MAE HONG SON LOOP – 600KM MOOTTORIPYÖRÄLLÄ POHJOIS-THAIMAASSA

Olen juuri palannut kotiin Hong Kongiin kolmen viikon Thaimaan reissun jälkeen (kuinka ihanaa onkaan sanoa nuo molemmat faktat?!). Tämä oli ensimmäinen ”virallinen” ulkomaanmatkani sitten 2020 ja pandemian alun. Matkan aikana tuntui kuin viimeisiä vuosia ei olisi tapahtunutkaan, lukuunottamatta satunnaisia maskeja. Kävimme niin Thaimaan keskiosassa (Bangkok) kuin pohjoisessa ja etelässäkin. Päällimmäisenä ja kaikista mieleenpainuvimpana kokemuksena oli ehdottomasti kuuden päivän pituinen Mae Hong Son -moottoripyöräkierros halki Pohjois-Thaimaan koukeroisten vuoristoteiden. Tätä en voi olla suosittelematta!

Thaimaan matkailurajoitukset vuonna 2023 (tammikuussa)

Mahtavat uutiset ovat se, ettei Thaimaan matkailua rajoiteta enää millään tavalla. Saapumiseen ei siis tarvitse minkäänlaisia koronatestejä, koronan kattavia vakuutuksia, eikä ilmeisesti edes rokotuksia. Maassa ei ole maskipakkoa, joskin sitä suositellaan käytettävän julkisessa liikenteessä, ainakin Bangkokissa. Paikalliset pitävät usein edelleen maskeja, erityisesti mikäli työskentelevät palveluammateissa.

Koska tilanteet saattavat muuttua, kannattaa viimeisimmät tiedot tietysti tarkistaa ennen omaa matkaa. Itse käytin lähteenä ThaiEmbassy-sivustoa.

Untitled

Mikä ihmeen Mae Hong Son Loop?

Mae Hong Son Loop on noin 600km pitkä kierros, joka kulkee pitkin kiemuraisia vuoristoteitä vieraillen Pohjois-Thaimaan kylissä. Kierroksen aloitus- ja lopetuspaikka on yleensä Chiang Mai ja sen voi tehdä moottoripyörällä (yleisin tapa) tai autolla. Pysähdyspaikat ja kulkusuunnan voi personoida oman mielen mukaan, joskin monin paikoin on valittavissa vain yksi päätie. Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta ajaa itse, voi kierroksen ilmeisesti tehdä myös bussilla tai organisoiduilla kierroksilla.

Me teimme reitin 4 yön ylisen pysähdyspaikan kera 5.5 päivässä. Tempo oli hieman liian nopea, sillä palautumiseen ja kaupunkeihin/kyliin tutustumiseen ei jäänyt hirveästi aikaa, mutta ihan hyvin se meni noinkin. Alle 4.5 päivässä en lähtisi matkaa tekemään ollenkaan. Meidän aikataulun kanssa oli ajamista useimmiten 2-3 tuntia päivässä. Erittäin kiemuraisilla teillä se on todella väsyttävä määrä.

Suurin huomioitava asia on tosiaan teiden kiemuraisuus. Käytännössä on koko Mae Hong Son -kierros jatkuvaa mutkittelua, lukuunottamatta Chiang Maihin johtavia moottoriteitä. Mutkat ovat jyrkkiä. Paikoiteillen niin jyrkkiä, että mahanpohjassa pisti. Matkaan ei todellakaan kannata lähteä kokemattomana kuskina tai huonon ajopelin kanssa. Päätie on suurimmaksi osin hyväkuntoinen, kaksikaistainen tie, joka kiemurtelee vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Pysähdysmahdollisuuksia ei paikoin ole. Itse tulisin auton kyydissä varmasti matkapahoinvointiseksi, mutta moottoripyörän kyydissä en kokenut mitään ongelmia.

Untitled

Miksi tehdä Mae Hong Son Loop?

Maisemat reitin aikana ovat upeita ja melkein koko reitti kulkee luonnossa. Matkan varrella ohittaa pieniä kyliä ja pääsee näkemään todellista elämää Thaimaan maaseudulla. Yleiset yöpymispaikat sijaitsevat alueen isommissa/kehittyneemmissä kylissä, mutta ovat edelleen hyvin autenttisia. Mitään isoja hotelleja, ravintolaketjuja tai ostareita on turha kaivata. Muita turisteja ei tule vastaan hirveästi Pain ohittamisen jälkeen. Paikalliset ovat todella sydämellisiä ja ystävällisiä. Ja onhan kierros tietysti moottoripyöräintoilijoille unelmien täyttymys!

Untitled

Reitti läpi kiemuraisten teiden

Meidän reittimme kattoi 4 eri yöpymispaikkaa ja 2 päivävisiittiä. Kuten sanottu, voi reitin suunnitella itse riippuen aikataulusta, kiinnostuksenkohteista ja jaksamisesta. Yleisimmät kohteet ovat Chiang Main lisäksi Pai (tänne tullaan ilman kierroksen tekemistäkin ja se on kaupungeista/kylistä ehdottomasti turistisoitunein), Mae Hong Son, Mae Sariang ja Doi Inthanon (Thaimaan korkein vuori). Mikäli aikaa on, voi matkan varrella pysähdellä vesiputouksille, temppeleille ja luonnonpuistoihin ja tietysti kylistä voi tehdä päiväretkiä ympäristöön.

Majoitukset ovat edullisia, yleensä n. 12€/yö. Mitään hulppeita lukaaleja ne eivät ole, mutta perussiistejä ja sisältävät kaiken tarvittavan. Tietysti hieman parempiakin paikkoja löytyy, mutta mitään hotelliketjuja on turha etsiä.

Reittimme oli seuraava:

  • Chiang Mai
  • Pai (2 yötä)
  • Ban Rak Thai (päiväkäynti – kiinalaistyylinen kylä Myanmarin rajalla. Mielenkiintoinen paikka, joskin hyvin tuotteistettu, eikä siis kovin aito. Vetonaulana toimiville tee-istutuksilla sijaitseville pikkutaloille meneminen maksoi 40 thb)
  • Mae Hong Son
  • Khun Yuam
  • Mae Chaem
  • Doi Inthanon (päiväkäynti – Thaimaan korkein vuori. Sisäänpääsy luonnonpuistoon maksoi 300thb/hlö + 20-30 thb kulkuneuvosta. King and Queen Pagodat maksoi 100 thb/hlö)
  • Chiang Mai

Ilman suurempaa syytä jäi Khun Yuamista suosikkimme. Siellä ei ollut mitään erityistä tehtävää tai nähtävää, mutta jostain kumman syystä se iski. Asiaa ehkä auttoi astetta tasokkaampi (27€/yö) majoituksemme Khunyuam Resort. Siellä oli aivan uskomattomat maisemat omalta parvekkeelta ja aamupala kuului hintaan. Majoitus sijaitsi n. 3km Khun Yuamin ”keskustasta” lähellä aivan minikylää, jossa kävimme kävelyllä ja syömässä. Tuskin olimme kylän ensimmäiset turistit resortin läheisyyden takia, mutta herätimme ihmetystä ja kiinnostusta paikallisissa. Löysimme tasan kaksi auki olevaa ravintolaa, pari ruoka”kauppaa” ja yllättäen bubble tea -kiskan! Juttelimme sen pyörittäjän ja hänen uskomattoman söpön 3-vuotiaan poikansa kanssa sen vähäisen mitä pystyimme yhteisellä kielellä kommunikoimaan.

Matkalla Paista Mae Hong Soniin suosittelen pysähtymään Ban Ja Bo homestayssa! Vaikka sinne meneminen sisältään erään ällistyttävän jyrkän mäen, on se 100% sen arvoista. Kahvilasta saa perus juomia ja nuudeleita, mutta todellinen vetonaula on uskomaton näköala ja istumapaikat, jotka on rakennettu talon reunalle.

Untitled

Moottoritie on kylmä – millainen kokemus oli Mae Hong Son -kierros?

En valehtele, kierros ei ole sitä rentouttavinta lomailua. Vaikka sain itse olla kyytiläisenä, oli reppu selässä istuminen yllättävän rankkaa ja välillä oli pysähdyttävä, ihan vaan jotta takamus pääsi rentoutumaan hetkeksi 😀 Kuskilla tietysti on huomattavasti rankempaa ja poikaystäväni joutui keskittyä 100% koko ajan turvallisesti ajamiseen kun taas minä pystyin nauttimaan maisemista ja ajatella niitä näitä päivä toisensa jälkeen. Joskus tuntui jopa pahalta miehen puolesta, hän oli ymmärrettävästi poikki koko ajan, enkä minä voinut mopoajotaidottomana auttaa asiaa mitenkään – enkä kyllä olisi halunnutkaan ajaa niillä teillä.

Ajaessa tuli todella kylmä, varsinkin muistan Chiang Mai – Pai -osuuden olleen paikoin niin kylmä, että vaikutti, ettei aurinko ole ikinä paistanut niihin kolkkiin ja yritin vetää hupparin hihoja suojaamaan sormia. Ilman kevyttoppatakkia en olisi pärjännyt millään. Tämä ja matkatavaroiden määrä kannattaa huomioida siis etukäteen, mikäli halajaa mopon selkään.

Liikenne oli Pain ohitettua varsin vähäistä. Sydämen tykytyksiä saivat aikaan paikalliset autokuskit, jotka lähtivät ohittamaan hirveää vauhtia niin, että ajoivat vastaantulevien kaistalle – eli siis tulivat meitä vastaan! Mitään suurempia vaaratilanteita ei tullut, mutta joka mutkassa jännitti, tuleeko sieltä vastaan joku ääliö, joka ei malta odottaa edes hieman suorempaa tien pätkää ohittamiseen.

Nyt reissun loputtua olemme molemmat sitä mieltä, että kierros oli koko lomamatkan huippuhetkiä. Oli mahtavaa päästä alueille, jossa turistit eivät usein vieraile ja nähdä luontoa ja paikallista elämää. Tämä kokemus oikeastaan sai minut kiinnostumaan Pohjois-Thaimaasta perinpohjaisesti ja haluaisin nähdä sitä seutua vielä enemmän tulevaisuudessa.

Untitled

Vinkit & huomioitavaa

  • Älä lähde kierrokselle kokemattomana kuskina!!!
  • Mikäli matkustat high seasonin aikaan, kannattaa ajoneuvo Chiang Maista mahdollisesti varata etukäteen (kaikki suosituimmat vuokraamot huusivat tyhjyyttään kun me etsimme mopoa)
  • Ota alle oikeanlainen menopeli. Itse en tiedä näistä mitään, mutta ilmeisesti 150cc pienemmällä koneella ei ole mitään asiaa teille. Netistä löytyy paljon parempaa tietoa aiheesta, kuin mitä minä voin tarjota 😀
  • Pue ylle tarpeeksi vaatetta
  • Muista varata aikaa lepäämiseen
  • Suunnittele reitti etukäteen, mikäli paluulle on deadline. Muuten saatat joutua ajamaan aivan liian pitkän pätkän päästäksesi seuraavalle etapille
  • Eläydy! Ihaile maisemia, syö paikallista ruokaa ja antaudu Pohjois-Thaimaan taialle

Miltä kuulostaa Mae Hong Son Loop? Tai houkutteleeko Thaimaa muuten? Lisää Thaimaa-postauksia löydät TÄSTÄ. Vaihtoehtoisesti voit hakea matkainspiraatiota vaikka Taiwaniin, Meksikoon tai Itävaltaan.

Viestiä voi laittaa kommennoinnin lisäksi Instagramissa tai Facebookissa @muumaamandariini tai minulle suoraan @verawinter.

8 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tämä kuulostaakin huikealta reissulta. Meillä tuli ajeltua kesällä jokunen satakilometriä mopolla (150cc) Filippiineillä. Mukavaa oli siellä, myös kuskin näkökulmasta. Tuo on kyllä mukavaa, että nuo rajoitukset alkavat vähenemään oikeastaan lähes kaikkialla ja tuon vitsauksen osalta maailma alkaa rauhoittumaan, vaikka muuta ongelmaa toki onkin.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Suosittelen kyllä kovasti, mikäli suuntana on tulevaisuudessa Pohjois-Thaimaa 🙂 Tuokin on kyllä monen kuskin unelmareitti, oma kuski ehkä hermoili eniten pyörän kanssa, joka ei ollut ihan parhaasta päästä tuollaiseen matkaan.

      Älä muuta sano, Kiinakin ihan yllättäen poisti karanteenin! Turistiviisumeja ei käsitykseni mukaan vielä anneta (en ole kyllä 100% varma), mutta suurin harppaus on jo otettu ja eiköhän kohta sinne haluta turistejakin.

      – Vera

      Vastaa

  2. Esa | Reissuesan matkablogi

    On kyllä hyvä reitti, olen sen ajanut skootterilla vuosina 2009 ja 2015. Jossain vaiheessa varmaan ajelen taas uudelleen. Yksin pärjäsin kyllä 125cc skootterillakin kun rauhallisesti ajeli. 150cc tietysti parempi ja kahdelle hengelle minimi. Olen ajanut myös Golden Triangle -kierroksen vuonna 2009 Honda Ninja 250R:llä.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Näkisin myös itseni tekemässä reitin uudestaan joskus tulevaisuudessa, mutta paremman ajan kanssa ja ottaen mukaan myös eri paikkoja. Tosta Golden Trianglesta en ollutkaan ennen kuullut! Näyttää tosi mielenkiintoiselta.

      – Vera

      Vastaa

  3. Vara

    Voisitko kirjoittaa joskus poikaystävästäsi ja etä(?)suhteesta? 🙂

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Moi! Kiitos ehdotuksesta, ehkäpä tämä voisi olla aihe joskus tulevaisuudessa. Varmasti myös muilla kirjoittajilla on sanottavaa etäsuhteista. Suunnitelmissa on myös jossain vaiheessa kirjoittaa yhteispostaus deittailusta ympäri maailmaa, jos aihe kiinnostaa 🙂

      – Vera

      Vastaa

  4. 3 VIIKON REPPUREISSU THAIMAASSA - POHJOISEN KYLILTÄ ETELÄN RANNOILLE - Muu maa mandariini

    […] Mae Hong Son Loopille. Tästä retkestä olen kirjoittanut oman postauksen, jonka voi lukea TÄSTÄ. Mikäli kykenee ajamaan koukeroisilla vuoristoteillä, en voi suositella tätä kokemusta […]

    Vastaa

  5. Road trip Pohjois-Norjassa

    […] Mikäli road trip -ideat muualle päin maailmaa kiinnostavat, kannattaa lukea Veran moottoripyöräreissusta Thaimaassa, Johanna P:n road tripistä Portugalista Suomeen koiran kanssa ja Johanna M:n vinkkejä […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *