SUOSIKKEJA JA INHOKKEJA BANGKOKISSA

Tämän postauksen ideana oli kertoa Bangkokin plussa ja miinuspuolista, mutta laitetaan asioita kuitenkin suosikkeihin ja inhokkeihin. Olen asunut täällä nyt reilut puoli vuotta ja aika on mennyt kuin siivillä. Itseasiassa tänään havahduin siihen tosiasiaan, että kohta ollaan jo syksyn puolella ja oikeasti kaupungista on vielä vaikka mitä näkemättä.

Siitä syytän kyllä täysin koronaa, joka lukitsi kaupungin poikkeustilaan useammaksi kuukaudeksi. Koronan tullessa kuvioihin alkoi kaupungista valitettavasti miinuksia tulemaan esille enemmän kuin ennen, mutta taas kun ollaan palattu normaali elämän puolelle, niin ehkä tilanne ei olekaan niin paha 😀

KUUMUUS?

Suosikki vai inhokki? Sanoisin suosikki. Sehän oli minun yksi syyni muuttaa maahan, jossa on aina kesä. Nyt täällä asuessani silti sade tuntuu ihanalta ja raikas tuuli ei haittaa yhtään. Kun ollaan lähes koko ajan yli kolmenkymmenen asteen trooppisessa ilmastossa, niin väkisinkin tulee hikoiltua niin paljon, että vaatteet tarttuu iholle ja on kieltämättä ”lähmäinen” olo.

-Valitanko koskaan? Tottakai, mutta valitin Suomessa kymmenen kertaa enemmän kylmyyttä, jopa kesällä.

RUOKA?

Suosikki ja inhokki. Riisiin ja nuudelehin kyllästyy melko nopeasti. Kalakastikkeen tuoksu ei aina houkuta ja erilaiset lihat ällöttävät katukeittiöissä. Itse tykkään melkein kaikesta thaimaalaisesta ruoasta, se on sopivan mausteista ja valinnanvaraa löytyy (tosin vegaaneille voisi olla valinnanvaraa ehkä enemmän). Jos thaimaalainen ruoka ei houkuta, niin onhan tässä kaupungissa tarjolla muidenkin maiden keittiöitä mielin määrin. Ei varmasti jää nälkäiseksi.

Täällä voi venyttää pitkän sentin käymällä syömässä paikallisten ravintoloissa, eli toisin sanoen katukeittiöissä. Länsimaalaiset elintarvikkeet ovat melko hyvin hinnoissaan, eli jos täällä haluaa elää täysin kuin länsimaalainen, niin se tulee kalliiksi. Kauppareissu on helposti yli 20 euroa, jos koriin kerää juustoja, viiniä ja maitotuotteita, koska yleisesti nämä kaikki ovat tuontitavaraa.

Alkuun ostelin kyllä paljon tuttuja länsimaalaisia tuotteita ja ehdoton oli leipä, jota piti aina olla aamuksi, sekä juustot. Nykyään minua ei edes haittaa, vaikka jääkaappi olisi hetken aikaa tyhjillään. Tiedän että voin käydä syömässä euron riisi tai nuudeliannoksen jossain kulmassa ja toisinaan aamiaisena onkin joku riisi tai nuudeliannos.

Pineapple cashew fried rice, noin 1,50e

LIIKKUMINEN?

Suosikki ja samaan aikaan inhokki. Ruuhkien aikaan todellinen inhokki, jos joudut ottamaan taxin tai mopon johonkin. Mopolla tosin pääsee paremmin liikkumaan ruuhkissa. BTS ja metro ovat käteviä, nopeasti paikasta toiseen. Hyvä puoli liikkumisessa on valinnanvara ja edullisuus. Välimatkat kuitenkin ovat toisinaan melko pitkiä ja valitettavasti julkisilla ei pääse kaupungissa joka puolelle, silloin on pakko mennä loppumatka taxilla tai mopolla.

LIIKENNE?

Todellinen inhokki! En voi sietää, enkä usko, että moni on asiasta eri mieltä. Meteliä, saastetta, pölyä ja katujen yli juoksemista, siitä koostuu minun työmatkani kävellen. Teiden kunto on osittain huono ja varsinkin kävelykatujen. Toisinaan kun liikenteen seassa kävelee, niin mopon kyytiin hyppääminen tuntuu melko turvalliselta vaihtoehdolta.

MASKIPAKKO?

Alkuun inhokki, nyt enemmän suosikki. Maskipakko on tällä hetkellä vähän kysymysmerkin alla. Kun tulin tänne, niin maskien määrä oli huomattavasti alhaisempi. Koronan tullessa kaupunkiin, niin asiassa kiristettiin merkittävästi. Mielestäni edelleen maskipakko on käytännössä kaupoissa, pankeissa ja asioidessa ostoskeskuksissa, sekä julkisissa matkataessa. Alkuun inhosin sitä, unohdin maskin lähtiessäni ulos ja mielestäni se oli ihan tyhmän näköinen. Mutta kyllä ihminen on vaan sopeutuvainen ja itseasiassa ei se maski mikään huono juttu olekaan. Sillä pystyy kätevästi peittämään puolen naamaa, jos ei vaikka kauppaan lähtiessään jaksa meikata 😀 Se suojaa monelta asialta ja hengittäminen on ainakin mukavempaa maskin alla liikenteen seassa, kun ei koko ajan tarvitse haistella pakokaasuja.

Mopon kyydissä töihin, btw! Muista kypärä 😀

ELINTASO?

Ehdoton suosikki, ainakin meille länsimaalaisille. Hintataso meille länkkäreille on siis yleensä edullinen, voit syödä ulkona päivittäin ja asua hulppeassa condossa uima-altaineen ja kuntosaleineen. Mutta asiassa on myös kurja puoli, joka voi olla inhokki. Et voi missään tapauksessa sulkea todellista paikallisten elämää silmistäsi. Näet sitä päivittäin. Kaupungissa on mielettömät luokkaerot, jotka näkyvät arjessa.

Asun itse paikallisten alueella, mutta taloni on vartioitu 24h, joten rautaportit jättävät taakseen sen vähävaraismman osan. Iltaisin hienot pilvenpiirtäjät loistavat kaupungin sykkeessä, mutta vieressä voi olla vaikka jonkinlainen slummi, johon valot eivät näytä. Loisteliaan hotellin vieressä voi olla joku murju, eli keskeneräinen rakennus, jolla ei ole mitään virkaa. Kontrastit ovat todella suuret.

Taloni yläkerran terassia

Sähkö ja vesilaskut itselläni ovat olleet melko pienet, vesi on kuukaudessa noin 2 euroa ja sähkö pyörii siinä 25 euron – 30 euron paikkeilla. Olin sähköstä hyvin yllättynyt, koska asunnossani on kaksi ilmastointilaitetta ja huudatan toista läpi yön. Asuessani aikaisemmin Turkissa, sähkön hinta oli todella korkea kuumaan aikaan. Koronan aikana Thaimaan valtio antoi sähkölaskuihin vielä alennusta jonkin verran, se oli muuten mukava yllätys 🙂

Maisema taloni ikkunasta

Tässä nyt joitan asioita, jotka voivat olla suosikkeja tai inhokkeja ja moni on sitä kumpaakin samaan aikaan. Olenko katunut lähtöäni Thaimaahan? En ole missään nimessä. Minun kaukokaipuuni on hetkeksi hellittänyt. Onko sinulla maassasi suosikki ja inhokki asioita? Laita kommenttia alle. Minulle saa laittaa myös kysymyksiä Instagramissa joko @muumaamandariini tai @jennsuzanne

-Jenna H

2 comments

  1. Suvi / Suvin matkassa

    Tällaisia juttuja on aina kiva lukea! Ja tuli niin ikävä Thaimaahan 🙂 Olen itse nyt lomailemassa Espanjassa, jossa on maskipakko kaikilla julkisilla paikoilla. Olet oikeassa, että näihin kyllä tottuu nopeasti.

    Vastaa

  2. Sari / matkalla lähelle tai kauas

    Mulle varmaan tuolla olisi saasteet inhokki. Ilmanlaatu ei varmaan ole paras mahdollinen. Ihan ”kivat” näköalat sulla kämpästäsi. Kiva paikallisen arjen kuvaus postaus. Muuten kyllä pystyis nuudelia syömään yhtä pötköön kovinkaan kauan😃

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *