Syksystä on tullut suosikki vuodenaikani Englannissa asuessani. Ehkä se johtuu siitä, ettei paikallinen sateinen sää harmita yhtä paljon kuin kesäisin, vaan sen sijaan sateiset pimeät illat ovat hyvinkin tunnelmallisia. Englannin ja Iso-Britannian syksystä tuleekin itselleni vahvasti mieleen Harry Potter, mutaiset kumisaappaat, pitkät päiväkävelyt, lämpöiset villaneuleet ja pubilounaat. Haluankin nyt jakaa muutaman idean, jos olet matkustamassa Englantiin tänä kaikkein sateisimpana ja pimeimpänä aikana – tässä ei nimittäin ole mitään synkkää!
Paikallinen syksy on usein saman tapainen kuin Suomessa, mutta sää on lämpimämpi, ruska kestää pidempään ja paikalliset ottavat kaiken ilon irti vuodenajasta. Kun turistisesonki on hiljentynyt kaupungeissa ja maaseudulla, alkavat ravintolat ja turistikohteet panostamaan tarjontaansa ihan uudella puhinalla. Syksy on Iso-Britanniassa yhtä juhlaa syyskuusta vuoden loppuun sillä tähän väliin osuvat niin Halloween kuin kokkoyökin, ja useat erilaiset festivaalit sekä tietenkin melkein jokaisesta kaupungista löytyvät joulumarkkinat. Tekemistä riittää siis pimeisiin iltoihin vaikka kuinka!
1. Lontoon sadepäivät
Rakastan Lontoota ja palaan sinne aina mielelläni* mihin vuodenaikaan tahansa. Sateinen kaupunkiloma ei ehkä kuulosta kaikkein houkuttelevimmalta, mutta Lontoo on täynnä kaikkea ihanaa sadepäivän tekemistä museoista kahviloihin ja Harry Potter-elokuvastudiokierroksiin. Suosikki museoitani sateisena päivänä ovat Victoria & Albert -museo sekä keskellä turistikohteita sijaitseva National Gallery -taidemuseo. Jos katuruoka miellyttää, mutta ei tee mieli seisoa sateessa tacoja syömässä, Seven Dials Market on sisätiloissa oleva ruokakauppahalli, ja supersuositun Borough Market – ruokatorin lähistöllä sijaitseva Mercato Metropolitano tarjoaa myös kattoa pään päälle, jotta ruokakojuja saa ihmeteltyä kastumatta.
Lontoo tarjoaa upeita ravintoloita ja jännittäviä turistikohteita, mutta itse pelastaisin sateisen illan käymällä kysymässä lipputiskiltä, jos illan teatteriesityksiin olisi lippuja tarjolla – olen usein saanut sateisen illan Lontoossa vietettyä katsellen maailmankuuluja näyttelijöitä lavalla, usein alle 20 punnan hintaan. Suosituimpia musikaaleja ei ehkä pääse ihan näin spontaanisti ja halvalla katsomaan, sillä viime hetken halvat liput ovat yleensä vain pienempiin teattereihin, mutta se onkin osa hauskuutta – kulttuurikokemus säkissä niin sanotusti!
Plus, mikä on romanttisempaa kuin Lontoon kaduilla pimeänä iltana sateenvarjon alla kävely tunnelmallisen illallisen jälkeen? Erityisesti silloin kun Lontoon jouluvalot ovat päällä. Suosittelen!
* Tällä hetkellä tosin odottelen ludekriisin hellittämistä ennen kuin suunnittelen seuraavaa reissua.
2. Historialliset kylät ja kaupungit
Vaikka Lontoota rakastankin, tunnelmallisia ja ihania kohteita löytyy joka puolelta, joten suosittelen hyppäämään junaan, bussiin tai vuokra-autoon ja suuntaamaan kohti somia pikkukyliä ja historiallisia kaupunkeja. Windsor on aivan Lontoon lähellä ja erityisen hyvä kohde kuninkaallisista kiinnostuneille, sillä Windsorin linna on edelleen kuningasperheellä käytössä.
Cotswoldin alueelta löytyy kuvankauniita alueita, jotka ovat sitä postikorttimaisinta Englantia. Esimerkiksi Bibury ja Castle Combe ovat pysähdyksen arvoisia erityisesti ruska-aikana. Pienten kylien leipomot, kahvilat ja mukulakivikadut ovat viehättäviä.
Myös pohjois-Englannin suunnalla Yorkshiren kunnissa on paljon historiallisia kyliä ja kaupunkeja. Esimerkiksi York, Harrogate ja Whitby ovat ehdottomasti vierailun arvoisia, erityisesti syksyn markkinoiden ollessa käynnissä.
3. Joulumarkkinat
Joulumarkkinat alkavat useimmissa suurimmissa kaupungeissa marraskuun alussa ja ne kestävät tammikuun alkuun. Joulumarkkinat koostuvat saksalaistyylisistä puisista kojuista, jotka levittäytyvät kaupunkien kaduille. Markkinoilta voi ostaa vähän kaikkea, itsetehdyistä koruista juustoon. Hinnat ovat usein melko korkeat, mutta joulutunnelma on taattu. Vanhan kotikaupunkini Manchesterin joulumarkkinat ovat yltäkylläiset ja kojut ottavatkin suurimman osan keskustan kaduista haltuun, joten markkinoilta on miltein mahdotonta välttyä. Itse kiertelen joulumarkkinoita lähinnä hyviä ruokakojuja metsästäen ja harvoin joudun pettymään. Manchesterin ja Lontoon lisäksi olen törmännyt tunnelmallisiin joulumarkkinoihin Yorkissa, Liverpoolissa ja Leedsissä.
4. Linnat ja puutarhat
Historialliset linnat ja rakennukset ovat parhaimmillaan syksyisin. Tietenkin Halloweenin aikaan monissa kivilinnoissa jahdataan kummituksia ja toteutetaan kauhuteemaisia tapahtumia, mutta ruskan sävyttämät puutarhat ja upea arkkitehtuuri ovat minulle se mieluinen juttu, joten vierailu historiallisessa linnassa tai kartanossa on aina hitti syksyisenä viikonloppuna. Suosittelen ehdottomasti Heverin linnaa, jonne pääsee Lontoosta melko helposti junalla. Linna itsessään on hyvin kunnossa pidetty ja kiinnostava, mutta ympäröivät puutarhat ovat syksyisin upeat. Linnan mailla pidetään myös tapahtumia, esimerkiksi vanhan ajan markkinoita. Kentin kunnassa sijaitsee myös Leeds Castle, joka on yksi pidetyimmistä linnakohteista, joita Englannista löytyy.
Yorkshiressä sijaitsevat esimerkiksi Castle Howard and Harewood House, jotka ovat puutarhojensa ansiosta upeita kohteita syksyisin. Niissä on myös kuvattu monia tunnettuja TV-sarjoja ja elokuvia.
Vielä pohjoisempana Northumberlandin alueella sijaitsevat myös Alnwickin linna, joka tunnetaan Harry Potter ja Downton Abbeyn kuvauspaikkana, sekä meren äärellä Bamburgh Castle, jonka alueella järjestetään monia tapahtumia syksyisin ja joulun lähestyessä.
5. Patikointi
Syksy on parasta aikaa lähteä kävelylle tai vähän vaativammalle patikointireissulle pohjois-Englannin järvialueelle. Alue on luontonsa ja maastonsa puolesta hyvin erilainen muuhun Englantiin verrattuna, mutta se on ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani. Pienet kylät vuorien välisissä solissa ovat kauniita ja näkymät hupuilta ovat uskomattomia. Ruska-aikana mikään ei voita sitä väriloistoa. Suosittelen ehdottomasti yöpymään alueella ja viettämään useamman päivän aluetta tutkien. Jos telttailu ei ole mieleen, suosittelen ehdottomasti mökin vuokraamista.
Lähellä järvialuetta on myös Peak District, huippualue, joka kulkee Englannin keskellä Yorkshiren ja Lancashire -kuntien välissä. Patikointireittejä riittää alueella paljon ja kuten alueen nimestä voi päätellä, kiivettäviä huippuja on paljon. Alueelta löytyy myös tasaisempia kävelyreittejä, esimerkiksi Haworthin kylästä pääsee kävelyreitille suoraan lampaiden sekaan.
Jos mielessä on syksyinen reissu Englantiin ja erityisesti Lontoon ulkopuolelle, suosittelen ehdottomasti käyttämään hyväksi Englannin ihania mökki- ja majoituspalveluita! Pikkukylissä, maaseudulla ja kaupungeissa on majoitustarjontaa todella paljon kylpylöistä pikkumökkeihin ja upeisiin kaupunkiasuntoihin.
Jos jäit kaipailemaan tarkempia vinkkejä ja ideoita, ota rohkeasti yhteyttä! Minut löytää myös Instagramista @karitasvisualdiary -tililtä.
Hyvää syksyä!
Karita xxx
Pohjois-Englannin pikkukylässä asuva matkailusta ja valokuvauksesta syttyvä vaeltaja. Aina jahtaamassa parasta näköalaa tai auringonlaskua, kahvi termarissa, kamera kourassa ja hiukset takussa.
Syksyä pidetään usein pimeytensä ja sateisuutensa vuoksi yleensä ikävänä vuodenaikana. Itse olen tästä eri mieltä ja pidän syksyä mieluisana aikana. En tosin oikein ollut ajatellut Englantia syksykohteena, mutta tämän perusteella käsitys muuttui. Englantihn on mitä mainioin kohde syksyllä!