ENGLANTILAISET HÄÄT JA KUINKA LOIMME OMAN HÄÄPÄIVÄMME

Kalenterissani on elokuun lopun tienoilla ympyröitynä erityinen päivä. Sieltä kurkistaa hääpäivämme ja mielessä pyörivätkin nyt muistot kahden vuoden takaa, kun vasta valmistauduimme ”suureen päivään” ja hioimme viimeisiä yksityiskohtia jännityksellä. Mieheni on englantilainen, minä suomalainen, joten päivästä oli väistämättä tulossa kulttuurien kohtaaminen – mutta me päätimme toisin. Hääsuunnittelun mutkien kautta päädyimme leikkelemään suurimman osan hääperinteistä pois päivän aikatulusta ja niiden sijaan teimme päivästä näköisemme. Olen toiminut täällä Englannissa hääkuvaajana, joten tiedän paikallisten tavat ja ne kompastuskivet, jotka halusin ehdottomasti välttää omaa päiväämme suunnitellessa. Ajattelinkin nyt avata brittihäiden saloja ja kertoa, kuinka meidän hääpäivämme saatiin useiden suunnitelmien kautta kasaan.

Hääkansa ja romanttiset kulissit

Englanti on romanttinen maa, missä häät ovat vakava asia ja valtaisa bisnes. Huomioitavaa on myös se, että täällä naimisiin meneminen on edelleen todella tärkeä virstanpylväs, myös nuoremmille sukupolville. Useimmat tuntemani 25–30-vuotiaat kokevat valtavia paineita saavuttaa perinteiset elämänvaiheet ennen kolmekymppisiä; yliopisto, seurustelusuhde, naimisiinmeno, oma talo ja lapset. Koira pitää myös hankkia jossain vaiheessa. Nämä vaiheet ovat menestyksen mitta monelle ja jos näitä ei saa kasaan, arvostelu lähipiirissä voi olla rankkaa. Itselleni naimisiinmeno – tai oikeastaan mikään mukaan näistä kohdista – ei ole ikinä ollut pakollinen osa elämää. Enemmänkin nämä on ollut sellaisia nice to have – juttuja, muttei päämäärä. Sain kokea oman osani näistä paineista, kun meidän hääsuunnittelumme venyi venymistään ja päädyimme olemaan kihloissa ennen päätöksien tekemistä useamman vuoden, joiden aikana kuulin kommentteja ja kauhukuvia niistä kovaa vauhtia lähestyvistä kolmekymppisistä. 

Hääkuvaajana häärätessäni olen päässyt kurkistamaan perinteisten, klassisten ja modernien brittihäiden kulisseihin. Häistä tehdään mahdollisimman ylelliset, sillä ajatus ”kunnollisista” häistä elää vahvana. Häihin käytetään yleensä noin 15 000–30 000 puntaa ja niitä suunnitellaan vuosia. Englannissa riittää valinnanvaraa hääpaikoista, sillä useimmat vanhat tilat, kartanot ja linnat puutarhoineen ovat vuokrattavissa hääjuhlia varten. Vanhoja tehtaita, viinitiloja ja maatiloja remontoidaan jatkuvasti häätiloiksi ja niin sanotut latohäät ovatkin täällä todella suosittuja. Kyseessä ei kuitenkaan ole sellainen suomalainen sympaattinen heinäpaalilato vaan niin useimmiten häätilaksi suunniteltu moderni rakennus baaritiskeineen ja tanssilattioineen. Valinnanvaraa on huikea määrä eri budjeteille, mutta niin on kysyntääkin. Erityisesti pandemian jälkeen hääpaikat on varattu vuosiksi eteenpäin. 

Juhlatilojen mukana tulee yleensä myös juhlakoordinaattori ja hääsuunnittelija, jotta päivä kulkee mahdollisimman saumattomasti. Olen pistänyt kuvaajana merkille, että koordinaattorit usein käskyttävät vieraita ja jopa morsianta hyvin äänekkäästi, koska tavanomaisesti juhlatiloilla on oma aikataulu hääjuhlille, joista ei poiketa. He ovat tehokkaita pitämään juhlavieraslauman kasassa ja pitämään huolen siitä, että aikataulu pitää, mutta he voivat myös tehdä päivästä persoonattoman, jos se menee vain suorittamiseksi. 

Englantilaisten häiden aikataulu on yleensä tämän tapainen:

Klo 4: Morsian ja morsiusneidot alkavat valmistautua, meikkaaja ja kampaaja saapuvat

Klo 6: Valokuvaaja saapuu ja ensimmäiset skumpat kaadetaan laseihin

Klo 9: Sulhanen tekee aktiviteetin bestmänien kanssa (viskipaukut, biljardisali.. mitä tahansa sulhanen tahtoo kavereidensa kanssa tehdä)

Klo 11: Vieraat alkavat saapua seremoniapaikalle, morsiushuoneessa morsian puetaan

Klo 12: Valokuvaus morsiamen ja/tai sulhasen kanssa (erikseen)

Klo 13: Seremonia alkaa

Klo 14: Seremonia päättyy, pari lähtee konfettien saattelemana

Klo 14–17: Valokuvaus (pari, perhe, ryhmä), vieraat nauttivat juomista ja sormisyötävistä

Klo 17: Illallinen

Klo 18: Puheet

Klo 19: Kakun leikkaus

Klo 20: Iltavieraat saapuvat

Klo 20:30: Ensimmäinen tanssi

Klo 20:45: Bändi/DJ aloittaa

Klo 10:30: Iltaruoka tarjolle 

Ja juhlat jatkuvat aamuyöhön. 

Päivät ovat siis todella pitkiä, etenkin morsiamelle. Olen useissa häissä huomannut morsiamen olevan aivan puhki, kun seremonia on ohi ja pari lähtee valokuvaajan kanssa ottamaan potretteja. Saan usein kuulla kuinka morsian ei ole ehtinyt syödä mitään päivän aikana, sen sijaan joka nurkalla on ollut skumppalasi tarjolla, joten vointi alkaa siinä iltapäivällä jännityksen lauettua olemaan melko puhki. Nämä hetket ovat kuitenkin omia suosikkejani, sillä valokuvaajana saan olla läsnä uuden parin ensimmäisissä ”kahdenkeskisissä” hetkissä ja ikuistaa ne. Siinä on aina jotain mielettömän suloista, vaikka paria jo väsyttäisikin.

Meidän hääsuunnitelmat

Menimme kihloihin joulukuussa 2018 ja aloimme hyvin pian sen jälkeen suunnitella häitä. Ostimme erilaisia hääsuunnitteluvihkoja, kasasimme Pinterest-tauluja ja valitsimme teemavärejä. Hyvin pian innostus kuitenkin muuttui ahdistukseksi, sillä emme osanneet ratkaista sitä isoa ongelmaa, joka pisti kaikki suunnitelmat solmuun: missä voimme pitää häät, jonne molempien vieraat pystyvät matkustamaan? Meidän perheemme ovat pienet ja suuri osa sukulaisista iäkkäitä. Jos menemme naimisiin Suomessa, miehen perheestä suuri osa ei voi matkustaa, joten paikalle tulee vain minun sukulaisiani ja vastaavasti, jos häät ovat Englannissa, monet minun suvustani jättävät tulematta. Kumpi tahansa vaihtoehto tuntui epäreilulta toista kohtaan, joten suunnittelimme pitkään naimisiin menemistä maassa, joka ei ole kummankaan koti ja näin ollen kaikkien vieraiden pitäisi matkustaa. Keskustelin huvilavuokrauksiin erikoistuneiden matkailuneuvojien kanssa italialaisista ja ranskalaisista huviloista, joissa iso joukko voisi yöpyä ja juhlia viikon ajan. Ajatus oli ihana ja tuntui jopa mahdolliselta, mutta päätimme tehdä tästä kuitenkin vain varasuunnitelman ja tutkia ensin kaikki vaihtoehdot läpi.

Vaihtoehtoina meillä oli alun perin:

• Huvila ”ulkomailta”, n. 10 vierasta
• Pienet häät Englannissa, n. 40 vierasta
• Pienet häät Suomessa 

Suunnittelimme jokaista yllä olevista vaihtoehdoista pitkään ja otimme yhteyttä hääsuunnittelijoihin ja juhlatiloihin hintoja ja tietoja kysellen. Loimme taulukoita ja laskelmia, kuuntelimme läheisten mielipiteitä ja ahdistuimme siitä, kuinka joka ikinen vaihtoehto tuntui oikealta, muttei kuitenkaan sopivalta. Kävimme katsomassa muutamaa ihanaa juhlatilaa täällä Englannissa, joista suosikkivaihtoehtoni olivat seuraavat:

Maatalo ja juhlalato järvialueelta

Rakastan pohjois-Englannissa sijaitsevaa järvialuetta (Lake District), joten järven rannalla oleva suuri tila oli kuin unelma. Vanhat maatilarakennukset oli remontoitu ylellisiksi asunnoiksi, joissa vieraat voivat yöpyä, vanha lato oli remontoitu romanttiseksi kivisaliksi ja ympäröivät maisemat olivat kuin suoraan postikortista järvineen ja vuoristoineen. Ja tilalla oli myös kaksi alpakkaa! Koska kävimme katsomassa paikkaa, kun remontti ei ollut vielä täysin valmis, olisimme saaneet sen 7 500 punnan hinnalla. Emme päätyneet tähän vaihtoehtoon, koska tila oli selkeästi tarkoitettu isommille häille kuin mitä me sillä hetkellä suunnittelimme. Suosittelin tilaa juuri ystävälleni, joka kävi sitä katsomassa ja rakastui siihen myös, mutta valitettavasti hinnat ovat nyt nelinkertaiset.

Englantilainen puutarha, Pohjois-Yorkshire

Vanhan kartanon alueella sijaitseva ”walled garden” eli muurien sisällä oleva puutarha, jossa myös kivinen ”puutarhurin tupa”, jossa seremonia voidaan suorittaa vanhan kivitakan edessä ja jonka kautta pääsee talvipuutarhaan, jonne voidaan kattaa valtava illallispöytä ja myöhemmin järjestää tanssilattia. Yltiöromanttinen ja kompakti tila, ja ympäröivä puutarha on runsas ja rönsyilevä, täynnä salaisia piilopaikkoja. 40:n vieraan häät olisivat onnistuneet täällä hyvin. Hinnaksi ruokineen paikalle tuli noin 11 000 puntaa. Meitä lähinnä huoletti ajatus, että jos sataa (Englannissa kun kuitenkin ollaan), voi tunnelma olla aika nihkeä, kun 40 henkilöä yrittää viettää aikaa kasvihuoneen sisällä.

Heverin linna, Kent

Tämä oli se yltiömäisin vaihtoehto. Heverin linna on Lontoosta hiukan etelään ja tunnettu Henrik kahdeksannen toisen vaimon Anne Boleynin lapsuudenkotina. Linna viehättää minua, koska kun aloimme tapailla mieheni kanssa, mainitsin haluavani käydä Heverin linnassa joskus. Hän järjesti meille viikonloppureissun saman tien ja se oli aivan ihana kokemus. Linnan puutarhaa tutkiessamme näimme etäältä häät, jotka ovat jääneet muistikuviini täydellisinä häinä. Linnan italialaisessa ruusupuutarhassa on antiikin Rooman tyylisesti rakennetut rauniot ja niiden takana on järvi, joka sinä kyseisenä päivänä oli usvan peitossa. Vihkiseremonia pidettiin raunioiden alla (täällä kun pitää aina hääseremoniassa olla ”katto” parin päiden päällä) ja vieraat istuivat ruusupuutarhassa. Niin romanttinen ja aavemainen kokonaisuus, että tunsin heti hääkateutta! Muistelin tätä näkyä omia häitä suunnitellessa, mutta tiedostin, että suurin osa tästä tunnelmasta oli säästä johtuvaa, eikä puutarha esimerkiksi auringonpaisteessa oli lainkaan niin mystinen. Tutkin asiaa silti pidemmälle ja sain selville, että linnan vanhan illallissalin saa vuokrattua 40:n hengelle, esimerkiksi juuri häätilaisuuksia varten! Paikan sijaintikin olisi siinä mielessä hyvä, että se on lähellä Lontoota, mikä helpottaa matkustamista Suomesta tulijoille. Mutta haluanko oikeasti häät ja juhlat paikassa, jossa Henrik kahdeksas on joskus käynyt ja hänen avioliittonsa Anne Boleyniin ei ehkä ole sellainen avioliiton malli, jota tahtoisin ajatella omana hääpäivänäni. 

Näiden kolmen vaihtoehdon lisäksi meillä oli myös Suomessa vaihtoehtoja. Pompottelimme ja jossittelimme kuukausia, kunnes maaliskuussa 2020 pandemia alkoi…

Hyvä puoli jahkailussa oli, että emme ehtineet varata mitään ennen koronasta kohtuvia lockdowneja ja rajoituksia, joten emme joutuneet myöskään perumaan ja siirtämään mitään. Pistimme koko hääajatuksen pitkäksi aikaa pois mielestä, sillä maailma oli sen verran paha ja arvaamaton, ettemme osanneet edes kuvitella milloin ja miten tästä jatketaan. 

Hääsuunnitelmat uusiksi – oivalluksia neljän seinän sisällä

Vuosi pandemian alun jälkeen vallitsi Manchesterissa taas ulkonaliikkumiskielto ja olimme lukittuna asuntoomme kuukasiksi. Puhuimme siitä, kuinka ylpeitä olimme, että vaikka olimme olleet lukittuna neljän seinän sisään suurimman osan vuodesta, emme olleet kyllästyneet toisiimme. Sen sijaan kaikki oli oikein hyvin. Häät tulivat puheeksi ja molemmat olivat yhtä mieltä; haluamme olla naimisissa, mutta emme oikeastaan edes halua häitä. Kaikki se vuoden takainen työ ja pandemian kauhut olivat syöneet innon järjestää ”kunnon häät”. Tajusimme, ettemme yrittäneet järjestää häitä meille vaan mietimme enemmän vieraita ja perheitämme – mikä on heille helppoa, mistä he pitäisivät. 

Siinä pyjamat päällä ja drinkit kädessä istuimme alas ja aloitimme suunnittelun puhtaalta pöydältä. Mitkä asiat olisivat niitä tärkeimpiä juttuja juuri meille kahdelle? Hyvin pian ymmärsimme, ettei perinteisissä häissä ollut montakaan asiaa, jotka kiinnostivat meitä. Heitimme vaihtoehdoksi myös karkaamisen. Englannissa naimisiin karkaaminen, eli pikainen hääseremonia kahden todistajan kanssa, on melko vaikea järjestää, mutta Skotlannin puolella on eri säännöt. Skotlannin rajan takana sijaitsee Gretna Green ja vanha sepän paja, jonne englantilaiset parit ovat karanneet satojen vuosien ajan. Meillä ei ollut tarvetta ihan näin dramaattiseen karkaamiseen, mutta se oli hauska vaihtoehto. Aloimme kuitenkin tosissamme miettiä pieniä häitä.

Micro wedding tuli pandemian aikana täällä suosituksi ja sittemmin myös micro micro wedding on trendinä nostanut päätään. Emme siis suinkaan ole ainoita, jotka pandemian aikana ymmärsivät etteivät ”kunnolliset” häät ole heitä varten. Jatkuvien rajoitusten takia epätoivoiset hääpaikat alkoivat tarjota hääpaketteja pienille juhlille ja enintään kymmenen hengen hääjuhlat nousivat suosioon. Ajatus upeasta, hauskasta ja kauniista päivästä muutaman tärkeän ihmisen kanssa pienemmällä hintalapulla alkoi kiinnostaa myös meitä. 

Eli ensimmäisenä meidän hääsuunnitelmista leikattiin vieraslista, mikä tuntui todella karulta. Emme kuitenkaan tienneet milloin rajoitukset loppuisivat, joten päätimme suunnitella ihanat juhlat kouralliselle vieraita ja ennen kaikkea meille kahdelle. Olin nimittäin pannut merkille, että usein suuremmissa häissä hääpari itse, ja etenkin morsian, eivät ehdi nauttia päivästä lainkaan. En tahdo herätä kukonlaulun aikaan ja nuukahtaa keskellä päivää, koska en ole ehtinyt syödä mitään, en tahdo olla erossa miehestäni koko päivää, kun keskitymme vieraisiin toistemme sijaan, enkä tahdo juoda itseäni känniin iltajuhlissa. Ensimmäiseksi prioriteetiksi nousi siis se, että me kaksi nautimme päivästämme. Tietenkin se, että päivä on mieluisa myös vieraille, on tärkeä osa meidän iloamme, mutta teimme suunnitelmat pääsääntöisesti vain meitä kahta varten. Jos voisit viettää unelmapäivää, millainen se olisi?

Oli selvää, että mikään aikaisemmista vaihtoehdoista ei enää toimi, sillä kaikki ne tilat olivat suurille vierasmäärille. Hääpaikan metsästys alkoi siis alusta.

Jos se on tarpeeksi hyvä Lady Roselle, kelpaa se myös meille

Idea syttyi eräänä iltana lockdownin aikana katsoessani Downton Abbey -sarjaa kymmenettä kertaa. Kyseissä jaksossa eräs hahmoista menee naimisiin Lontoossa kaupungintalolla. Naurahdin ääneen ja mutisin, että kaupungintalot Lontoossa ovat selkeästi vähän parempaa sorttia, sillä kyseinen rakennus on upea. Istuimme hetken hiljaa ruutua tuijottaen, kunnes molemmat nappasimme puhelimet kouraan ja aloimme googlettaa millaisia nämä kaupungintalot oikeasti ovat. 

Lontoon eri osissa on Town Hall -virastotaloja, joista suurin osa on upeita historiallisia rakennuksia. Ajatus maistraattihäistä ei ollut käynyt mielessä aikaisemmin, vaikka tiesimme heti alusta, ettemme halua uskonnollista vihkiseremoniaa, mutta kun näimme vaihtoehdot, joita Town Halleilla oli tarjota, tiesimme heti, että tämä on se meidän juttu. Vihkimishuoneita oli eri tyylisiä, kaikki kauniita ja hyvällä maulla koristeltuja, ja vihkimisen sai varattua kätevästi netistä. Koko homman helppous nauratti vuosien jahkailun jälkeen. Ajatus häistä kesäpäivänä Lontoossa, jossa voimme käyttää loppupäivän vihkimisen jälkeen periaatteessa ihan mihin vain, oli täydellinen. Elimme toki siinä toivossa, että korona ja sen tuomat rajoitukset olisivat vain muisto kesän loppuun mennessä. 

Paperisota ja muut valmistelut

Varsinainen häihin liittyvä paperisota oli huomattavasti helpompi prosessi kuin pelkäsin etukäteen. Olin maalaillut pitkään kauhukuvia Brexitin ja ulkosuomalaisuuden tuomista ongelmista, mutta turhaan. 

Täällä päässä ensimmäinen askel oli naimaluvan hakeminen. Tätä varten tarvitaan hääpaikka ja -aika, jonka jälkeen varataan aika paikalliselta virastotalolta haastattelua varten. Tästä on romantiikka kaukana, sillä tämä vaihe sisältää odottelua, kun kaupungin työntekijä yrittää saada faksikonetta (kyllä) toimimaan ja tavata suomalaisia nimiä kirjain kirjaimelta. Haastattelussa käydään läpi kuinka kauan me olemme olleet pari, missä tavattu, tunnetaanko me toisemme. Myös vanhempien nimet ja ammatit käydään läpi. Tämä on kuitenkin ihan mukava rupattelutuokio, jonka jälkeen naimalupa myönnetään. Kun tämä on suoritettu, täytyy seuraavaksi ilmoittaa naimisiinmenosta. Meidän valitsema vihkipaikka Marylebone Town Hall esimerkiksi ilmoittaa seinällään pariskunnista, jotka aikovat mennä naimisiin kuukauden ajan. Tämän ilmoituskuukauden aikana kuka tahansa voi käydä vastustamassa kyseistä avioliittoa. Tämä on hyvä esimerkki brittiperinteistä, joista pidetään kiinni ihan vaan perinteiden riemusta. Tämä on myös se syy miksi naimisiin karkaaminen ei Englannissa onnistu, koska ilmoitus täytyy tehdä ainakin kuukautta etukäteen.

Tein suurimman osan häävalmisteluista itse; sidoin kimppuni kuivakukista, kirjoitin kutsut käsin, opettelin tekemään oman häämeikkini, suunnittelin kattauksen hääillalliselle… Pidän suunnittelusta ja käsin askartelusta, joten säästin rahaa tekemällä paljon itse. Oli kuitenkin kaksi asiaa, jotka olivat minulle niin tärkeitä, että olin valmis törsäämään niihin:

1. Oikean puvun löytäminen. Aloin etsiä pukua jo ennen pandemiaa ja löysin täydellisen puvun häälehdestä. Leikkasin kuvan ja pistin sen ideakirjaani. Omaksi yllätyksekseni puku oli valkoinen – kuvittelin aina etten kokisi valkoista pukua omakseni, mutta tämä tietty puku tuntui oikealta. Se oli lontoolaisen Andrea Hawkesin suunnittelema silkkipuku, joka maksoi monta tonnia enemmän kuin pystyin puvusta maksamaan – mutta halusin pitää kuvan, edes inspiraationa. En tietenkään pystynyt pandemian aikana käymään morsiuspukuliikkeissä, mutta useat liikkeet lähettivät pukuja sovitettavaksi kotiin. En löytänyt mieluisia sovitettavia mistään ja siinä turhautumisen tilassa päätin kokeilla jotain erikoista – lähetin viestin Andrea Hawkesille ja kysyin olisiko minun mahdollista ostaa unelmapukuni sovitusversio halvemmalla. Olen työskennellyt vaatesuunnittelijoille, joten tiedän, että joskus sovituskappaleita jää nurkkiin, joten kysymys ei mielestäni ollut täysin typerä. En kuitenkaan odottanut, että vastaus olisi suora kyllä. Unelmapukuni sovitusversio oli tarjolla, pilkkahintaan. Kävin Lontoossa kesän aikana muutaman kerran suunnittelijan studiolla muokkaamassa puvusta istuvaa, mutta nämäkin kustannukset mukaan luettuna sain pukuni ryöstöhintaan. 

2. Toinen tärkeä asia minulle oli valokuvaajien palkkaaminen. Valokuvaaminen on minulle intohimo ja siksi halusin löytää kuvaajan, jonka tyyli on tunteellinen. Keskustelin monien kuvaajien kanssa, kunnes lopulta löysin täydellisen kaksikon. Juttelin heidän kanssaan puhelimessa tunteja ja meillä synkkasi heti. Heidän valokuvaustyylinsä on upea, mutta he tekivät paljon muutakin kuin kuvasivat. He auttoivat meitä suunnittelemaan päivän kulun, löytämään kuvauspaikkoja ja tekemään päivästä sujuvan. Annoimme koko hääpäivän heidän käsiinsä ja he ottivat sen haltuun alusta loppuun. Heidän palkkaamisensa oli paras päätös. 

Hääpäivän ja -viikon kulku

Elokuun lopulla matkustimme Lontooseen pari päivää ennen häitä. Miehen perhe matkusti Pohjois-Englannista Lontooseen ja oma perheeni saapui Suomesta seuraavana päivänä. Menimme yhdessä piknikille puistoon ja illalla The Ivy-ravintolaan. Kaikki vieraat majoittuvat samaan Hilton-hotelliin ja me majoituimme Treehouse Hotel -nimiseen hotelliin keskustassa. Näköalat hotellihuoneista ovat upeat. 

Emme kokeneet tarpeelliseksi viettää häitä edeltävää yötä erillään, vaan heräsimme molemmat aamulla samassa huoneessa ja söimme aamiaista Lontoon kattojen yllä. Annoimme toisillemme häälahjat, jonka jälkeen hän lähti valmistautumaan isänsä ja veljensä kanssa samaan huoneeseen. Olin varannut itselleni ajan kampausta varten hotellin vieressä olevasta kampaamosta, jonka aikana naispuoleiset perheenjäsenet olivat kerääntyneet hotellihuoneeseen kuplivien juomien kanssa. Saavuimme Marylebone Town Hallille vihkiseremoniaa varten klo 12:30. Olin itse niin jännittynyt, että astuin vahingossa pukuni helmasta läpi repien siihen ison reiän jo ennen hääpaikalle pääsyä. Tämä onneksi vain nauratti. 

Siviilivihkiminen sisälsi hyvin pelkistetyn seremonian, jonka aikana luettiin teksti, jonka paras ystäväni oli päivää varten kirjoittanut. Jännitin todella paljon kohtaa, jossa pitää toistaa perässä, sillä ennen vihkiseremonian alkua minulle painotettiin, että toistamisen pitää olla selkeää ja kuuluvaa ja jos ei ole, pitää kohta aloittaa alusta. Tämä hermostutti minua niin, että sönkötin valani ihan miten sattuu. En kuitenkaan joutunut toistamaan mitään uudelleen, joten kaikki hyvin ja naimisiin päästiin.

Vihkiseremonian jälkeen me lähdimme valokuvaajiemme kanssa kävelylle Lontoon pikkukaduille samalla kun vieraamme suuntasivat Treehouse Hotellin kattoterassille drinkeille ja pikkupurtaville. Tämä oli ehdottomasti yksi parhaista hetkistä koko päivänä. Poseerasimme, tanssahtelimme ja kikattelimme pitkin Lontoon katuja lopulta päätyen myös Treehouse Hotellille. Kattoterassilla vieraat olivat jo hyvissä tunnelmissa, ja me saimme kuohuvat auki. Tässä vaiheessa yllätin valokuvaajat lounaalla kattoterassin ravintolassa, jotta he voivat syödä samalla kun mitään kuvattavaa ei periaatteessa tapahdu. 

Yksi onnekkaimmista ja samalla epäonnisimmista asioista päivässämme oli lämpötila. Hääpäivämme oli vuoden kuumin päivä, mikä oli ihanaa, mutta koska päivästä iso osa sisälsi drinkkien ja skumpan juomista kattoterassilla, alkoi olo olla melko hutera, kun oli aika lähteä taas valokuvaajien matkaan.

Valitettavasti paras ystäväni ei päässyt paikalle häihin, mutta hän lähetti minulle itse tekemänsä villapaidan, johon olin päättänyt vaihtaa pukuni päällimmäisen kerroksen illalla. Tosiaan, päivä oli vuoden kuumin ja minä pukeuduin villapuseroon, mutta asu oli sen arvoinen.

Olimme onnekkaita, sillä illalla saimme mahtavan Golden Hour -valon kuvia varten. Valokuvaajamme veivät meidät uudestaan kävelylle, tällä kertaa Lontoon Chelsea-alueelle ja jälleen kerran vain nauroimme ja hölmöilimme.

Auringon laskiessa saavuimme Chelseassa sijaitsevalle The Orange – gastro pubille, josta olin varannut tunnelmallisen takkahuoneen illallista varten. Olimme tilanneet ja maksaneet usean ruokalajin menun, monta lisäannosta ja ison viinipaketin – valitettavasti olimme kaikki niin poikki auringossa vietetyn alkoholipitoisen päivän jälkeen, ettei syömisestä tullut oikein mitään, mutta se ei tunnelmaa haitannut!

Illallisen jälkeen vieraat lähtivät taksilla hotellillensa, ja me jatkoimme tanssimista öisessä Lontoossa. Kommentteja tuli esimerkiksi siitä, kuinka meillä ei ollut ensimmäistä tanssia, mutta olihan meillä. Sitä vain ei kukaan nähnyt.

Seuraavana päivänä kaikki kerääntyivät hotellin ravintolaan aamiaiselle. Olimme myös suunnitelleet pienen museokierroksen ennen kuin kaikki vieraat suuntasivat kotiin. Kun olimme käyneet viemässä viimeisetkin vieraat lentokentälle, yllätin mieheni hyvin suomalaisella tavalla: olin varannut meille saunavuoron. Lontoossa on baari, jonka katolla on muutama suomalainen sauna. Saunojen alla kulkee junarata ja näkymät Lontooseen ovat upeat. En voi kuvailla sitä olotilaa, kun saunan jälkeen hortoiltiin Lontoon keskustassa niin rentoutuneena ja onnellisena, että kaikki vaan nauratti. Se on yksi parhaista tunteista, joita olen kokenut. 

Jäimme vielä yhdeksi yöksi Lontooseen. Viimeisenä päivänä muistan vain, että me kävimme syömässä lounasta kolme kertaa. En muista miksi, mutta selvästi meillä oli nälkä. 

Vietimme siis viisi päivää Lontoossa häitämme juhlien, pienellä perheporukalla. Hääpäivä oli täynnä naurua, enkä ole katunut hetkeäkään sitä, että teimme päivästä intiimin. Sain viettää koko päivän mieheni kanssa ja olla oma itseni. Lontoon kaduilla tanssiminen ja nauraminen oli täydellinen tapa viettää meidän pieni suuri päivä. 

Jos ketään kiinnostaa micro häiden hinta Lontoossa tässä: koko viikko pukuineen, ruokineen, tiloineen ja majoituksineen maksoi noin 5 000 puntaa. Kysy ihmeessä, jos haluat lisää tietoa tai vinkkejä!

Kiitos ja hyvää elokuuta sinne missä ikinä oletkaan!

Karita xxx