columbiasta löytyy lukuisia erilaisia leirintäalueita, niin rauhaa rakastaville kuin vieretysten muiden kanssa leiriytyville. Metsistä löytyy myös mitä upeimpia paikkoja pystyttää teltta ilman ristinsielua.
Tulevasta matkasta meillä ei ollut ensimmäistä yötä lukuun ottamatta sen kummempia suunnitelmia. Ajatuksena oli vain päästä hetkeksi kiireisestä elämästä rauhoittumaan luonnon keskelle. Halusin myös kokea eri leirintätapoja, kuten leirintäalue-elämää, kuin myös ennakkoon kauhukuvilla ruokittua yötäni, keskellä ei mitään.
Ensimmäinen kohteemme oli Waterton Park, pieni idyllinen vuoristokylä Albertassa, josta en ollut aikaisemmin edes kuullut. Telttaretkemme ensimmäinen yö päätyi kuitenkin hotelliin, koska kylän leirintäalue oli siltä yöltä täynnä. Helppo aloitus. Onneksi leirintäalueelta löytyi seuraavaksi yöksi tilaa, koska Reedin autosta oli palannut virta ja sen parissa ahertaessa meni tovi. Kylän telttailualueella oli muuten matkan parhaat suihkut, astianpesupisteet ja vessat.
Waterton Park, Alberta 
Aurinkopaneelista autoon virran ottaminen kestää kauan!
Seuraavaksi suuntasimme ystävämme vinkkauksesta Window Mountain Lakelle, joka sijaitsee ylhäällä vuorten keskellä. Autolla pääsee jo aika korkealle, mutta lopullinen matka taittuisi jyrkkää vuoren rinnettä patikoiden. Autotien päätyyn päästyämme ilta alkoi jo hämärtyä, joten pystytimme teltan vaellusreitin alkupäähän odottamaan aamua.
Yö keskellä ei mitään
Reed nukahti heti ja minä jäin pilkkopimeään yöhön kuuntelemaan ääniä. Kuulin susien (vai olikohan ne kojootteja?) ulvontaa kaukaisuudesta. Jossain vaiheessa yötä taas havahduin siihen, että pääni vieressä oli eläin!! Tunsin sen hengityksen ja suuren olemuksen telttakankaan lävitse. Herätin Reedin ties monetta kertaa sinä yönä, johon kyllästyneenä hän karjaisi, ettei siellä mitään ole! Sorkat vain kopisi, kun eläin juoksi ääntä pelästyneenä pakoon. Heti kun aurinko nousi, ryntäsin ulos teltasta turvallisesti auton oven viereen istumaan ja odottamaan Reedin heräämistä.
Päätin, että seuraavat yöt nukutaan leirintäalueilla.
Lähtiessämme löysimme lähistöltä ison läjän tuoretta hirven kakkaa. Pääni vieressä oli mitä suuremmalla todennäköisyydellä ollut siis hirvi.
Ylös patikoituamme, sytytimme nuotion ja mietimme kuinka kivaa olisi ollut viettää yö siellä. Tavaroiden raahaaminen jyrkkää polkua pitkin olisi ollut haastavaa.
Window Mountain Lake
Patikoinnin jälkeen oli aika lähteä etsimään uutta yöpaikkaa.
Huomasin leirintäalueilla olevan suuria eroja. Hylkäsimme kaikki kenttämäiset alueet, jossa oltiin kuin sillit purkissa asuntovaunujen kanssa. Parhaat leirintäalueet olivat järven tai joen rannalla metsikössä tai kukkuloilla luonnon helmassa. Useasti näissä saa olla myös aika rauhassa, sillä puut suojaavat hyvin muilta telttailijoilta. Teltta pystytettiin merkitylle alueella, josta löytyi yleensä oma autopaikka, nuotiopaikka, pöytä ja joissakin jopa vesipiste ja virtalähde. Telttailualueella nukuin kuin tukki.
Vietimme leirintäalueella muutaman yön kerrallaan, sillä jatkuva auton pakkaaminen ja teltan pystytys oli rasittavaa.
Telttailualueelle uskalsi myös jättää tavaroita päivän ajaksi, kun lähti muualle seikkailemaan. Käytiin muutaman kerran kalassa ja vuorikiipeilemässä. Kalaretkellä näimme karhun. Se tuli puskista ja suuntasi vuorille. Iltaisin leiripaikallamme sytytimme nuotion, jonka äärellä Reed soitti kitaraa ja minä join punaviiniä.
Kun viikko oli tullut päätökseen, oli aika suunnata takaisin kaupunkiin töihin. Omaksi ja Reedin yllätykseksi, olisin voinut jatkaa telttailua vaikka kuukauden. Se oli tosi hauskaa! En myöskään halunnut palata millään takaisin töihin.
Näillä kokemuksilla, omat vinkkini telttailuun Kanadassa ovat: Googleta ”bear aware” ja toimi sen mukaisesti metsässä. Pakolliset varusteet: Karhuspray.
Muita hyödyllisiä tarvikkeita: Retkiliesi, hyttyskarkoite, virralla toimiva kylmälaukku ja otsalamppu. Ensimmäisinä öinä en nähnyt eteeni.
Sen sijaan Reedin oma kehittelemä veden syvyyden mittauslaite (jos pitää hypätä kalliolta) tai radiopuhelimien käyttö jäivät tällä reissulla välistä. Kanadan metsissä on alueita, missä ei löydy kenttää puhelimeen. Kaikkeen oltiin siis varauduttu.
Löytyykö muilta kokemuksia telttaöistä maailmalta tai kotimaasta? Pelottiko yö metsässä vai olenko vaan vähän nynny?
-Oona Toivola
Hah – tästä tuli mieleen oma lapsuus/varhaisteini-ikä ja kavereiden kanssa koetut telttailut. Ja me siis telttailimme ihan ns. pihapiirissä; oman talomme takapihan takana olleessa koivumetsässä, ja erään ystäväni kodin takapihalla isossa armeija-ajan teltassa isolla kaveriporukalla. Minä olin AINA se, joka nukahti viimeisenä….jäin aina kuuntelemaan luonnon ääniä ja makasin hereillä kauhusta kankeana 🙂 Erään kerran muistan lähteneeni teltasta keskellä yötä juoksemaan kotimme etupihaa ja -ovea kohti…..sisälle oli päästävä….ja voisin vaikka vannoa, että minua seurasi parvi lepakoita karmeasti kirkuen! Hah, todennäköisesti mielikuvituksen tuotetta koko lepakkomuisto….mutta jep, en usko että vielä näin keski-ikäisenäkään pystyisin nukkumaan teltassa jossain in the middle of nowhere…tuskin edes turvallisessa pihapiirissä 🙂
Hahha ihanat muistellut. Kiitos vertaistuesta! En ole siis ainoa, jota kuumottaa teltassa nukkuminen. 🤗 Itse koin turvaa siitä, että auto oli vieressä. Sillä pääsisi nimittäin heti pakoon jos tulisi paha tilanne! 😄
Kiitos kommentista ja mukavaa kesää sinne! ☺️
Kotimaassa yleensä pyritään yöpymään jonkinlaisessa majapaikassa, kun tehdään (pitkiäkin) päivävaelluksia ja näitä tehdäänkin varsin usein. Ulkomailla on kuitenkin tullut yövyttyä teltassa useaan kertaan Afrikan savanneilla ja myös kerran myös Chilen Torres Del Painessa. Afrikassa ollessamme Elefantti oli kerran tehnyt alueella tuhojaan, mutta onneksi ei ollut meitä tallonut. Herättiin kyllä meteliin.
Tuo susien ulvonta on muuten häijyä. Ei sudet ainakaan täällä Suomessa ihmisten kimppuun tosiasiassa koskaan hyökkää, vaan välttävät ihmistä, mutta ei se kyllä mukava tunne ole kuulla niiden ulvovan jossain suht lähellä.
Moikka Mikko! Sä oot kyllä ehtinyt käydä vaikka missä 😍 Kuulostaa niin upeilta kokemuksilta!
Tosiaan susien ulvonta ei yhtään auttanut pienimuotoisen paniikin alkuun sinä yönä. Makasin suorin vartaloin täysin jähmettyneenä koko yön ja jokainen metsän ääni sai säpsähtämään. Tästä oppineena en katso enää kauhuleffoja ennen telttaretkiä! 😂
Me on käyty nyt monena vuotta peräkkäin telttailemassa USAssa ristiin rastiin, yleensä kansallispuistoissa. Toistaiseksi ei olla nukuttu kuin yksi yö teltassa muualla kuin leirintäalueella, enkä muista sielläkään pelänneeni karhuja. Nukuttua en silti saanut, siitä piti huolen vieressä pauhaava tyynimeri 😀 Tämän vuoden reissu peruutui koronan takia, toivottavasti Suomessa (ja ehkä Norjassa) päästään silti tänäkin vuonna telttailemaan.
Waterton Lakesille ei ole vielä päästy mutta sen sisarpuistossa Glacierissa USAn puolella on käyty kahdesti. Kanadan puolella Banffissa mutta valitettavasti silloin vain ajettiin läpi, ei yövytty.
Hei Katja. Kiitos paljon kommentista ja pahoittelut, kun vastauksessa vähän kesti.
Ihanan kuuloisia reissuja sulla on ollut! 😍 Telttailu on kyllä mukavaa puuhaa jos ei pelkää liikaa! 😄 USA:an kansallispuistoja olisi myös joskus kiva päästä tutkimaan. Tuo Glacier näyttää upealta paikalta!
Harmi, että reissunne peruuntui, toivottavasti pääsette vielä matkaan. Suomen tai Norjan telttaretki ei kuulosta myöskään yhtään hullummalta! 💚
Huh, kuumottavaa, että ihan teltan vieressä hönkii joku, eikä tiedä onko se karhu vai mikä. Onneksi älysi poistua 🙂 En yhtään ihmettele, että leirintäalue houkutteli tuon kokemuksen jälkeen. Upeita maisemia, tuolla kelpaisi kyllä retkeillä.
Sanos muuta, karhua pelkäsin koko ajan, päivisin myös. Tuntui, että siellä vuorilla oli kaikki eläimet ympärillä, kun ei ole ihmisiä mailla halmeilla. (Vertaa leirintäalueihin.)
Vaellus ylös Window Mountain Lakelle oli kyllä vaivansa arvoinen. Siellä oli niin kaunista! 💚
Kiitos kommentista ja mukavaa kesää sinne ☺️
Varmasti niin uskomaton kokemus. Itseä kyllä hirvittäisi tuo, että kannattaa olla mukana karhuspray! 😀 Nukkuisinkin varmaan se kädessä. 😀 Nuo maisemat ovat kyllä henkeäsalpaavan kauniita
Hahha karhuspray oli täällä kanssa koko ajan käden ulottuvilla! 😂 Sit olin myös aina vainoharhainen siitä, et jotain ruokaa olisi jäänyt teltan lähettyvillä, sillä se on pahin karhusyötti. Ja dödö ym. muut hajusteet kannattaa jättää laittamatta, sillä niidenkin hajujen perään voi eläimet tulla. 🐻 Oli kyllä muuten kaiken kaikkiaan upea kokemus! 💚