MADEIRA, ATLANTIN HELMI – PARHAAT VINKIT

Portugaliin kuuluva Madeiran autonominen saaristo on yksi suomalaisten suosituimpia matkakohteita vuodesta toiseen, eikä ihme: Madeira on täydellinen lomakohde, josta löytyy vähän kaikkea, mutta saari ei runsaista matkailijamääristä huolimatta ole todellakaan pelkkä turistirysä. Tässä omat vinkkini Atlantin Helmeksi nimetylle kuvankauniille saarelle!

Olin muutama vuosi sitten viettänyt viikon loman Madeiran toisella asutulla saarella Porto Santolla, mutta vihdoin pääsin vierailemaan myös pääsaarella. Olimme Madeiralla kesäkuussa viettämässä ystäväpariskunnan polttareita ja päätimme jäädä koluamaan saarta vielä juhlien jälkeenkin. Morsian on saarelta kotoisin, joten saimme läjäpäin hyviä vinkkejä omalta paikallisoppaaltamme, ja osan niistä paljastankin alempana.

Madeiralla voi hyvin lomailla myös Veran tapaan keskittymällä pääkaupunki Funchalin alueeseen ja tutustumalla saaren muihin osiin järjestettyjä retkiä, takseja tai jopa paikallisbusseja käyttäen, mutta auton vuokraamalla saaresta saa kuitenkin kaikkein eniten irti. Pidimme tukikohdan koko reissun ajan samassa hotellissa Funchalissa (suositus Vila Camacho Guest Houselle, jos etsit edullista ja viihtyisää hotellia rauhallisella sijainnilla), mutta onnistuimme viikon aikana ajelemaan melkein kaikki Madeiran päätiet läpi ja tutustumaan moniin niiden varrelta löytyviin upeisiin paikkoihin.

madeira 22

Madeiralla ajaminen

Ajaminen vuoristoisella Madeiralla voi jännittää suoraan Suomen teiltä rattiin hyppäävää, mutta Portugalissa ajamiseen tottuneena vain muutama tie oli mielestäni oikeasti kuumottava. Täytyy kuitenkin sanoa, että en itse ajanut saarella, vaan varmempana kuskina puoliso ajoi. Useimpiin paikkoihin olisin kuitenkin voinut itsekin hyvin ajaa.

madeira 1

Madeiran tiet ovat yleisesti hyvässä kunnossa ja vaarallisimmat jyrkännetiet on monesti korvattu nykyaikaisilla tunneleilla. Esimerkiksi Cascata dos Anjosille johtavasta, korkealle rantatörmälle rakennetusta tiestä oli jopa pudonnut palasia alas, ja monet samanlaiset tiet oli suljettu kokonaan moottoriliikenteeltä kiertoteiden valmistuttua. Tunneleita ja liikenneympyröitä saarella riittääkin! Toisaalta pienempien teiden jyrkänteet voivat oikeasti olla vaarallisia ja ratissa täytyy olla skarppina, sillä onnettomuuksiakin sattuu.

Pienen vuokra-Fiatimme moottori kärysi vain yhdessä nousussa, jota suosittelen välttämään: Funchalin keskustasta ylös Montelle kiipeävä Rua do Comboio on jyrkkä, pitkä ja viivasuora, ja siksi varsin kammottava ajaa. ”Nunnien laaksoon” eli Curral das Freirasiin ajaessa vuoristotie oli myös sen verran kapea, että välillä jännitti. Lisäksi jotkut serpentiinitiet olivat toki jyrkkiä, mutta useimmat olivat kuitenkin tarpeeksi leveitä ja hyvässä kunnossa. Perushyvä kuski voi siis hyvin ajaa autoa myös Madeiralla!

madeira 27

Vinkit Madeiralle – Pohjoisrannikko

Olen jakanut Madeiran reissuvinkit sijainnin mukaan kolmeen osioon: Madeiran pohjoisrannikko, etelärannikko sekä saaren sisäosan vuoret ja levadat. Aloitetaan saaren pohjoisosasta, joka nousi omaksi suosikikseni!

Ponta de São Lourenço

Madeiran itäisimmässä niemenkärjessä sijaitsevan luonnonsuojelualueen maisemat ovat merellisessä karuudessaan hyvin erilaiset kuin muualla saarella, ja siksi paikka on kiehtova. Pitkänomainen, jylhä niemi on noin kuusi kilometriä pitkä ja sen päähän pääsee patikoimaan noin 3 km (+3 km paluumatka) mittaista polkua pitkin. Polusta voi hyvin kävellä myös vain osan, kuten me teimme lihakset kaikesta polttareiden juhlinnasta kipeinä ja väsyneinä. 😅 Niemen kärjessä sijaitsee majakka. Täällä voi bongailla merilintuja ja hyvällä tuurilla jopa äärimmäisen uhanalaisia munkkihylkeitä!

madeira 2

Porto da Cruz

Porto da Cruzin kylää ympäröivät vihreät vuorenrinteet, mikä tekee kylän tunnelmasta kivan rauhallisen. Sieltä löytyy viihtyisiä rantaravintoloita ja kivinen ranta, joka on surffaajien suosiossa, mutta uimiseen löytyy myös merivesiallas. Kauempana kylästä sijaitsevat näköalapaikat kuten Miradouro da Portela ja Faialin puolella oleva Miradouro de Nossa Senhora dos Bons Caminhos tarjoavat upeita näköaloja tämän saaren kolkan vehreiden maisemien ylle, jotka ovat kuin suoraan Jurassic Parkista.

madeira 3

Casas Típicas de Santana

Perinteisistä olkikattoisista taloista koostuva pikkukylä on väkeä täynnä oleva turistirysä, mutta ns. pakollinen nähtävyys Santanan keskustassa, missä kannattaa kyllä mielestäni tehdä nopea pysähdys. Sisäänpääsy ei maksa mitään ja söpöissä sinipunavalkoisissa taloissa myydään madeiralaisia tuotteita ja käsitöitä. Hinnat olivat hieman kalliimpia, mutta ostimme tuliaiset silti täältä, koska ainakin ne olivat oikeasti saarella valmistettuja.

madeira 4

Cabo Aéreo Café

Kun pohjoisrannikkoa pitkin ajellessa nälkä yllättää, kannattaa pysähtyä São Jorgessa sijaitsevaan Cabo Aéreo Caféseen haukkaamaan välipalaa tai lounasta. Jyrkänteen reunalla sijaitseva kahvila on itsessään näköalapaikka, josta avautuvat uskomattomat maisemat alas. Ruoka on hyvää ja edullista, itse söin valkosipulivoissa paistettuja lapas-simpukoita, bolo do caco -leipää ja paikallista Coral-olutta.

madeira 5

Miradouro da Beira da Quinta

Madeiran pohjoisrannikon paikannimet tuovat mieleen Portugalin toisen saariston, nimittäin Azorit. Tämä São Jorgessa sijaitseva näköalapaikka olikin erityisen mieleenpainuva, koska siltä avautuvat maisemat tosiaankin muistuttavat Azoreiden São Jorgen saaren maisemia vihreine vuorenrinteineen ja fajã-niemineen.

madeira 6

Miradouro do Véu da Noiva

Lähellä Seixalin kylää sijaitsevalla näköalapaikalla kannattaa pysähtyä, koska sieltä voi ihastella sekä upeita rannikkomaisemia, myös mereen syöksyvää upeaa Véu da Noiva -vesiputousta. Nimi tarkoittaa morsiamen huntua. Tien toiselta puolelta voi myös bongata kaksi muuta jyrkännettä pitkin ryöppyävää vesiputousta.

madeira 7

Seixal ja luonnonaltaat

Seixal oli ehkä lempipaikkani koko Madeiralla. Uskomattomien maisemien keskellä sijaitseva pikkukylä oli tunnelmaltaan rauhallinen, mutta sieltä löytyy niin tummahiekkainen hiekkaranta kuin upeita merivesialtaitakin uimista varten. Altaiden vesi oli kirkasta ja sinne välillä lyövät aallot tarjosivat sopivasti jännitystä. Altaiden yhteydessä oli letkeää reggaeta soittava ja edullisia drinkkejä tarjoileva rantabaari, ja mikä parasta, paikalla oli melko vähän ihmisiä!

madeira 8

Porto Moniz

Kuuluisat luonnonaltaat houkuttelevat Madeiran luoteiskulmassa sijaitsevaan Porto Monizin kylään paljon väkeä. Täältä löytyykin useita ravintoloita, majoitusta ja kahdet eri merivesialtaat: vanhat ja uudet. Vanhat ovat ilmaiset, pienemmät ja enemmän luonnontilaiset, kun kivenheiton päähän niistä on taas rakennettu uusi ja maksullinen allasalue. Me olemme saaneet nauttia Azoreilla luonnonaltaista niin paljon, että halusimme käydä testaamassa kylpylämäisemmät uudet altaat. Fasiliteetit olivat kunnossa ja uiminen altaissa arvatenkin ihanaa, joten iso suositus myös Porto Monizin altaille!

madeira 29
madeira 10

Teleférico das Achadas da Cruz

Näimme Madeiran länsireunaa kiertävällä tiellä köysiradalle osoittavan viitan ja päätimme lähteä katsomaan, mitä löytäisimme. Leuka meinasi pudota, kun näköalapaikalta avautui monen sadan metrin lähes pystysuora pudotus meren rannan tasanteelle, jonne vei aivan yhtä jyrkkä köysirata. Rohkeuteni köysiradan ”kuljettajan” kannustuksen avulla kerättyäni istahdimme muoviseen koppiin ja lähdimme mahtavalle ajelulle, joka ei tuulettomalla säällä lopulta ollut yhtään pelottava. Alhaalla on paikallisten viljelyksiä ja kauniit merelliset maisemat, joten köysiradalla ajelu oli todellakin 5 euron (meno-paluu) hintansa väärti.

madeira 11

Madeiran vuoret ja levadat

Madeiran sisäosa on pitkälti vuoristoa, jossa riittää laaksoja ja huippuja. Varsinkin vaellusreittejä on Madeiralla valtavasti ja kaikkien kiinnostavien patikoimiseksi tarvittaisiin useampikin reissu saarelle! Tässä kuitenkin muutama tärppi, jossa itse vierailimme.

Levada dos Balcões

Tämä Ribeiro Friossa sijaitseva levada on todennäköisesti Madeiran helpoin, mutta myös yksi upeimmista. Yhteen suuntaan noin 1,5 km mittainen, taianomaisen laakeripuumetsän läpi kulkeva polku on täysin tasainen ja sille voi lähteä vaikka lastenrattaiden kera, mutta polun päässä on yllätys: parvekemainen näköalapaikka, josta avautuvat upeat näkymät ympäröiville vuorille ja laaksoihin. Polulla näkee myös söpöjä kotoperäisiä, väritykseltään sinipunakirjavia pikkulintuja (Madeiran chaffinch), jotka ovat niin uteliaita, että tulevat syömään kädestä. Kannattaa siis varata mukaan linnuille sopivaa naposteltavaa, kuten siemeniä.

madeira 14
madeira 30

Pico Areeiro & Pico Ruivo

Madeiran korkein vuorenhuippu Pico Ruivo kohoaa 1862 metriin, eikä Pico do Areeirokaan siitä kauaksi jää, joten vuoristomaisemat ovat tietysti sen mukaiset. Vuorilla on useampia vaihtoehtoisia vaellusreittejä, mm. PR1 – Vereda do Areeiro, josta Vera on kirjoittanut täällä, ja PR1.2 – Vereda do Pico Ruivo. Omalla autolla liikkuessa joutuisi ensimmäisen reitin kulkemaan käytännössä edestakaisin, koska ajomatka polun toiseen päähän on noin 45 minuuttia ja taksi olisi sekä kallis että hankala järjestää. Vaellus olisi silloin yhteensä noin 14-15 km pitkä ja haastava.

madeira 15

Tästä syystä valitsimmekin jälkimmäisen reitin, jolla valloitetaan pelkästään Pico Ruivon huippu. Vaellus on noin 2,8 km suuntaansa ja meno-paluu kestää yhteensä pari tuntia. Nousu vuorenhuipulle käsittää tietysti paljon ylämäkeä ja portaita, mutta polku on muuten helppokulkuinen. Matkan varrelta löytyy taukopaikkoja ja jopa kahvila.

Vaelluspäivän aamuna heräsimme viideltä ja ajoimme ensin katsomaan auringonnousua Pico do Areeirolle, mutta huippu oli valitettavasti sumupilvien peitossa, joten jouduimme ihailemaan spektaakkelia hieman alempaa vuorelta. Vielä vaelluspolullakin puhalsi menomatkalla kylmä tuuli ja kapusimme ylöspäin kosteiden pilvien sisällä harmaassa sumussa, mutta Pico Ruivon huipulle päästyämme pilvimeri viimein väistyi ja paljasti henkeäsalpaavat maisemat. Paluumatka taitettiinkin auringonpaisteessa.

madeira 16

Levada do Alecrim

Madeira tunnetaan vesiputouksistaan, ja yksi suosituimmista poluista niiden näkemiseksi on Levada das 25 Fontes. Samalta paikalta lähtee kuitenkin myös vähemmän kansoitettu Levada do Alecrim, jolle itse suuntasimme. Polku on yhteen suuntaan noin 2,5 km pitkä ja seurailee pienen kanavan vartta pusikkoisen kasvillisuuden sisässä, joka toisinaan aukeaa paljastaen upeat vuorimaisemat. Helpon ja tasaisen polun päässä odottaa ihana Lagoa Dona Beja useine vesiputouksineen, joista suurimman alla voi uida.

madeira 17
madeira 28

Serra de Água

Vuorien syleilyssä sijaitsevasta laaksosta löytyy Serra de Águan kylä ja monta autenttista tavernaa, joissa tarjoillaan paikallista alkoholijuomaa ponchaa. Se valmistetaan aguardente-viinasta, hunajasta ja hedelmämehusta ja sitä on saatavilla eri makuisena. Täällä kannattaakin pysähtyä tauolle. Alueelta löytyy myös useita näköalapaikkoja.

madeira 23

Curral das Freiras

Nunnien laaksona tunnettu Curral das Freiras on yksi Madeiran ikonisimmista kylistä ja aivan uskomaton paikka. Kylä nimittäin sijaitsee vehreässä laaksossa, jota ympäröivät saaren korkeimmat, karut vuorenhuiput. Maisemat ovat sen mukaiset, eikä niitä oikein voi edes sanoin kuvailla. Kylän nimi tulee siitä, että sen karjan laidunnukseen käytetyt vaikeapääsyiset maat olivat jossain vaiheessa Santa Claran nunnaluostarin omistuksessa. Kylän ja sitä ympäröivät maisemat näkee parhaiten Miradouro Eira do Serradon näköalapaikalta käsin.

madeira 18

Madeiran etelärannikko – Matkavinkit

Paúl do Mar

Madeiran saaren lounaiskolkasta löytyy somia pikku kalastajakyliä, joista Paúl do Mar on yksi. Kylän satamassa on mereen laskeva vesiputous, mutta vierailumme aikaan se oli kuiva. Paikka on muutenkin viihtyisä ja rantakadulta löytyy joitakin kivoja ravintoloita ja kahviloita. Kylään kuitenkin piti ajaa kapeaa serpentiinitietä, jolta tosin oli hienot näkymät, koska tunneli oli tilapäisesti suljettu.

madeira 26

Cascata dos Anjos -vesiputous

Tämä on ehkäpä erikoisin vesiputous Madeiralla, koska se ryöppyää keskelle kapeaa autotietä! Ponta do Solin lähellä sijaitsevan vesiputouksen alta voi siis ajaa autolla, tai siinä voi ottaa virkistävän suihkun kalliojyrkänteelle rakennetulla tiellä. Taustalla siintävä meri ja putouksen sateenkaaren värit takaavat upeat valokuvat.

madeira 25

Cabo Girão Skywalk

Cabo Girãon näköalapaikka on yksi Madeiran suosituimmista, ja se on toden totta huikaiseva. Näköalapaikan lattia on nimittäin osittain lasia, jolloin tuntuu siltä kuin kävelisi ilmassa 580 metrin korkeudessa. Jyrkänne onkin Euroopan korkein!

madeira 19

Câmara de Lobos

Erikoisen näköinen kallioiden päälle rakennettu kalastajakylä Câmara de Lobos sijaitsee Funchalin lähellä, joten siellä on helppo vierailla. Kylässä on turismista huolimatta yhä paljon paikallisia kalastajia, ja se on yksi Madeiran vanhimmista paikkakunnista. Kylän kapeilla kaduilla voikin monien ravintoloiden lisäksi nautiskella myös autenttisia drinkkejä, kuten ponchaa ja nikitaa, johon tulee mm. jäätelöä, mehua ja olutta. Suosittelut erityisesti Gavião do Ilhéu -ravintolalle, jossa söin herkullista miekkakalaa passionhedelmäkastikkeen ja paikallisen maissilisukkeen kera.

madeira 24

Veneretki Madeiralla

Yksi osa ystäviemme polttareiden juhlimista oli veneretki katamaraanilla Madeiran edustalle, ja kokemus oli totta kai upea, joten suosittelisin sitä kaikille saarella lomaileville. Pääsimme näkemään meressä hyppiviä delfiinejä ja pulahtamaan veneestä turkoosiin veteen uimaan korkeiden rantakallioiden alla. Mereltä käsin saaren myös näkee uudesta perspektiivistä.

madeira 21
Kuva: Adriana Camões
madeira 20

Madeiran paras ranta: Porto Santo

Madeiran pikkusisar on pääsaaren koillispuolella sijaitseva Porto Santon saari, jonne kannattaa lähteä päiväretkelle. Piskuisen saaren luonto on pääsaarta huomattavasti karumpaa ja kuivempaa, mutta sen valttikorttina on saaren eteläpuolen pitkä ja kultainen hiekkaranta, mikä tekee Porto Santosta mahtavan rantalomakohteen. Lomailin itse saarella helmikuussa 2019, jolloin tarkeni hyvin ottaa rannalla aurinkoa ja jopa uida meressä. Minulla onkin tapana mainostaa ihanan rauhallista Porto Santoa vaihtoehtoisena talvilomakohteena Kanariansaarille.

madeira 13

Porto Santolle kulkee Madeiralta lentojen lisäksi Porto Santo Line -lautta, minkä ansiosta sinne voi tehdä helposti päiväretken pääsaarelta. Voi kuitenkin olla, että verkkainen tunnelma vie mennessään ja haluat viettää saarella useammankin päivän. Viikon sai vielä hyvin kulumaan, mutta sitä kauemmin viipyessä kannattaa todella tykätä rannalla makoilusta.

Porto Santon pääkylä Vila Baleira on sympaattinen kalastajakylä, missä suurin osa saaren majoitus- ja ravintolavaihtoehdoista sijaitsee. Ne muuten ovat Madeiran pääsaarta melkolailla edullisempia. Porto Santo on myös niin pieni, että sitä voi helposti koluta polkupyöräillen – me vuokrasimmekin pyörät muutamaksi päiväksi ja kiersimme lähes koko saaren polkien. Löysimme ihania merivesialtaita, jylhiä merellisiä maisemia ja hiljaisia näköalapaikkoja kuivan maiseman ylle kohoavilta vuorilta.

madeira 12

Kun kurkkaat näiden vinkkien lisäksi vielä Veran vinkit Madeiran pääkaupunkiin Funchaliin, ei reissu tälle upealle subtrooppiselle saarelle voi mitenkään mennä pieleen! Meiltäkin jäi vielä niin monta kiinnostavaa vaellusreittiä tekemättä ja paikkaa näkemättä, että pakkohan Madeiralle on vielä joskus palata. Ja jos Portugalin muut saaret kiinnostavat, kannattaa lukaista myös reissuvinkit Azoreiden Terceiralle ja São Jorgelle!

Onko sinulla antaa vielä omia ekstravinkkejä Madeiralle tai mukavaa matkamuistoa saarelta jaettavaksi? Jätä kommenttia!

Viestiä ja kysymyksiä saa aina laittaa Instagramin tai Facebookin kautta blogin tilille @muumaamandariini tai henkilökohtaiselle tililleni @johannahulda.

3 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tässä oli kyllä kattavasti vinkkejä! Itselläni Madeirasta tulee ensimmäisenä mieleen aina saaren upea vehreys, joka pätee toisaalta myös Azoreihin. Lisäksi Madeirasta tulee mieleen levadat ja patikointi. Mutta paljon muutakin saari näyttää kuitenkin tarjoavan. Porto Santo oli itselleni ihan tuntematon, yllättävän erilaiselta sen luonto tosiaan näyttää pääsaareen verrattuna.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Madeira on tosiaan monipuolinen matkakohde muutenkin kuin patikoinnin osalta, vaikka se on kyllä parasta tekemistä sielläkin. 😄 Ja reittejä löytyy eri pituisia ja vaikeusasteita kaikenkuntoisille!

      Vastaa

  2. VUOSI 2022 PAKETISSA - Muu maa mandariini

    […] Kävin myös kesällä Suomessa ja matkustelin Portugalin sisällä, mm. Madeiralla ja […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *