VOIKO ULKOMAILLE MUUTTAA OSAAMATTA KIELTÄ?

Uuteen maahan muuttaminen on jännittävä seikkailu, johon liittyy omat haasteensa. Yksi suurimpia kysymyksiä ulkomaille muuttoon liittyen on paikallisen kielen taidon tarpeellisuus. Onko mahdollista sukeltaa uuteen kulttuuriin ja menestyä ilman paikallisen kielen taitoa? Kuinka kielitaito – tai sen puute – voi vaikuttaa elämääsi uudessa kotimaassa? Tässä postauksessa kuusi Mandariinia, aina paikallisen kielen hallitsevista niihin, jotka ovat selviytyneet uusissa elinympäristöissään ilman kieltaitoa, jakavat kokemuksiaan.

Heli – Kielitaidottomana Alankomaissa

Kielitaidon taso ja vaikutus arkielämässä

Olen asunut Alankomaissa viisi vuotta, enkä puhu juuri ollenkaan hollantia. Alankomaissa tämä ei kuitenkaan ole haitannut päivittäistä elämää kovinkaan paljon, sillä lähes kaikki puhuvat englantia sujuvasti, sekä lähes koko ystäväpiirini on läpi opiskeluaikojeni koostunut ulkomaalaisista opiskelijoista ja olen navigoinut sosiaalisia tilanteita poikkeuksetta englanniksi. Alankomaihin muuttaessani ajattelin aloittavani hollannin opiskelun, mutta pian huomasin sen olevan hyödytöntä, joten hylkäsin ajatuksen nopeasti, sillä etenkin Amsterdamissa kaikki palvelut on saatavilla englanniksi. Lisäksi puhun sujuvasti saksaa, jonka pohjalta ymmärrän yleensä minulle lähetettyjen virallisten kirjeiden sisällön ja pystyn myös navigoimaan hollanninkielisiä nettisivuja ongelmitta. Ymmärrän hollantia etenkin kirjoitettuna suhteellisen hyvin, puhuttuna en juuri ollenkaan, enkä itse osaa tuottaa kieltä käytännössä ollenkaan.

Kotimaahan integroituminen : Kielen merkitys

Vaikka olen pärjännytkin Alankomaissa hyvin viisi vuotta hollantia puhumatta, sanoisin että kielitaidottomuden lieveilmiöt, kuten hollantilaisten ystävien olematon määrä, vaikuttivat siihen etten ikinä kokenut integroituneeni Alankomaiseen yhteiskuntaan. Mielestäni kielitaito on monella tapaa avain yhteiskunnan etuovelta peremmälle, ja esimerkiksi tietopohjani Alankomaisista perinteistä on täysin olematon ja ymmärrykseni kotimaani kulttuurista myös kovin vähäinen. Olen tosin aina tiennyt, etteivät Alankomaat ole pysyvä kohde minulle, sillä olin siellä vain suorittaakseni tutkintoni. Hollannin kielen taitamattomuus samaan aikaan kaduttaa kuin myös vähän hävettää, sillä kuitenkin saksan kielen pohjalta minun olisi ollut suhteellisen helppo oppia hollantia edes keskitasoisesti. Etenkin kun tapaan uusia ihmisiä ja kerron asuneeni Amsterdamissa viisi vuotta, yksi ensimmäisistä kysymyksistä liittyy kielitaitoon, joka välillä saattaa tulla ihan toteamuksenakin “puhut siis hollantia?” Ei, en puhu, mutta jos pääsisin takaisin ajassa, niin puhuisin. 

Sunna – Sulavasti saksaksi, ummikko Unkarissa

Kielitaidon taso ja vaikutus arkielämässä

Puhun nykyisin aika sujuvaa saksaa, mutta kielitaito on tulosta vahinkopäätösten sarjasta. Sain ensikosketuksen saksan kieleen, kun päädyin ottamaan lyhyen saksan valinnaiseksi lukiossa, koska kaverini halusi oppia Tokio Hotelin kielen ja ranskanryhmää ei järjestetty. Olin au pairina Sveitsissä 2015 saksalaisessa perheessä, ja monet arkisanat sujahtivat käyttöön kuin huomaamatta. Olen opiskellut saksaa lukion jälkeen vähän – parin kielikurssin verran – mutta kieli on tarttunut Saksassa ja Itävallassa asuen ympäristöstä käyttöön yllättävän hyvin: töistä, kavereilta ja 3 vuoden parisuhteesta saksalaisen kanssa. Arvioisin, että saksantaitoni on jossain C1 ja C2 -tasojen välissä, ja luen kirjoja, kuuntelen podcasteja ja hoidan asioita saksaksi. En enää jaksa välittää siitä, että välillä tulee väärä artikkeli tai aikamuoto puheeseen. Sitä paitsi itävaltalaiset eivät itsekään välitä artikkeleista. Wienissä pärjäisi hyvin englanniksikin, ja itävaltalaisten englannintaito on minusta saksalaisia parempi, mutta minusta on mukavaa, että voin tilata falafelin, valittaa liian korkeasta sähkölaskusta ja viedä imurin huoltoon paikallisella kielellä. En enää aktiivisesti opettele saksaa, sillä nykyiset taidot riittävät hyvin täällä elämiseen. Osaan mieluummin monta kieltä suht hyvin kuin yhtä tai kahta täydellisesti. 

Minulla on kokemusta myös ummikkona ulkomailla asumisesta, sillä opiskelin Unkarissa vuosina 2018-2020. En kokenut tarpeelliseksi opetella edes alkeita, koska kuka politiikan parissa työskentelevä nyt haluaisi asua Unkarissa? Siispä ruokakaupassa tai virastoissa käyminen oli täyttä sekoilua, en ymmärtänyt kuulutuksia tai ohjeita tai osannut edes ostaa apteekista allergialääkkeitä ilman paikallisten kavereiden apua. En voinut seurata unkarilaisia uutisi tai kulttuuria, ja vuokraemäntä viilasi ihan varmasti linssiin. Noh, nykyisin nukun samassa sängyssä unkarilaisen kanssa, joten ylimielisyys kielen kanssa osui omaan nilkkaan ja Duolingo on pistetty laulamaan.  

Kotimaahan integroituminen : Kielen merkitys

On hankalaa ajatella, millaista Itävallassa asuminen olisi, jos en puhuisi kieltä. En kiinnitä kieleen enää juuri huomiota tavallisissa tilanteissa samalla lailla kuin Suomessa asuessakin. Kielen osaaminen tekee varmasti arjesta helpompaa, kun ei tarvitse kysyä apua veropäätöksen ymmärtämiseen tai hammaslääkäriajan varaamiseen. Jos haluaisin, voisin olla perillä Itävallan politiikasta, kulttuurimenoista ja vaikka reality-ohjelmista, mutta olen aika laiska ja luen vain parin lehden otsikot silloin tällöin. Hyvän kielitaidon kääntöpuoli on se, että päädyn hoitamaan joskus kumppanini tai muiden ulkomaisten kavereideni asioita. Kielitaito on ylipäätään monikulttuurisessa parisuhteessa yllättävän tärkeä asia vallankäytön suhteen. En esimerkiksi koskaan riidellyt saksalaisen exäni kanssa saksaksi, sillä englanti on neutraali kieli, jota osasimme yhtä hyvin. Kieltä heikommin osaava kumppani on helposti toisen armoilla, ja kieltä paremmin osaava joutuu kantamaan enemmän vastuuta. 

Ummikkona ulkomailla elämisessä on kuitenkin omat puolensa, joita on joskus ikävä. Ilman kielitaitoa elämä on paljon seikkailullisempaa ja kiehtovampaa (vaikka tietysti myös raskaampaa). Kuulee vieraan kielen soinnin, mutta ei sanoja; voi vaellella ruokakaupan käytävillä miettimässä, mikähän näistä purkeista on leivinjauhetta; oikean huoneen löytyminen virastossa tuntuu lottovoitolta. Jos osaa maan kieltä hyvin, ulkomailla asumisen uutuudenviehätys karisee nopeammin. Toisinaan haaveilen siitä, että voisin aloittaa taas ihan nollasta jossain.

Johanna P. – Espanjaa meksikolaisittain ja portunholia Portugalissa

Kielitaidon taso ja vaikutus arkielämässä

Olen asunut Portugalissa noin kuusi vuotta, mutta en puhu vieläkään kieltä erityisen hyvin. Pärjään niin sanotuissa “normaaleissa arjen tilanteissa”: osaan tilata ravintolassa, pärjään ruokakaupassa ja voin käydä nopean keskustelun naapurin kanssa. Ymmärrykseni on huomattavasti parempi, kuin taitoni (ja rohkeuteni) puhua kieltä. Ymmärryksen taso on parempaa myös espanjan kautta, sillä asuin Meksikossa n. 2 vuotta, mutta puhun espanjaa melko hyvin. Pakko myöntää, että kuuden vuoden jälkeen hieman hävettää, että portugalin kielen taitoni on yhä mitä on. Tähän on kuitenkin pakko mainita, että ensimmäiset kolme, ajattelin etten asuisi maassa kauaa. 😀 

Nyt tavoitteena olisi vihdoin (tai taas) aloittaa kielen opiskelut syksyllä uudelleen. Lähes kaikkialla Portugalissa pärjää muuten englannilla, mutta virastoissa ei yleensä puhuta englantia, eikä palveluita saa helposti englanniksi (korjaaja, sähkömies, lääkäri yms). Yleensä pärjään kuitenkin portugalin taidoillani näissä tilanteissa, mutta välillä joudun kilauttamaan kaverille ja pyytää apua portugalilaiselta ystävältäni, mikä aluksi helpotti elämää, mutta alkaa pikkuhiljaa hävettämään. 😀 

Lisää portugalinkielen opiskelusta ja kielten opiskelusta ylipäätään löytyy lisätietoja aikaisemmasta artikkelistani täältä. 

Kotimaahan integroituminen : Kielen merkitys

Portugalissa on paljon ulkomaalaisia, joten ystävien saaminen Portugalista ei ole ollut hankaa. Huomaan kuitenkin eron, verrattuna esimerkiksi Meksikoon, jossa ystävystyin paikallisten kanssa ja vietin heidän kanssaan päivittäin aikaa – espanjaa puhuen. Tuntuu erilaiselta jutella mukavia vastaantulijoiden ja naapureiden kanssa ja kulttuuriin ja elämään pääsee ihan eri tavalla käsiksi, kun puhuu paikallista kieltä. Nyt täytyykin siis jälleen kerran rohkaistua ja puhua enemmän portugalia, ja jatkaa kielen opiskeluja. Mielestäni paras oppi kielen opiskeluun on rohkeus – jos kieltä ei rohkeasti käytä, ei sitä opi. 

Vera – Kahden kiinan sekamelskaa Macaussa ja Hong Kongissa

Kielitaidon taso ja vaikutus arkielämässä

Aloitin Aasian elämäni Pekingissä, jossa asuin paikallisessa perheessä ja kävin mandariinikiinan tunneilla. Kielitaitoni tuli suhteellisen hyväksi: pärjäsin arjessa, pystyin juttelemaan todella yllättävistäkin aiheista ja tarpeen tullen vaikka riitelemään taksimatkan hinnasta tunteellisesti. Sitten muutin Macauhun viideksi vuodeksi ja Hong Kongiin vuodeksi. Molemmissa paikoissa virallinen kieli on kanttonin kiina, joka on käytännössä aivan eri kieli mandariinin kanssa.

Kanttoni on vaikeampaa kuin mandariini, eikä sen opiskeluun ole yhtä paljoa mahdollisuuksia – Macaussa sitä pystyi opiskelemaan vain yksityistunneilla! Kaiken lisäksi kanttoni on hyvin vahvasti suullinen kieli ja täynnä slangi-sanoja ja epämääräisiä kielioppisääntöjä. Lähes kaikki kaverini olivat kanttonia puhuvia ja mandariinin pohjalla opin monia sanontoja ja ymmärtämään asioita kontekstista. Vitsailin aina, että “ase otsalla” osaisin kanttonia ja kerran ulkomaalaisten kavereideni kanssa jouduinkin soittamaan taksin kanttoniksi kun jäimme jumiin rannalle myöhästyttyämme viimeisestä bussista. Tosi asia kuitenkin on, että kanttonini on hyvin heikkoa ja paikallisten kavereiden kanssa vietin paljon aikaa hiljaa kun en voinut liittyä keskusteluun. Hong Kongissa vihdoin pääsin ihan oikealle kanttonin oppitunnille ja näin opin lauserakenteita ja perussanoja – en osannut edes esitellä itseäni ennen! Mutta toisaalta osasin kiroilla varsin uskottavasti, joten on sekin jotain 😀 

Macaussa ihmiset yleensä puhuvat aika hyvää mandariinia, joten se toimi yleensä apukielenä jos toinen osapuoli ei osannut englantia (varsinkaan vanhemmat ihmiset eivät osaa sitä) ja olen esimerkiksi käynyt keskustelun, jossa toinen osapuoli puhui kanttonia ja minä vastailin mandariiniksi. Hong Kongissa mandariinin käyttöä ei katsota kovin hyvällä poliittisista syistä, mutta englantia osataan varsin hyvin, joskin kanttonilaisella aksentilla ja joskus kieliopilla varustellen.

Kotimaahan integroituminen : Kielen merkitys

Moni ulkomaalainen välttelee kiinan kielen opiskelua, sillä he ajattelevat sen olevan liian vaikeaa. Minun taitoni aiheuttivat hämmästystä ja ihailua. Koin kielitaitoni olevan tapa osoittaa kunnioitusta paikalliselle kulttuurille ja viestittää, että halusin olla osa yhteiskuntaa, enkä yksi niistä ylimielisistä länkkäreistä, joita ikävä kyllä on Aasiassa paljon.

Varsinkin Hong Kongissa, jossa on paljon ulkomaalaisia ja heistä oikeasti melkein kukaan ei osaa sanaakaan kanttonia tai edes mandariinin alkeita, koin, että pienetkin kanttonin taitoni olivat hyvin merkittäviä. Jos sanoin parikin sanaa kanttoniksi, oletettiin, että osaisin sitä sujuvasti. Tämän tietysti otin kohteliaisuutena lausuntani sujuvuudesta haha.

Kielimuuri varmasti vaikuttaa paljon kavereiden saamiseen, mutta olin Macaussa todella onnekas ja pääsin paikallisten piireihin alusta asti. Oli tietysti paljon hetkiä, joissa en päässyt keskusteluihin mukaan, mutta en koe sen olleen este ystävyydelle. Mandariini ja kanttoni ovat molemmat minulle todella tärkeitä kieliä. Macaulaisten ja hongkongilaisten kanssa onkin mahtavaa keskustella, kun voi puhua englantia kiinalaisittain ja heittää mukaan komediallisia lausahduksia mandariiniksi tai kanttoniksi. Koen tämän tavan olevan minulle sitä luonnollisinta tapaa puhua “englantia”.  Eli jännästi kielet, joita ei edes osaa puhua sujuvasti voivat tulla osiksi identiteettiä ja itseilmaisua 😀

Karita – Aksentit – Englannin kielen suola ja sokeri

Kielitaidon taso ja vaikutus arkielämässä

Tottahan jokainen suomalainen on opiskellut englantia ja meillä on itseasiassa yleisesti ottaen todella hyvä englanninkielen taito, vaikka emme sitä halua usein myöntää. Pistämme ehkä liikaa arvoa kouluarvosanoille ja se vaikuttaa monen rohkeuteen puhua ja käyttää kieltä. Uskoin lapsena olevani täysin toivoton tapaus, sillä tuskailin englannin kielen opiskelun kanssa paljon, mutta kun sain viidennellä luokalla vihdoin hyvän englannin kielen opettajan, alkoivat arvosanat nousta ja itsetunto kohota. Monelle näin ei tietenkään käy, vaan uskotaan vahvasti niitä huonoja arvosanoja ja mitä ne kertovat omista kyvyistä ilmaista itseään vieraalla kielellä. Yleistän kuitenkin sanomalla, että useille suomalaisille opiskelu ja muutto englantia pääasiassa puhuvaan maahan vaikuttaa ”helpolta” vaihtoehdolta. Kaikkihan sitä englantia puhuvat, edes jonkin verran, right?

Englanti oli minulle helppo kouluaine. Pelkkiä kymppejä koepapereissa ja esseissä. Myös kuuntelu- ja puhekokeet menivät aina heittämällä. Opiskelin myös muita kieliä kuten saksaa ja italiaa, mutta mikään muu ei klikannut samalla lailla kuin englannin kieli. Kun sitten ammattikorkeasta päätin vihdoin lähteä vaihto-oppilaaksi, minulla oli kolme vaihtoehtoa joista valita: Pariisi, Milan tai Leeds. Vaikka Pariisi ja Milan olivat unelmakaupunkeja, ahdistus kielitaidosta vei voiton ja valitsin Leedsin, mikä on näin jälkikäteen naurettava vaihtoehto näihin kahteen muuhun verrattuna. Mutta minulla oli vahva englannin kielen taito, minkä ajattelin helpottavan tätä muutenkin jännittävää elämänvaihetta.

Vaihto-oppilaana englannissa pyörin lähinnä Euroopan englantia puhumattomista maista tulleiden oppilaiden kanssa. Englanti oli meille se yhteinen kommunikointikieli, mutta hyvin nopeasti sain huomata, että suomalaiset kokevat häpeää ”huonosta englannin taidosta” aivan turhaan – englanti oli valtavan vaikea kieli monelle. Paineita omasta puhetaidosta ei ollut alkuun lainkaan, sillä oma englannin kielen perustasoni oli paljon parempi kuin monen muun meidän opiskelijaporukan jäsenistä. Olimme myös kaikki oppineet englannin kielen koulukirjoista ja elokuvista, joten tässä vaihto-oppilaskuplassa käytimme melko yksinkertaista, kaikin puolin ”perus”-englantia, jota oli helppo ymmärtää. Tietenkin tuli myös hetkiä, kun jouduimme astumaan kuplan ulkopuolelle ja kanssa käymään paikallisten kanssa. Pohjois-Englannissa, Yorkshiren kunnassa sijaitseva Leeds on iso kaupunki, jossa monet ovat tulleet eri maista ja kulttuureista, joten erilaista englannin kieltä kuulee joka paikassa. Aidot yorkshireläiset tunnetusti kutsuvat kaikkia ”rakkaiksi” (love), mikä voi olla melkoinen kulttuurishokki ensimmäisen kerran kaupassa käydessä. Heillä on myös aina tapana ensimmäisenä kysyä ”You alright, love?” esimerkiksi kauppaan sisään astuessasi, mikä oli minulle hämmentävää alkuun – luulin kysyjän tarkoittavan, etten näytä voivan hyvin. Se on kuitenkin vain kohtelias tervehdys, ”kaikki hyvin?”, johon ei kuulu vastata tarkemmin kuin ”kyllä, entä itselläsi?”. Suomalaisena haluaisin aina vastata listan vaivoista, mutta se ei ole kohteliasta small talkkia.  

Kotimaahan integroituminen : Kielen merkitys

Sellainen hyvä, täysin eleetön, kieliopillisesti korrekti, suomalaisella aksentilla höystetty englanninkieli on ollut minulla hallussa lapsesta asti. Vaihto-oppilaskuplassa eletyn vuoden jälkeen palasin hetkeksi Suomeen ja muutin sitten Englantiin pysyvästi, tällä kertaa Manchesteriin. Nyt minulla ei ollut turvallista kuplaa mihin tukeutua, vaan jouduin aloittamaan niin sanotusti alusta ja tämä aiheutti pienoisen kulttuurishokin. Brexit-äänestys oli juuri tapahtunut ja kaikki EU-maahanmuuttajia vihaavat britit olivat kovaäänisiä ja hyökkääviä. Yhtäkkiä koin Suomi-aksenttini todella epäturvalliseksi ja minua suoraan sanoen pelotti avata suutani julkisella paikalla. Se vihamielisyys ei välttämättä ollut mitään kaduilla huutelua. Esimerkiksi työhaastattelussa lontoolainen mieshaastattelija nousi ylös ensimmäisen lauseeni aikana kuultuaan aksenttini ja käveli huoneesta ulos. Hänen assistenttinsa tuli sitten kertomaan minulle, etten saanut paikkaa.

Tilanne on tästä parantunut huomattavasti viimeisten vuosien aikana, mutta silloin ajattelin, että minun on pakko oppia jonkinlainen englannin aksentti peittämään se suomalaisen aksentin karuus. Harmi vain, että olen aivan aksenttikuuro! Tästä suunnitelmasta ei siis tullut yhtään  mitään. Kysyin brittimieheltäni onko aksenttini todella häiritsevän vahva ja hänen mukaansa se ei ole vahva ollenkaan, minkä vuoksi se hämmentää paikallisia. Kuulostan kuulemma ”yläluokkaiselta”, koska puhun ilman murresanoja ja kuuluvaa aksenttia, mutta siitä huomaa, etten todellakaan ole paikallinen. Tämä ns. ”yläluokkaisuus” on tullut esiin esimerkiksi mieheni perheen kanssa, sillä he muuttavat puhetyyliään ”hienommaksi”, kun olen paikalla, koska häpeävät omaa vahvaa yorkshiren aksenttiaan – täysin turhaan huomautan.

Sanonpahan vaan, että aksentit ovat englannin kielen suola. Täällä jokaisella kaupungilla on omat aksenttinsa ja ihmiset lukevat toisiaan aksenttien perusteella. Aksentit ja murteet ovat todella vahvoja, varsinkin pohjoisessa, ja ne ovat suuri osa identiteettiä. Koska aksenttini on niin hämmentävä, yleisin small talk-aloitus ventovieraalta onkin”mistä sun aksentti on?”-kysymys. Otin sen brexitin aikoihin hyökkäävänä uteluna, mutta olen nyt oppinut, että se on vain helppo jäänmurtaja-kysymys ja britit ovat vain todella kiihkeitä aksenttitarkkailijoita. Kuten sanottu, olen aksenttikuuro, mutta muutama paikallinen aksentti, esimerkiksi Liverpoolin aksentti, saa minut hämilleni. Oikeita vaikeuksia tuottavat erityisesti murresanat, koska ihan tässä lähikylissä käytetään täysin eri sanoja samoille asioille. Esimerkiksi sämpylälle on eri nimitys joka kylässä tässä lähimaastossa. Ja ai ai ai, jos käytät vahingossa väärää sanaa! Huumori murresanojen ja aksenttien suhteen on kuitenkin todella hyväntahtoista ja kavereiden kesken brittiaksenttien ”pilkkaus” onkin todella yleistä. Ikinä en ole kuullut kenenkään vitsailevan ulkomaalaisista aksenteista samaan kaverilliseen sävyyn, mikä on ehkä vähän harmi! Itseäni ei haittaisi pieni pilailu suomalaisen aksentin kustannuksella.

Hyvä englanninkielen taito on siis ihan hyvä alku Englannissa pärjäämiseen, mutta paikalliset huomaavat aksentin heti ja kysyvät siitä varmasti. Ja joskus Lontoon ulkopuolisessa kaupungissa tai kylässä voi tulla sellainen olo, ettet puhu paikallisten kanssa samaa kieltä lainkaan, mutta niin voi käydä helposti myös kantabriteille, joten ei hätää. 

Sara – Kaksi Kielitaidon Tasoa ja Puolison Perheen Kielikupla

Kielitaidon taso ja vaikutus arkielämässä

Moni varmasti tuntee Singaporen maana, jossa pärjää täysin englannilla, niin töissä kuin lomallakin, sillä maa on tietoisesti valinnut käyttökielekseen englannin itsenäistyttyään 1960-luvulla. Kaikki lapset siis käyvät koulunsa täysin englanniksi, ja vaikka paikallinen murre erottuukin selvästi vaikkapa britti- tai amerikanenglannista, on kaikkien alle viisikymppisten englanti täysin sujuvaa. Normaalissa arkielämässä sillä, että ei puhu jotain kolmesta Singaporen muusta virallisesta kielestä (malesiaa, mandariinikiinaa, tai tamilia), ei ole siis suurta merkitystä. Paikallinen murre eli “Singlish” tarttuu varmasti kehen tahansa maassa oleskelevaan vähitellen, ja sieltä tututksi tulee helposti yksittäisiä sanoja muista maan kielistä. Sigaporelaiset lähtökohtaisesti myös ymmärtävät varsin hyvin monia eri englannin aksentteja, koska maassa on totuttu ulkomaalaisiin maahanmuuttajiin jo kauan aikaa sitten.

Mutta jos maassa meinaa oleskella yhtään pidempään, ja vaikkapa ystävyys paikallisten kanssa kiinnostaa, kannattaa vähintään Singlish ottaa haltuun. Vaikka monet ns. ylemmän sosiaaliluokan Singaporelaisista vaihtaakin sujuvasti amerikanenglannin ja Singlishin aksenttien välillä, on Singlish silti se välittömämpi murre, jolla kaverit ja perheet puhuvat keskenään. Iäkkäämmät Singaporelaiset myöskään harvemmin ymmärtävät muunlaista englantia kuin Singlishiä, ja muun muassa puolisoni vanhemmat eivät ymmärtäneet omasta hyvin neutraalilla aksentilla varustetusta englannistani yhtään mitään, ennen kuin opin muuttamaan aksenttini Singlishiksi. Tämä myös avasi paljon uusia ovia ystävystymiselle paikallisten kanssa, sillä heillä oli heti alusta asti avoimempi suhtautuminen minua kohtaan, kun he kuulivat paikallisen aksenttini. Näin pääsin mukaan porukoihin, joista varmasti olisin muuten jäänyt ulkopuolelle.

Kotimaahan integroituminen : Kielen merkitys

Singaporessa voisikin ajatella olevan kaksi paikallisen kielitaidon tasoa: se, osaatko Singlishiä; ja se, osaatko jotain muuta paikallista kieltä englannin lisäksi. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia länsimaalaisia en ole tavannut tosin yhtäkään, vaikka tunnen useamman suomalaisenkin, jotka ovat asuneet maassa yli kaksikymmentä vuotta. Tosin moni ulkomaalainen ei olekaan millään tasolla integroitunut yhteiskuntaan henkilökohtaisella tasolla, ja heillä ei esimerkiksi ole paikallisia kavereita. Tässä kielellä on kyllä varmasti suuri merkitys.

Itselleni toki integroituminen (tai integroimattomuus) ei ollut edes vaihtoehto, sillä Singaporen-kiinalainen puolisoni otti minut alusta asti mukaan kaveriporukoihinsa ja perheensä rientoihin. Vähintäänkin Singlish tarttui siis minuun nopeasti, ja olen kyllä siitä todella kiitollinen. Puoliso tosin puhuu minulle neutraalilla amerikanenglannin aksentillaan, joten otan kunnian aksentin omaksumisesta täysin itselleni! Silti hänen perheessään puhutaan lähes yksinomaan mandariinikiinaa, kun perhe on kokonaan koolla, ja kiinan taito on puolisolleni suuri ylpeyden aihe kun monet hänen ikäluokkansa Singaporenkiinalaisista hädin tuskin osaavat tilata kiinaksi ruokaa englannin vallatessa maassa tilaa. Tästä insporoituneena kävinkin mandariinikiinan tunneille Singaporessa vuoden ajan, ja senkin jälkeen olen itsenäisesti opiskellut kieltä niin puhelinapplikaatioiden, tv-sarjojen, kuin oppikirjojenkin avulla. Auttavasta taidostani on ollut apua erityisesti nyt, kun puolisoni puhuu lapsellemme ainoastaan kiinaa, ja onnekseni ymmärrän vielä heidän keskusteluistaan lähestulkoon kaiken.

Puolison perheen kanssa en koskaan kerennyt keskustelemaan kiinaksi, ja olenkin aika arka itse puhumisen suhteen. Vaikka ymmärränkin varsin hyvin hitaasti käytyä peruskeskustelua, on heikko kohtani ääntämys. Singaporessa myös herkästi vaihdetaan englantiin jos kiina ei ole sataprosenttisen autenttisesti lausuttua, ja tämä on omalla kohdalla osunut itsetuntoon aika kovasti. Näinpä puhuminen on jäänyt vähemmälle, ja appivanhempani eivät vieläkään tiedä, kuinka paljon heidän jutuistaan ymmärrän – mikä kyllä on välillä ihan kivaakin, heh. Tavoitteena kuitenkin olisi olla jonain päivänä sujuva kiinan puhuja, jos ei muuten niin ainakin perhepiirissä. Sen eteen siis teen edelleenkin töitä, ja toivottavasti unelma joskus toteutuu!