VIIKKO HONG KONGISSA – LOHIKÄÄRMEEN SELÄLTÄ KALASTAJAKYLIIN JA TEMPPELEILLE

Hong Kongissa on sitä kaikkea – vaikka ei ehkä päältä päin uskoisi. Monelle tulee Hong Kongista ensimmäisenä mieleen tiheään rakennetut pilvenpiirtäjät ja ihmispaljoudet. Mutta tiesitkö, että siellä on myös upeaa luontoa ja hiking-polkuja, mielenkiintoisia temppeleitä, hiekkarantoja ja pieniä kalastajakyliä? Ja tietysti vielä paljon kaikkea muutakin.

Viime postauksessa kerroin kotimatkastani Macausta Suomeen, johon kuului viikon karanteeni ja viikon “pakkoloma” Hong Kongissa. Vaikka olen toki HK:ssa käynytkin lukuisia kertoja, näin kaupungin nyt aivan uusin, positiivisesti yllättynein, silmin. Ehkä koska olin viettänyt viimeiset puolitoista vuotta 30km2 alueella tai ehkä koska yleensä täynnä turisteja oleva kaupunki oli nyt aidoimmillaan. Tai ehkäpä kaupunki vain vihdoin halusi näyttää minulle taikansa.

Rajat Hong Kongiin tuskin ovat aukeamassa lähiaikoina (köh köh karanteeni jopa Macausta tuleville (Macaussa ei ole ollut yhtään paikallista tapausta paljolti yli vuoteen)), mutta mikä olisikaan parempaa aikaa unelmoida ja suunnitella tulevia matkoja? Tässä vinkkini monipuolisen Hong Kongin näkemiseen:

Ihaile kaupunkimaisemia Victoria Peakilta

Tämä vinkki ei nyt todellakaan ole mikään ”off the beaten path”, mutta mielestäni must Hong Kongissa käydessä. Perinteinen vaunu vuorelle ikävä kyllä on lopetettu kesällä 2021 (ehdin juuri itse käyttää sitä viimeisen kerran), mutta itselleni ainakin kelpaa mikä tahansa kulkupeli hikihelteessä ylös kiipeämisen sijasta haha.

Maisemat ylhäältä ovat aivan uskomattomat. Tällä kertaa menin ylös viiden aikoihin ja olin siellä auringonlaskuun asti. Suosittelen tätä, jotta kaupungin näkee niin päiväsaikaan kuin silloinkin kun talojen valot ja valaistut ikkunat ovat ainoa pimeydestä erottuva asia. Huom. Älä vaivaudu menemään ylös sumuisella/epäselkeällä säällä, sillä silloin et näkisi paljoakaan.

Tapaa 34-metrinen Buddha

Big Buddha on Lantaun saarella sijaitseva valtava Buddha-patsas, jolle voi joko vaeltaa tai ajaa mukavasti köysirataa pitkin. Molempia vaihtoehtoja ympäröi uskomattoman upeat maisemat vehreine vuorineen ja sinisine merineen. Big Buddha on varsin suosittu nähtävyys ja joutuu halvempaan vaunuun helposti jonottamaan yli tunnin (ennen koronaa).

Määränpää on kuitenkin mielestäni sen arvoinen. Valtavan Buddha-patsaan lisäksi löydät temppelialueen ja pienen “kylän”, jossa kulkee lehmiä vapaana ja perinteisessä rakennuksessa sijaitsee mm. Starbucks 😀

Rentoutu Shek O -hiekkarannalla

Hong Kong on harvan valinta rantakohteena, mutta yllätys yllätys, sieltä löytyy upeita hiekkarantoja. Minä valitsin niistä Shek O Beachin, joka sijaitsee Shek O:n kalastajakylässä ja ihan Dragon’s Back -polun lähellä. Sieltä näkeekin rannan vuorelta käsin.

Shek O:n ranta on ilmainen, joskin siellä voisi vuokrata rantatuolin ja auringonvarjon. Tänne ei kuitenkaan kannata ikinä mennä viikonloppuisin, sillä paikka on aivan täynnä hongkongilaisia, jotka haluavat unohtaa kaupungin menon hetkeksi. Rantoja on pari, itse vietin päivän päärannalla (Cococabana-ravintolan luona). Big Wave Bay sijaitsee hieman kauempana, mutta se ilmeisesti on hiljaisempi. Dragon’s Back -hiken voisi päättää sinne.

Rannalla on pari kalliimpaa ravintolaa ja lisää vaihtoehtoja löytyy lähempänä bussipysäkkiä. Itse en tutustunut kylään hirveän syvällisesti, mutta värikkäät talot saivat unohtamaan, missä kaupungissa sitä oikeasti olikaan.

Vaihda maisemaa Hong Kongin saarille

Kaupungin vilskeen voi jättää halvasti ja helposti taakseen hyppäämällä lautan kyytiin ja suuntaamalla yhdelle Hong Kongin saarista. Monet niistä sijaitsevat vain n. 45min lauttamatkan päässä ja ovat kuin toiselta planeetalta HK:n pääsaarten kanssa. Itse olen käynyt Lamman ja Cheung Chaun saarilla ja suosittelen molempia. Cheung Chaulla kävin tämän matkan aikana, joten se on vielä hyvin muistissa.

Cheung Chau on tunnettu kalastajakylästään ja katuruoastaan. Siellä ei ole autoja ja monet vuokraavat alleen polkupyörän. Niin minäkin, vaikka pienellä saarella pääsisi hyvin kävelemäänkin. Pyörävuokraamoita näin kaksi, mutta toisessa ei ollut työntekijää paikalla, joten valinnanvaraa ei ollut. Vuokrasin pyörän hintaan 20HKD (n. 2€) per tunti. Netin mukaan pyörän saisi n. 5€:lla koko päiväksi, mutta itse en ainakaan löytänyt tällaista vaihtoehtoa.

Saarella kannattaa ehdottomasti maistella katuruokaa, kuten jäädytettyä vesimeloonia, kalapalloja (kuulemma HK:n parhaat), mochia ja paikallisia sämpylöitä. Kalaravintolat ovat myös suosittuja, mutta niihin en soolomatkallani tutustunut. Minulle retken kohokohta oli North Point Pavilionille hikeaminen. Hirveessä helteessä nousu oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta kun vihdoin pääsin perille yhdestä väärästä käännöksestä huolimatta, oli se kaiken kärsimyksen arvoista. Maisemat olivat ihan uskomattoman upeat ja taivas harvinaisen sininen. Suosittelen!

North Point Pavilion, Cheung Chau, Hong Kong

Istu alas Hong Kongin skylinen edessä

Victoria Peakin lisäksi hienoimmat näkymät Hong Kongin ikonisesta skylinesta saa Tsim Sha Tsui (TST) -kaupunginosassa Kowloonin saarella. Rannassa lauttasatamasta itään päin on kävelukatu aivan veden vieressä mahdollistaen upeat maisemat vastarannan pilvenpiirtäjistä. Minä istuuduin nauttimaan maisemista ja auringosta INK-nimiseen baariin rose-lasillisen kanssa. Klo 20:00 joka ilta näkee alueella myös Symphony of Lights -valo- ja musiikkiesityksen. Muista myös ottaa edullinen Star Ferry Hong Kongin saarelle (tai Hk:lta Kowlooniin) saadaksesi kaiken ilon irti maisemista.

Löydä pilvenpiirtäjien siimeksestä temppeli ja perinteinen puisto

Nan Lian -puisto ja Chi Lin -nunnaluostari yllättivät minut täysin. Jostain syystä en koskaan ollut kuullut niistä aiemmin, enkä paikan päällä voinut kuin harmitella, etten ollut koskaan aiemmin käynyt siellä. Jopa macaulainen kaverini (joka kaiken lisäksi on asunut HK:ssa pari v) sanoi, ettei ollut kuullutkaan tästä paikasta!

Puisto ja luostari sijaitsevat vierekkäin ja luovat mielenkiintoisen kontrastin perinteisine kiinalaisine arkkitehtuureineen, sillä aivan niiden vieressä ja takana kohoavat korkeat pilvenpiirtäjät. Molemmissa oli todella seesteinen olo, mutta en tietenkään tiedä, onko niissä tavallisesti paljon turisteja. Tuskin kuitenkaan. Puistossa oli myös kiinnostava kasvisravintola, jonka päällä oli (keinotekoinen) vesiputous.

Haasta itsesi Dragon’s Back -vaelluksella

Hong Kong on tunnettu upeista hiking-poluistaan. Vuorilta avautuvat mielettömät maisemat milloin merelle, milloin kaupungin ylle. Poluista ikonisin on nimeltään Dragon’s Back. Se on helppokulkuinen polku suht. helppojen kulkuyhteyksien päässä Hong Kongin keskeisiltä alueilta ja tarjoaa päätähuimaavat näköalat.

Itselläni meni polun kanssa hieman yli kaksi tuntia, mutta pysähtelin paljon kuvaamaan. Reitin voi kulkea kahteen eri suuntaan. Minä valitsin yleisemmän reitin, joka alkaa To Tei Wan -bussipysäkiltä (Google mapsista löytää paikan myös hakusanalla “Dragon’s Back Public Toilet”) ja jonka alkupää on reitin kohokohta ja loppu metsä. Varoituksen sana, metsässä oli paljon suomalaiselle isoja hämähäkkejä puiden lehtiin ripustautuneena, joten jos pelkäät kyseisiä otuksia todella paljon, harkitse tätä hiking-polkua.

Hike oli kaunein koskaan tekemäni hike ja suosittelen sitä kovasti kaikille, jotka haluavat lomallaan tehdä jotain hieman urheilullisempaakin. HK:ssa on todella paljon eritasoisia hiking-polkuja, jotka löytyvät googlaamalla. Muista aina pukea hyvät jalkineet, ottaa mukaan tarpeeksi vettä ja tietysti käyttää maalaisjärkeä. Yleisesti polut ovat hyväkuntoisia ja turvallisia, mutta parempi aina varmistaa asia kunnon googlaamisella.

Dragon's Back, Hong Kong

Extra Tärpit

Kysyin instagramissani suosituksia Hong Kongiin tutuiltani, enkä ikävä kyllä ehtinyt tällä kertaa käydä niistä kaikissa. Halusin kuitenkin vinkata nämä eteenpäin, vaikkei minulla niistä omakohtaista kokemusta olekaan.

  • Sai Kung – Täältä löytyy hiking-polkuja ja hiljaisempia rantoja
  • Tai O – Suloinen kalastajakylä Lantaun saarella
  • K11 Musea – Paljon enemmän kuin tavallinen ostoskeskus, tämä rakennus on upeaa katseltavaa jo ulkopuolelta
  • Lisäksi Instagram-kuvia metsästävälle löytyy netistä hirveästi oppaita tunnettujen lokaatioiden sijanneista. Varaudu kuitenkin väkijoukkoihin – moni paikka näyttää hienolta IG:ssä, mutta on todellisuudessa aivan täynnä muita kuvaajia

Oletko sinä käynyt jo Hong Kongissa? Eksyitkö samoihin paikkoihin kuin minä? Jos et vielä ole päässyt Hong Kongiin, kiinnostaako se kohteena? Kommentoi alle tai laita meille viestiä facebookissa tai instagramissa @muumaamandariini tai minulle IG:ssä @verawinter.

5 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    En ole Hong Kongissa käynyt eikä se itsessään ehkä matkakohteena ole omasta mielestäni ihan kiinnostavimmasta päästä itsessään, mutta sen sijainti on sellainen, että kunhan maailma tästä taas avautuu, niin varaan jonkinpituinen stoppi tulee siellä kyllä tehtyä. Täytyy myöntää, että noista patikointipoluista en ollut kuullutkaan, mutta tuon kuvan perusteella ainakin näyttää todella hienoilta. Kun Hong Kongissa ensimmäistä kertaa käyn, niin toki Victoria Peakilla pitää pistäytyä. Miten usein sää muuten keskimäärin mahtaa olla sumuinen tai epäselkeä ja onko vuodenajalla väliä? Jos aikaa on useampia päiviä, mielellään kävisi noilla saarillakin.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Anteeksi Mikko, tämä kommentti on mennyt ihan ohi!

      Hong Kongissa on monia erilaisia upeita hiking-polkuja, ensi visiitillä suunnitelmissa tutustua niihin enemmänkin. Saaret ovat myös todella kivoja kontrasteja muuten niin kiireiseen suurkaupunkiin.

      HK on ikävä kyllä usein sumuinen korkean ilmankosteuden (ja saasteiden?) takia. Macaun kokemusten perusteella ei tule mieleen, että vuodenajalla olisi hirveästi merkitystä asiaan. Tietysti talvisin on kuivempaa, joten loogisesti päätellen silloin voisi olla kirkkaamat kelit.

      – Vera

      Vastaa

  2. TURISTINA SINGAPORESSA: KAIKENKATTAVA MATKAPOSTAUS - Muu maa mandariini

    […] voit lukea ainakin täältä jos Taiwan kiinnostaa, täältä jos Bangkok tuntuu kutsuvan, tai täältä mikäli Hong Kong siintää silmissä! Meitä voit seurata myös instassa @muumaamandariini, tai […]

    Vastaa

  3. HONG KONGISTA MACAUHUN - PÄIVÄRETKI TAI PIDEMPI VISIITTI - Muu maa mandariini

    […] vinkkejä Hong Kongin matkaan löydät tästä postauksesta ja mikäli etsit inspiraatiota muihin Aasian pienikokoisiin miljoonakaupunkeihin, kurkkaa Saran […]

    Vastaa

  4. TUTKIMUSMATKA TAIPEIHIN - Muu maa mandariini

    […] muu matkailu Aasiassa kiinnostaa, pääset lukemaan Veran reissusta Hong Kongiin täältä, sekä Taiwanin matkailusta toisesta näkökulmasta täältä. Meitä voi lisäksi seurata […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *