SYNNYTYS JA ENSIMMÄINEN VAUVAVIIKKO SINGAPORESSA

Vihdoin ja viimein meidän vauva saapui maailmaan! Odotusta kertyi lopulta 41 viikkoa, joten loppusuoralla täällä oltiin jo aika kypsänä. Lopulta synnytys käynnistyi kuitenkin pienellä avustuksella 40+6, ja pieni neiti juurikin missasi oikein mukavan kuuloisen tasanumeroisen 20.10. syntymäpäivän, ja päätti sen sijaan olla ihan pari minuuttia seuraavan päivän puolella.

Koko Päivän Synnytys ja Koronakommellus

Synnytys käynnistyi siis torstaiaamuna kahdeksan aikaan heti alkuun jo kovin säännöllisillä supistuksilla, joten pikaisen puhelun jälkeen meidän oman lääkärin vastaanotolle lähdettiin heidän kehoituksesta suoraan sairaalaan. Singaporessa on sairaaloita vallan mukava määrä, joista osa on julkisia ja osa yksityisiä. Julkinen sairaala ei suinkaan tarkoita ilmaista sairaalakäyntiä, mutta toki halvempaa ja monelle paikalliselle myös valtion tukemaa. Koska meille ei valtion tukia herunut minun kansalaisuuden perusteella, päädyttiin lopulta valitsemaan meitä lähinnä oleva yksityinen synnytyksiinkin erikoistuva sairaala nimeltään Gleneagles.

Suunnattiin siis suoraan sairaalaan taksin kyydissä, sillä meillä ei ole omaa autoa ja ei ollut sentään niin akuutista tilanteesta kyse, että olisi kaivattu ambulanssia (sitä paitsi ambulanssit ei täällä vie yksityisiin sairaaloihin potilaita, vain ainoastaan lähimpään julkiseen sairaalaan). Taksikuski parka oli ehkä vähän hämmentynyt, kun päräytettiin auton kyytiin isojen kassien ja tyhjän vauvanistuimen kanssa, ja mä roikuin koko matkan oven yläpuolella olevassa kahvassa kiinni ja kellotin supistuksia, ja varmaan oli ihan tyytyväinen, kun reissu oli nopeasti ohi!

Sairaalaan päästyä meidät toki otettiin heti sisään ja ohjattiin meille tarkoitettuun huoneeseen, jonka olin varannut erikseen netissä, ja myöhemmin kuulin, että oltiinkin saatu viimeinen vapaa yksittäishuone! Tosin siihen loppuikin meidän hyvä tuuri, kun rutiininomaisen koronatestauksen jälkeen paljastui, että miehellä oli koronatartunta. Testiviivan tummuuden perusteella oireeton infektio oli ollut päällä jo useamman päivän, ja hoitohenkilökunta sanoi saman tien että nyt on miehen pakko lähteä kotiin, varsinkin kun mun testi oli negatiivinen. Siinä kohden allekirjoittaneeseen sattui jo aika kovaa, ja menin aivan ylikerroksille, tartuin miestä yhdellä kädellä paidan rinnuksista kiinni ja toisella rupesin kampeamaan itseäni sängystä ulos huutaen samalla hoitajalle, että minä lähden sitten kanssa ja synnytän kotona. Siinä sitten väännettiin hoitajien kanssa asiasta, he puhui sairaalan protokollasta ja minä itkin kurkku suorana että tänne en kyllä jää yksin. Lopulta onneksi tekivät poikkeuksen, pistivät miehen suojapukuun ja N95-maskiin, ja laittoivat meidät molemmat eristyshuoneeseen synnyttämään.

En tiedä johtuiko yleisestä stressistä vai mistä, mutta kovista ja parin minuutin välein tulevista supistuksista huolimatta synnytys ei edennyt kovinkaan nopeasti, ja viiden tunnin jälkeen päädyin ottamaan epiduraalin. Sen myötä onneksi kivut lieveni hyvin, ja sain levättyä paremmin seuraavat kymmenen tuntia, ennen kuin varsinainen ponnistusvaihe käynnistyi. Vietettiin siis ihan koko päivä eristyshuoneessa, johon meille tuotiin ruokaa sairaalan puolesta ja jossa hoitajat kävi välillä tsekkailemassa tilannetta, jotta pystyivät raportoimaan meidän lääkärille, joka oli siis omalla klinikallaan ihan normaalisti töissä. Lääkäri kävi kaksi kertaa katsomassa meitä ennen lapsen syntymää, joista toisella kerralla puhkaisi lapsivesikalvon, ja saapui lopulta paikalle itse syntymää avustamaan yhdentoista jälkeen illalla. Siinä kohden oli jo aika väsy, ja yllättäen mulle oli myös noussut kova kuume. Ei kuitenkaan auttanut mikään, synnytys piti kuitenkin hoitaa alta pois, ja kahden tunnin ponnistusvaiheen jälkeen meidän pieni (tai ei ehkä niin pieni) tyttö syntyi imukupin avustamana maailmaan, ihan terveenä ja valmiin näköisenä!

Mehän ei tiedetty lapsen sukupuolta etukäteen, ja täytyy sanoa, että oli jotenkin ihana fiilis siinä hetkessä saada yhdessä tietää. Lääkärin kanssa oltiin sovittu jo etukäteen miten asiat hoidetaan heti synnytyksen jälkeen, ja vaikka itse olin siinä kohden vähän kuutamolla, niin kaikki meni ihan niin kuin oli sovittu – mies leikkasi napanuoran vasta useamman minuutin syntymän jälkeen, vauva oli heti vain rintaruokinnassa, ja saatiin tunti ihokontaktiaikaa suoraan syntymästä. Nämä preferenssit oli yksi iso syy, miksi valittiin juuri meidän lääkäri, koska hän on tunnettu vähän holistisemmasta otteesta kuin moni kollegansa, jotka ovat hyvin nopeasti leikkauspöydän äärellä, jos tapahtuu mitään tavatonta. Harmi toki oli, että koronan takia mies ei päässyt pitelemään vauvaa, ja mullakin oli maski naamalla, ja heti tunnin jälkeen mies lähetettiin varmoin ottein kotiin ja me jäätiin vauvan kanssa sairaalaan, mikä ei sekään toki ollut ideaalia. Mutta olisi voinut mennä huonomminkin!

Lyhyt Sairaalaoleskelu ja Kotiin Paluu

Synnytyssalista minut ja vauva kärrättiin sitten yläkertaan toipumaan, ja sielläkin meidät vietiin suoraan omaan huoneeseen ehkä noin kolmen aikaan yöllä. Hoitajat auttoi heti pesemään ja imettämään vauvaa, mutta sitten jäätiinkin huoneeseen aika lailla yksin. Epiduraalin jälkivaikutusten takia en päässyt suihkuun, ja sinä yönä ei tullut paljon nukuttua, eikä oikeastaan seuraavana päivänä tai yönäkään, koska olin yksin huoneessa vauvan kanssa. Vaikka hoitajat toki auttoivat minkä pystyivät, oli oleskelu sairaalassa henkisesti tosi raskasta, koska puoliso joutui olemaan kotona. Sinänsä aika harmillista, sillä huone itsessään oli tosi mukava, tosi hyvälaatuista ruokaa sai tilattua laajasta menusta viisi kertaa päivässä, ja tavallaan olo oli melkein kun hotellissa. Edelleen harmittaa, että siellä vietetystä ajasta jäi niin paha fiilis, juurikin yksinolon seurauksena.

Onni onnettomuudessa oli, että selvisin synnytyksestä tosi hyvin, ilman mitään repeämiä tai muita sen suurempia kipuja, ja vauva oli hyvinvoiva ja terve, jolloin sekä minun lääkäri että lastenlääkäri antoi meille puhtaat paperit lähteä kotiin jo lauantaina, vaikka yleensä sairaalassa vietettäisiin ainakin se kolme päivää (ja valitettavasti me oltiin jo maksettu kolmen päivän oleskelusta meille molemmille, joista rahoja ei saatu takaisin). Oli kuitenkin ihanaa päästä kotiin, joten siinä kohden ei käynyt rahanmeno edes mielessä. Jollain ihme konstilla en ollut saanut mieheltä koronaa, ja hän pysytteli vauvasta vielä pari päivää vähän etäämmällä, joten päästiin molemmat kuin koira veräjästä, ja tiistaina miehenkin testi oli jo negatiivinen.

Vähän aikaisempi kotiin paluu oli siinäkin mielessä kiva juttu, että mun perhe oli saapunut Singaporeen edellisenä iltana. Koska sairaalaan ei olisi saanut koronan takia edelleenkään tulla kuin yksi vierailija puoleksi tunniksi kerrallaan, oli kätevämpää tavat heidät heti lauantaina meillä kotona, ja ollaankin saatu viettää paljon aikaa yhdessä siitä lähtien! Lisäksi on ollut tosi hyvä, kun paikalla on lisäkäsiä. Vaikka mun puolison perhe asuu myös ihan tässä lähellä ja hekin on poikennut meillä useamman kerran, on mulle itselle ollut kuitenkin jollain tavalla kivempi antaa vauva omien vanhempien huomaan noin pienenä, koska tuntuu, että on enemmän luottoa suomalaisiin vauvanhoitomenetelmiin. Vaikka totta kai Singaporessakin kasvaa terveitä lapsia, niin äkkiseltään vieroksun kuitenkin eteeristen öljyjen hierontaa vastasyntyneen iholle tai hänen herättämistään syömään tietyllä kellonlyömällä, vaikka kesken unien. Maassa maan tavalla, mutta tähän hätään oma maa on kyllä mansikka.

Mönkään Mennyt Kiinalainen Hoitokuuri

Viime postauksessa mainitsinkin, että kompromissinomaisesti ja appivanhempien rauhoittamiseksi meille oli tulossa kahdeksi viikoksi päiväsaikaan niin sanottu Confinement Lady, eli kiinalainen nanny, joka hoitaa sekä lasta että tuoretta äitiä ruuan, yrttien ja kaikenlaisen ympäristön kontrolloinnin avulla (liittyen muun muassa juomien ja ilman lämpötilaan, suihkussa käymiseen ja ulkoiluun). Kuitenkin talossa olleen koronatartunnan takia nanny ei päässyt heti paikalle, ja sen jälkeen hän itse sairastui – joten edelleenkään viikko synnytyksen jälkeen ei ole vielä saatu häntä kotiin. Meitähän tämä ei haittaa, koska nyt ollaan oltu vapaita kuin taivaan linnut! Ollaankin jo keretty retkeillä useammassa puistossa, viedä baby sekä metroon että bussiin, ja mä olen saanut syödä mahan täydeltä niin sushia, suklaata kuin salmiakkiakin. Pahin paikka tämä on tietty ollut anopille, joka on ihan pelkokertoimin seurannut mun nopeaa liikkeelle lähtöä ja täysin ei-kuratoitua ruokavaliota, ja käy nyt meidän oven takana useamman kerran päivässä tuomassa omia kotona keiteltyjä yrttijuomiaan mulle, jotta en joutuisi aivan hunningolle. Perhesovun nimissä olen sitten myös juonut kyseiset yrttijuomat, paitsi kanaliemen, jota hän kantaa myös meidän oven taakse ilmeisesti siinä toivossa, että lähipäivinä lopetan kasvissyönnin vallan kokonaan.

Hoitaja-nannyn pitäisi kuitenkin lopulta saapua meille, ja tavallaan pidän kokemusta ihan noin niin kuin empiirisesti mielenkiintoisena. Mun äiti jää myös meille vähän pidemmäksi aikaa, kun muu perhe lähtee takaisin Suomeen, joten jäämme seuraamaan, miten näiden kahden hoitotyylit ehkä eroaa toisistaan. Lisäksi olen suostunut sekä raskauden jälkeiseen akupunktiokuuriin että kaakkois-Aasialaiseen vatsahierontaan ja sidontaan, jotka on myös vielä edessä. Näitäkin ihan mielenkiinnolla odotan noin niin kuin kulttuurisessa mielessä!

Kulttuurikauhistuksia Julkisilla Paikoilla

Kun me ollaan nyt aika paljon liikuttu julkisilla paikoilla viimeisen viikon aikana, osin mun perheen täällä olon takia, mutta myös osin ihan periaatteesta, ollaan saatu aika paljon uteliaita ja jopa kauhistuneita katseita osaksemme. Kulttuuriin kun kuuluu vähintään kuukauden kotona muhiminen synnytyksen jälkeen, niin oikein pieniä vauvoja näkee harvemmin liikenteessä. Moni ventovieras onkin tullut kysymään, että kuinka vanhasta vauvasta on kyse, ja ihmisten reaktiot ovat olleet aika järkyttyneitä vastauksen kuultuaan.

Erityisesti yksi kiinalainen pariskunta mykistyi ihan täysin pari päivää sitten. Me oltiin koko kööri ostoskeskuksessa, ja sieltä lähtiessä vauvalle heräili ja vähän harmistui, joten otin hänet vaunuista syliin. No, me astuttiin hissiin, ja puolisoni kuuli kun kyseinen pariskunta arvaili kiinaksi vauvan ikää meidän takana. Jäi vähän epäselväksi, kuinka vanha tämä nainen ajatteli vauvan olevan, mutta mies arvaili yhdeksää kuukautta. Sen kuultuaan puolisoni kääntyi ympäri ja sanoi kiinaksi, että itse asiassa vauva on vain kolmen päivän ikäinen. Tämä tuntematon mies vähän nyökytteli ja sanoi että jaa, vain kolmen kuukauden vanha! Puolisoni vähän painokkaammin sanoi siihen, että ei, kun kolmen PÄIVÄN ikäinen. Siinä kohden miehen leuka loksahti ensin auki kun hän hämmästyksissään katseli vauvaa, ja ihan hetken päästä käänsi katseensa minuun, ja me melkein kuultiin kuinka hänen aivoissa raksutti että hetkinen, jos tämä on kolmipäiväinen vauva, ja tässä on hänen äiti, niin mitä helkuttia ne tekee ihmisten ilmoilla eikä kotona kiinalaishoitojen avulla parantelemassa itseään…! Herra muuttui jo siinä kohden vähän suuttuneen näköiseksi, mutta onneksi lähdettiin silloin juuri hissistä ulos.

Tuijotuksilta ei olla siis vältytty, mutta meistä on tavallaan hauskaa vähän rikkoa näitä kiveen hakattuja normeja. Ei toki ehdoin tahdoin lähdettäisi liikenteeseen, jos oma kunto tai lapsen mieliala ei sitä sallisi, mutta kun parin tunnin tai puolen päivän mittaiset ulkoilut on mennyt niin hienosti, niin ei olla nähty syytä niitä myöskään lopettaa! Tuntuu, että meidän mielenterveydelle on ollut myös tärkeää jatkaa tavallista elämää edes jollain tasolla, ja on kiva käyttää myös miehen kuukauden mittaista isyyslomaa kunnolla hyväksi. Eli jatkossakin meinataan aiheuttaa sydämentykytyksiä naapuruston vanhuksille.

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että ensimmäinen vauvaviikko on sujunut suhteellisen mallikkaasti, ja synnytyksestäkin selvittiin ilman sen kummempia traumoja. Vaikka kaikki ei ole mennyt ihan putkeen koronan sun muiden kommelluksien seurauksena, ollaan kuitenkin selvitty jo monesta vastoinkäymisestä, mikä kohentaa kivasti itsetuntoa. Imetys on onnistunut niin bussissa kuin ravintolassakin, ja eilen saatiin jopa vaihdettua vaippa ilman yhtäkään kyyneltä (niin vauvalta kuin vahemmiltakaan). Varmasti eteen tulee vielä vaikka mitä, mutta ainakin tähän hätään ollaan optimistisella mielellä!

Jos raskausaika Aasiassa kiinnostaa enemmänkin, tästä pääset lukemaan mun edellisen postauksen. Muita postauksia arjesta ulkomailla löytyy muun muassa täältä yrittäjyyspostauksen muodossa! Meitä kaikkia pääset seuraamaan lähemmin instassa @muumaamandariini, ja mua henkilökohtaisesti @sarafromfinland.