MAATA PITKIN JULKISILLA KESKI-EUROOPPAAN – 3 REITTIÄ

Kiinnostaisiko kesäloma- tai työreissu Manner-Eurooppaan maata pitkin? Vaikka Suomi on tunnetusti pussinperä, sieltä pääsee Keski-Eurooppaa kohti maata pitkin monin eri tavoin. Valinnanvaraa on reitin ja kulkuvälineiden suhteen. Viisi vuotta Keski-Euroopassa asuneena olen testannut yleisimmät reitit moneen kertaan ja laitan tässä postauksessa kokemukset jakoon.

Maata pitkin matkailu tuntuu olevan nosteessa, tai sitten olen ihan täysin kuplautunut. Päätin muutamia vuosia sitten, ettei Keski-Euroopassa asuminen voi olla tekosyy ylenpalttiselle lentämiselle, ja olen siitä lähtien pyrkinyt käymään Suomessa perheen- ja kavereidenmoikkausreissuilla maankamaraa pitkin edeten.

Olen vuosien varrella kokeillut jokaisen näistä reiteistä moneen kertaan ja eri vuodenaikoihin. Aivoni eivät ole kuitenkaan teknisen nippelitiedon koti, joten aikatauluista ja tarkoista hinnoista kiinnostuneet voivat etsiä tarkkoja tietoja haluamilleen reiteille Maatapitkin.netissä. Esittelen tässä postauksessa kolme tavallisinta reittiä Suomesta kohti Keski-Eurooppaa – sanotaan nyt vaikka, että Saksaan. Sieltä voi sitten jatkaa matkaa kätevästi kohti vaikkapa Italiaa, Isoa-Britanniaa tai Balkania. Arvioin reitit niiden edullisuuden, mukavuuden ja seikkailullisuuden mukaan. Seikkailulla tarkoitan sitä, että matkalla pääsee todennäköisesti kokemaan ja näkemään paljon uutta tai ainakin erilaista kuin Suomessa matkaillessa.

lokkiolut

Reitti 1: Ruotsin ja Tanskan kautta Saksaan

Edullisuus: 3/5

Mukavuus: 3/5

Seikkailu: 3/5

Tämä matka alkaa yleensä Turun satamasta, josta seilataan ruotsinlaivalla Tukholmaan. Tukholmasta matka jatkuu Kööpenhaminan kautta Saksan Hampuriin, josta voi sitten jatkaa haluamaansa suuntaan. Jos lähtee iltalaivalla Turusta, ehtii seuraavaksi illaksi Hampuriin. Mikäli ei ole niin tuli hännän alla, niin Tukholma–Hampuri-pätkän voi katkaista kahtia ja yöpyä vaikkapa Kööpenhaminassa tai jossakin söpössä pienessä tanskalaiskaupungissa. Olen viettänyt yön Kolding-nimisessä kylässä sekä Odensessa, jossa on ihan aseman vieressä hostelli, josta saa oman huoneen noin 60 eurolla.

Tämä klassikkoreitti on etenkin reilaajien käytössä, sillä reilikortilla matka tulee paljon edullisemmaksi ja joustavammaksi. Toki yksittäisiä lippuja saa edullisesti, jopa alle satasella, jos varaa ajoissa ja matkustaa ruuhka-aikojen ulkopuolella. Ruotsinlaivasta saa reilun reilikortilla alennuksen, ja juniin tarvitsee maksaa vain muutaman euron verran paikkavarauksia Tukholma-Kööpenhamina-välillä ja Saksan rajan ylittävissä junissa. Kesäaikaan Tukholman ja Saksan välillä liikennöi myös yöjuna, joka on ehdottomasti kätevin kulkupeli Ruotsista Saksaan.

Nyt tulee kuitenkin iso MUTTA: Tukholma–Kööpenhamina- ja Kööpenhamina–Hampuri-junat ovat usein loppuunmyytyjä, ja paikkavaraukset kannattaa tai liput ostaa tehdä niin ajoissa kuin pystyy. Varautumisesta huolimatta lippujen saatavuus on huono, etenkin yöjunissa. Talvella tämä tuskin on ongelma, mutta kesäloma-aikaan tämä reitti voi olla tuskainen ja hyvin ruuhkainen. Ruotsin junat ovat moneen Euroopan maahan verrattuna epäluotettavia ja nuhjuisia, joten myöhästymisiin ja sumplimiseen kannattaa varautua.

Maisemien puolesta tämä reitti on varmaan vähiten yllätyksellinen näistä kolmesta vaihtoehdosta. Etelä-Ruotsi ei paljoa eroa Etelä-Suomen pelloista, metsistä ja järvistä, ja Tanska ja Pohjois-Saksa ovat rannikon ja maatalousmaisemien vuoropuhelua. Yksi kohokohta on Malmön ja Kööpenhaminan välinen pitkä silta, joka on monelle tuttu Silta-sarjasta.

Tämän reitin merkittävin etu on nopeus: Suomesta Saksaan sujahtaa 24 tunnissa ilman ja vieläpä niin, että voi koisia mukavasti laivassa.

VINKKI: Pohjois-Suomeen tai -Norjaan matkustava voi vaihtaa Tukholmassa laivan sijaan yöjunaan, jolla pääsee jopa Norjan Narvikiin asti! Koska perheeni asuu Inarissa, käytän tätä varianttia useammin kuin ruotsinlaivaa, sillä se on paljon nopeampi.

boden2

Reitti 2: Laivalla Helsingistä Saksaan

Edullisuus: 3/5

Mukavuus: 4/5

Seikkailu: 3/5

Finnlinesin puolirahtialus on monelle Saksaan autolla matkustaneelle tuttu, mutta mielestäni se on ilman autoa reissaavalle vieläkin parempi vaihtoehto! Yksittäisiä nais- tai mies-paikkoja saa noin satasen pintaan per suunta, mikä on hyvin todennäköisesti edullisempaa kuin Ruotsin ja Tanskan halki junailu. Alus liikennöi Helsingin ja Travemünden väliä päivittäin ympäri vuoden, ja matka kestää noin 30 tuntia. Lippuhintaan ei sisälly ruokailu, jonka voi joko ostaa pakettina tai sitten köyhäillä tuomalla omat eväät. Virallisesti laivalle ei saa tuoda kokkailuvälineitä, mutta pikku vedenkeitin on tainnut sujahtaa rinkkaani toisinaan…

Minusta laiva on ehdottomasti rentouttavin matkustustapa – jos vain ei kärsi merisairaudesta. Laiva puksuttaa tasaisesti eteenpäin eikä siellä ole juuri mitään tekemistä. Mikäs sen parempaa! Voi lukea kirjaa rauhassa aaltoihin tuijotellen aamusta iltaan. 30 tuntia merellä on sen verran pitkä aika, että omasta arjestaan pääsee hetkeksi irti. Matkaan mahtuu monenlaista maisemaa: pelkkiä aaltoja ja rahtilaivoja, Gotlannin ohitus ja Baltian valkoiset rannat. Laivan varusteluun kuuluu myös kuntosali ja sauna, joiden käyttö kuuluu lipun hintaan. Olen aika huono nukkuja, minkä vuoksi en juuri sulje silmiäni yöjunissa, mutta tällä laivalla olen saanut aina kunnolliset yöunet.

laevalla1

Finnlinesin ainoa huono puoli on lähtö- ja saapumisajat, jotka ovat jokseenkin oudot joko lähtöpisteessä tai määränpäässä. Saksasta käsin laiva lähtee 3 aikaan aamulla, mutta sinne pääsee jo ennen puoltayötä nukkumaan, ja Helsinkiin saavutaan aamupäivällä. Passaa minulle! Helsingistä päin taas lähdetään aamupäivällä ja saavutaan Saksaan illalla, mikä tarkoittaa lähes pakosta yöpymistä Lübeckin lähistöllä. Onneksi Lübeck on nätti pikkukaupunki, joten suosittelen lämpimästi pysähdystä siellä.

Olen tullut siihen tulokseen, että ilman reilikorttia Finnlines on ehdottomasti näppärin ja mukavin tapa siirtyä Suomesta Keski-Eurooppaan tai toisin päin. Minulle se sopii erityisen hyvin, sillä Wienistä pääsee päivässä Lübeckiin, ja miellyttävissä saksalaisissa ja itävaltalaisissa junissa voi tehdä kokonaisen työpäivän.

bussijaam2

Reitti 3: Baltian ja Puolan läpi

Edullisuus: 4/5

Mukavuus: 2/5

Seikkailu: 5/5

Viimeisenä, mutta ehdottomasti mieleenpainuvimpana on ns. Baltian reitti, joka alkaa Suomenlahden ylityksellä Tallinaan. Nopein ja yksinkertaisin reitti Tallinnasta Puolan Varsovaan (jonka kautta pääsee Saksaan tai muualle Itä-Eurooppaan) on bussi. Välin taittaa parhaimmillaan noin 17 tunnissa, mihin sisältyy muutaman tunnin vaihto Riiassa. Väliä liikennöivät Ecolinesin ja LuxExpressin bussit, jotka ovat huomattavasti halpabusseja (esim. Flixbus) mukavampia ja paremmin varusteltuja. Matkustajilla on usein omat näytöt ja bussiemänniltä voi tilata ruokaa ja juomaa. Suosittelen silti tuota 17 tunnin rykäystä yhdelle päivälle vain vankalla varauksella: olen katunut sitä joka kerta, kun siihen leikkiin ryhdyin. Noin 12 tunnin jälkeen persaus alkaa puutua ja eväät maistua puulta, ja Varsova tuntuu vain kaukaiselta unelmalta. Välin voi kuitenkin katkaista näppärästi kahteen 8-9 tunnin pätkään yöpymällä esimerkiksi Kaunasissa, jolloin taival kevenee huomattavasti, mutta matkustusaika pitenee. Tallinna–Varsova-bussi maksoi ennen alle viisikymppiä, nyt hinnat ovat kohonneet jonkin verran. Alle satasella pääsee silti takuulla Tallinnasta Varsovaan.

puola1

Mikäli haluaa matkata junalla mahdollisimman paljon esimerkiksi reilikortin takia, Liettuasta voi jatkaa Varsovaa kohti raiteita pitkin. Reitille on rakenteilla tai ainakin suunnitteilla Rail Baltica -raideyhteys, joka on joutunut vastatuuleen osapuolten kinastelun takia. Toivottavasti se valmistuu joskus!

Tämä itäinen reitti vaatii hieman enemmän matkustuskokemusta kuin vaikkapa Finnlinesilla matkustaminen, mutta on ehdottomasti pienen vaivan arvoinen. Reitti on yksinkertainen ja hauska, mutten suosittele sitä pienten lasten kanssa matkustaville tai busseja vieroksuville. Tallinnan bussiasemalle on helppo löytää, ja lippujen osto hoituu näppärästi Ecolinesin tai Luxexpressin sivuilta. Varsovan bussiasema on vähän keskustan ulkopuolella, mutta edullisessa Puolassa voi hyvin tilata kyydin asemalta majoitukseen iltamyöhään. Muistaakseni Bolt maksoi viimeksi alle 5 euroa. Baltian reitin varrelle osuu todella mielenkiintoisia välietappeja, kuten Riika, Vilna ja Bialystok. Itse Varsova on myös ehdottomasti päivän tai parin pysähdyksen arvoinen, mikäli mielii jatkaa matkaa vielä Puolaa pidemmälle. Varsovasta pääsee esimerkiksi Berliiniin tai Wieniin näppärästi junalla tai bussilla – itse valitsen yleensä iltapäivällä Wieniin lähtevän suoran junayhteyden.

Varsovan reitti on joko aikaa vievä ja mukava (yöpymisten ja sivuseikkailujen kera) tai nopea mutta lievästi tuskainen (suorana rykäisynä). Tykkään matkustaa sitä pitkin etenkin kesäisin ja yhdistää sen pikku kaupunkiseikkailuun jossakin matkan varrelle osuvassa kohteessa. Olen pysähtynyt toistaiseksi Tallinnassa ja Varsovassa useammaksi päiväksi, ja kerran myös Zakopanessa oltuani matkalla Slovakiaan ja Unkariin.

Kokonaishinnaltaan tämä reitti tulee todennäköisesti kaikista halvimmaksi, jos ottaa huomioon myös matkaeväiden ja yöpymisten hinnat. Yksinkertainen lounas esimerkiksi Tanskassa maksaa helposti 20 euroa, kun taas sillä rahalla mässäilee Puolassa koko päivän ja saattaa jäädä ylikin.

VINKKI! Jos haluaa päästä Varsovaan mahdollisimman nopeasti, kannattaa ostaa 24 tunnin risteily Helsingistä Tallinnaan ja takaisin. Lautta lähtee Helsingistä illalla, viettää yön Tallinnan satamassa ankkurissa, ja aamuvarhaisella voi sitten hipsiä ulos laivasta ja suunnata bussille.

junassa2

________________________________________________________

Siinäpä se – ei kun laivaan, bussiin tai junaan mars! Tämä blogipostauksen myötä annoin myös haastattelun Ylelle, jonka voi lukea tästä. Juttuun sisältyy myös videomateriaalia erään reitin varrelta – bongaatko, minkä?

Onko jokin näistä reiteistä tuttu, ja mikä kuulostaa sinulle sopivimmalta? Mitä vinkkejä tai ohjeita sinulla olisi näillä seuduilla reissaaville, tai mitä vinkkejä kaipaisit itse?

Viestiä voi laittaa kommennoinnin lisäksi Instagramissa tai Facebookissa @muumaamandariini tai minulle suoraan Instagramissa @sunnamailmmis.

7 comments

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Kyllähän maatapitkin matkustaminen varmasti on nosteessa. Näistä reiteistä ei mikään ollut itselleni varsinaisesti tuttu, sillä pääasiassa itse suosin edelleen lentoja niiden nopeuden vuoksi. Joskus tällaistakin matkustustapaa olisi mukava koittaa, erityisesti tuo kolmas vaihtoehto kiinnostaisi eniten.

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Niinpä, riippuu miten matkustaa. Monille nopeus on tärkeintä, että saa rajallisista lomapäivistä kaiken irti. Olen yrittänyt muuttaa omaa ajattelutapaa siihen suuntaan, että teen, mikä on mahdollista kestävästi esimerkiksi parin viikon lomalla. Toki on avuksi se, että pystyn tekemään työpäivän tai pari matkan varrella, jos ei satu olemaan kokouksia niinä päivinä. Baltiassa matkustaminen on kyllä mahtavaa, eikä mikään voita sitä tunnelmaa, kun astuu Varsovassa bussista ihan eri maailmaan ja meininkiin, kuin mistä Tallinnassa lähti.

      Vastaa

  2. S

    Täältä pohjoisesta kun jo Helsinkiin tai Turkuun menee maata pitkin yli 8h, niin nämä reitit taitavat jäädä haaveeksi..

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Suomi on kyllä pitkä maa – mie jos kuka sen tiedän, koska minulla kestää 15 tuntia Helsingistä tai Turusta perheen luo Inariin. Riippuu omista ajankäyttömahdollisuuksista, mihin voi venyä. Haluan omalla esimerkillä nimenomaan rohkaista, että tämä on mahdollista myös pitkillä matkoilla ja pienellä tulotasolla.

      Vastaa

  3. Iina

    Ei vitsi, kiitos mahtavasta artikkelista! Tuli erittäin tarpeeseen omaa reissua suunnitellessa. 🙂

    Vastaa

    1. Muu maa mandariini

      Kiitos Iina, mahtavaa kuulla! Toivottavasti sulle tulee/on ollut mahtava reissu:) Tässä Ylen jutussa on vielä lisää aiheessa, olin mukana tekemässä sitä: https://yle.fi/a/74-20029789

      Vastaa

  4. AUTOLLA SUOMESTA PORTUGALIIN - 2 REITTIÄ - Muu maa mandariini

    […] Mikäli maata pitkin matkailu kiinnostaa, lue myös Sunnan kirjoittama postaus julkisilla matkustamisesta Keski-Euroopassa tästä. […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *