Yksin oleva ihminen ei välttämättä ole yksinäinen, ja muiden ihmisten ympäröimänäkin ihminen voi kokea olevansa yksinäinen. Ihanne tilanne on se, että voisi itse valita oman tilan sekä ajan, ja tahtoessaan voisi myös valita hetket, jolloin ympäröi itsensä niillä itselle merkityksellisillä ihmisillä. Sitten on tilanteita, kun haluaisi ympäröidä itsensä merkityksellisillä ihmisillä, mutta välimatkaa on liikaa. Hetkiä, kun oma tila ja aika alkaakin luomaan syvää kuilua, jolloin synkkyys vie mielen mennessään lähes huomaamatta.
VALITUSTA VAPAUDESTA SYNKKÄÄN YKSINÄISYYTEEN
Ulkomaille muutto oli itselleni suuri vapauden valinta. Lähtö ulkomaille symboloi vapautta ja tilaisuutta löytää uusia puolia itsestäni. Kuvittelin itseni keskelle uusia mahdollisuuksia sekä uusia ihmisiä, mutta todellisuus oli monilta osin toisenlainen. Ensimmäiset kaksi vuotta rakastin omaa tilaani ja mahdollisuutta olla itsekseni. Vietin myös lähes viikkottain aikaa uusien ihmisten kanssa. Pian kuitenkin tuntui, että yhteen vetivät aina vain erilaiset juhlat ja viikonloppujen riennot, jotka saivat uupumaan ja jättivät jälkeensä tyhjän olon ilman yhteyttä toisiin tai itseeni. Kun sitten suhteeni itseeni ja omaan hyvinvointiini muuttui, myös sosiaaliset suhteeni muuttuivat mukana.
Olen ihan pienestä tytöstä asti viihtynyt omissa oloissani, sain ensimmäisen sisarukseni vasta kahdeksan vanhana, joten vietin monia kesiä siihen asti mökillä metsissä yksikseni leikkien. Ehkä siksi omistan rajattoman mielikuvituksen, joka on mahdollistanut itsenäiset leikit lapsena. Mutta rajaton mielikuvitus on osoittautunut myös haasteeksi niissä hetkissä kun oman pään sisällä viettää aikaa liiaksi asti. Näissä hetkissä tarvitaan muita ihmisiä, jotka palauttavat takaisin kepeyteen ja todellisuuteen. Kun yksin oleminen saavuttaa pisteen, jossa kokee saaneensa tarpeeksi ja herää tunne, että nyt täytyy päästä hetkeksi ulkomaailmaan muiden luo, eikä saavutettavissa olekaan ketään kenen luokse mennä – silloin astutaan yksinäisyyteen, jossa rajaton mielikuvitus voi saada synkän sävyn. Sitä alkaa kyseenalaistaa itseään, omia valintoja ja koko todellisuutta minkä keskellä on.
YKSINÄISYYDEN HILJAISET SEURAUKSET
Ulkomailla asuessa uusien ystävyyssuhteiden solmiminen on osoittautunut haastavammaksi kuin olisin koskaan osannut kuvitella. Vaikka pystyn luomaan niin sanottuja ”merkityksettömiä” ystävyyssuhteita, merkityksellisten suhteiden rakentaminen on tuntunut lähes mahdottomalta. Kaipuu yhteyteen on vahva, mutta täysin vieras ympäristö tuo mukanaan paljon epävarmuutta. Uudessa kulttuurissa kielen ja tapojen erilaisuus lisäävät välimatkaa muihin ihmisiin. Hetket, joissa voisi luontevasti aloittaa keskustelun ja löytää yhteistä, tuntuvat vähemmän saavutettavilta. Syvät, merkitykselliset keskustelut, joihin olen tottunut Suomessa, ovat harvinaista herkkua. Vaikka satunnaiset kohtaamiset voivat tuoda iloa, ne jäävät usein pinnallisiksi, ja syvempien siteiden muodostaminen vaatisi aikaa ja yhteisiä kokemuksia, joita on vaikea rakentaa kiireisessä ja muuttuvassa ympäristössä. En ole koskaan ollut Small-talkin ystävä, olen myös perusluonteeltani introvertti, joka tuo omat lisähaasteensa uusien ystävyyssuhteiden rakentamiseen. Suomessa ystäväpiirini rakentuu lapsuuden ja nuoruuden ystävistä, jotka tuntevat minut pitkältä ajalta – en edes muista, milloin viimeksi olisin rakentanut merkityksellisen ja pysyvän ystävyyssuhteen aikuisena. Ja jokainen rikkoutunut aikuisiän ystävyyssuhde tekee varovaisemmaksi ja kasvattaa ympärille uusia muureja.
Ulkomailla asuessa on myös hyvin yleistä, että ihmiset tulevat ja menevät. Olen todennut haastavaksi sen, että kun lopulta löytää jotakin merkityksellistä niin tiet vievätkin pian eri suuntiin, ja taas ollaan luopumisen edessä. Yksinäisyyttä vastaan taistellessa huomaan kaipaavani ihmisiä, jotka ymmärtäisivät minua syvällisemmin ilman tarvetta selittää kaikkea, ilman jatkuvaa pelkoa siitä, onko toinen sen luottamuksen arvoinen, jota itsensä avaaminen vaatii. Lopulta päädyn usein jäämään mieluummin yksin kuin ottamaan riskiä. Hiljaiset hetket ovat saaneet minut pohtimaan, millaisia ihmisiä kaipaan ympärilleni ja mitä kaipaan merkityksellisissä yhteyksissä. Yksinäisyys on pakottanut minut kohtaamaan sen osan itsestäni, joka janoaa syvää yhteyttä muihin. Kuinka inhimillistä onkaan huomata, että tässä maailmassa, jossa ihailtavinta tuntuu olevan itsekseen pärjääminen, silti lopulta jokainen itsenäinenkin ihminen pohjimmiltaan kaipaa myös yhteisöllisyyttä ja yhteyden tuntua.
YKSINÄISYYS OPETTAJANA
On ollut hetkiä kun olen kokenut terapeuttini olevan ainoa ihminen, jonka kanssa pääsen jakamaan kuulumisia ja keskustelemaan syvällisesti. Ja kiitos hänen, olen kuluvien vuosien aikana oppinut kääntämään ajatusmaailmani sellaiseksi, joka keskittyy näkemään mahdollisuudet myös haastavissa ja vaikeissa tilanteissa sekä oppinut käyttämään itsestäni löytyvää resilienssiä voimavarana. Olenko itkenyt yksinäisyyttäni sängyn pohjalla itsesäälissä velloen? –Olen. Olenko antanut itselleni itsesäälissä vellomiseen aikarajan, jonka jälkeen pakotan itseni nousemaan ylös ja katsomaan asioita sellaisesta perspektiivistä, joka vie jollain tapaa eteenpäin? – Olen. Sellainen perspektiivi, joka vie eteenpäin on nimeltään myötätunto. Myötätunto auttaa syventymään näihin pintaan nouseviin vaikeisiin ja epämiellyttäviin tunteisiin, joka taas auttaa pääsemään jyvälle siitä miksi ja mistä ne nousevat. Kaikilla pintaan nousevilla tunteilla ja tuntemuksilla on viesti. Kun opin kuuntelemaan ja ottamaan vastaan näitä pintaan nousevia kipeitä yksinäisyyden tunteita, opin pikkuhiljaa myös hyväksymään ne. Yksinäisyys on ollut yksi kipeimmistä kokemuksistani ja ymmärrän täysin millaisia negatiivisia terveysvaikutuksia pitkäkestoisella yksinäisyydellä voi olla. Me ihmiset olemme laumaeläimiä ja kuten Maslowin tarvehierarkiakin kertoo, on läheisyys ja rakkaus meille välttämättömiä perustarpeita. Yksinäisyys on ollut kuin opettaja, joka vie syväsukellukseen itseeni, mieleeni ja mielikuvitukseeni. Yksinäisyyden myötä olen myös oppinut rajoistani ja siitä, kuinka tärkeää on tunnistaa, mitkä yhteydet tuntuvat oikeasti merkityksellisiltä ja kuinka paljon pystyn itsestäni antamaan. Hyvä ystävyyssuhde rakentuu toisen, mutta myös omia rajoja kunnioittaen.
SISÄINEN KESKUSTELU ULOS
Loputtomat sisäiset keskustelut, omien ajatuksien ylös kirjoittaminen ja yksinäisyys inspiroivat lopulta luomaan. Ajatus siitä, jospa nämä päässäni pyörivät ajatukset löytäisivät rauhan kun ne päästäisi ulos ja ehkä on myös muita, jotka ajattelevat samoin. Näin syntyi RootlessbyJanni-blogcast. Alusta joka pitää sisällään ajatuksiani juurettomuuden tunteesta, henkisestä kasvusta, mielenterveydestä ja elämästä. Hyvin keskeneräinen ikuisuusprojekti, joka haastaa kriittistä täydellisyyden tavoittelijaa itsessäni, jota myötätunnon ääneni sitten rauhoittelee. Ulkomailla asumisen teemoja nousee postauksessa Juurettomuuden paradoksi sekä Ulkomailla asuminen avasi silmät etuoikeuksille postauksessa. Molempien postauksien lopusta löydät myös podcast- jakson aiheeseen liittyen, jakson alussa kuulet myös blogipostauksen luettuna.
Ulkomailla asuminen pitää sisällään kaikenlaisia sävyjä, ja opettaa niin hyvässä kuin pahassa. Toivon, että nämä ajatukset voisivat tarjota lohtua myös niille, jotka kamppailevat yksinäisyyden kanssa – ja muistutuksena siitä, ettei kukaan ole yksinäisyyden kanssa yksin. <3
Välimeren rauhalliseen elämäntyyliin rakastunut haaveilija, joka nauttii arjesta kaikilla aisteilla. Haistellen suolaista meri-ilmastoa, tunnustellen auringon poltetta iholla, katsellen värikkäitä auringonlaskuja, kuunnellen meren kohinaa sekä maistellen raikkaita viinejä.
Hyvä kirjoitus tärkeästä ja huomioitavasta asiasta suunnitellassa vieraaseen maahan ja kulttuuriin muuttamista. Arkipäivä ei ole aina sitä mitä somen kiiltokuvissa näkyy ja ulkomaille muuttaneiden tarinoissa kuuluu.
Omat yksinäisyyden tunteet ovat olleet juurikin muiden ympäröimänä. Tulee houkka yksinäinen fiilis muiden keskustellessa vieraalla kielellä, jota ei pysty seuraamaan. Siinä sitä kuljettelee katsettaan ympäriinsä ja miettii, jotta mitähän tässä tekisi. Siihen on jo tottunut, kun olen tehnyt töitä kansainvälisillä kentillä ja lopulta muuttanutkin ulkomaille.
Samalla tavoin myös Suomessa voi kokea yksinäisyyttä porukassa, kun ei ymmärrä mitä muut puhuu ja nauraa. Asuttiin aikanaan Paraisilla ja kaikki naapurit olivat ruotsinkielisiä. Kaikki puhuivat myös hyvää suomea, mutta yhdenkin aloittaessa jotain ruotsiksi porukalla järjestetyissä grillibileissä niin ”tsup” ja kaikki puhui ruotsia. Siinä sitä taas mietiin, jotta mitähän tähänkin väliin kommentoisi, jotta sais porukan palaamaan suomen kieleen.
Tuosta bileestä tuli mieleen, jotta bilekavereita on helppo löytää. Halutessa tehdä jotain muuta, näitä kavereita ei enää näy. Heidän kanssaan ei kovin syvällisiä kokemuksia elämäänsä saa, mutta yhtä kaikki tärkeitä kokemuksia nekin.
Tsemppiä sinne missä oletkin 😀
Vieraassa kulttuurissa varmasti kokee yksinäisyyttä ihan eri tavalla kuin Suomessa. Toki yksinäisyyden tunnetta tulee Suomessakin välillä koettua. Tsemppiä ja jaksamista sinne!